Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Pakko kehua

 

”Paikallisseurakunta on maailman toivo”, Bill Hybels sanoo.  Hänen toteamukseensa on hyvä lisätä huudahdus: Paikallisseurakunta on melkein liian hyvää ollakseen totta!

Seurakunta on inhimillisten ihmisten muodostama yhteisö. Se on parhaimmillaankin aina puutteellinen, mutta silti se ei sulje pois sitä tosiasiaa, että paikallisseurakunta on huippuhyvä yhteisö.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Ihmisen syvin tarve on tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Uudestisyntyminen liittää uskovan osaksi maailmanlaajuista kirkkoa, joka konkretisoituu uskovan elämässä paikallisseurakuntaan kuulumisena.

Seurakunnan keskeisin olemus on pyrkimys herättää uskonelämää ja säilyttää sitä. Seurakuntayhteys toimii uskovan sydämenasian eli jumalayhteyden vaalijana. Seurakunta ei ole vain samanmielisten harrastekerho, vaan Jumalan  ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tyyssija. Seurakunta on siten jo lähtökohtaisesti parasta, mitä kristitty ihmisyhteisöistä tietää. Sille ei vain ole vaihtoehtoa.

Seurakunta on olemuksessaan ja toimissaan jumalasuhteen asiantuntija. Lämmin ja seurakuntaelämän eri puolet kokonaisvaltaisesti huomioiva seurakunta ruokkii jäsentensä intohimoa suhteessa Raamattuun, Pyhän Hengen uskonnollisuudesta vapaaseen läsnäoloon ja henkiseen avaramielisyyteen. Oikeudenmukaisuus, totuuden kaipuu ja armollisuus leimaavat tällaista seurakuntaelämää. Sellaisessa seurakunnassa viihtyy – ihan oikeasti!

Kun seurakuntien jäseniltä kyselee seurakunnan parhaita puolia, kaksi asiaa nousee henkilökohtaisen jumalasuhteen vaalimisen ohella aina esiin: ystävyys ja mahdollisuus palvella.

Seurakunnassa voi kokea ystävyyttä aidoimmillaan. Se vahvistuu rintarinnan palvellessa tai toisten puolesta rukoillessa. Ystävyys nousee myös siitä, että seurakunnassa on mahdollista kokea tulevansa hyväksytyksi omana persoonanaan – ellei sitten tiukka uskonnollisuus  pilaa kaikkea.

Ystävyyttä syvimmällä tasolla koetaan luonnollisesti vain muutamien kanssa, mutta seurakunnassa siihenkin on erinomainen mahdollisuus vaikkapa pienryhmissä syvenevien ihmissuhteiden kautta. Kun uskallamme paljastaa heikkoutemme, nimetä asiat, joissa tarvitsemme toisia, ja elämme yhdessä arjen haasteissa, ei voi kuin olla kiitollinen ystävyyden kantavasta voimasta.

Seurakunnassa pääsee tekemään ja toteuttamaan itseään. Ihmisen suurimpia iloja on tehdä sitä, mitä osaa, ja pyrkiä samalla oppimaan uutta. Seurakunnasta, jossa on tilaa luovuudelle, ahkeralle puurtamiselle ja taidoissa kasvamiselle, muodostuu aivan kuin itsestään ”toinen koti”.

Eläköön paikallisseurakunta!