Päästä kansani vapaaksi – kuinka uudistaa messua?

 

Niin kauan kuin muistan, on puhuttu siitä, että jumalanpalvelusta tulee uudistaa. Jo Luther alkoi uudistaa ja muuttaa nimenomaan messua. Kansankielisyys lisääntyi, ehtoollista jaettiin kahdessa muodossa. Kivikirkkojen pyhimyskuvia peitettiin. Suitsukesavu hälveni. Tänään luterilaisen kirkon repertuaari on laaja. Kaikkea löytyy hevimessusta nallemessuun. Uutuuden viehätys tuo uteliaita paikalle, mutta pitkässä perspektiivissä nämä erityismessut eivät ole saaneet väkeä pysyvästi kirkkoon. Exodus-kertomuksessa käsitellään aika mielenkiintoisella tavalla kysymystä Jumalan palvelemisesta. Saako Jumalaa palvella, niin kuin meille itsellemme sopii? Kuka voi asettaa ehdot Jumalan palvelukselle?

Exodus-kertomuksessa Jumalan vapauttamisoperaation tähtäimessä ei ole vain kansan itsenäisyys, vapaus ja oma kotimaa. Exoduksen tarkoituksena on vapauttaa Israel palvelemaan Jumalaa. Yhteensä neljästi Mooses esittää faraolle Jumalan käskyn: ”Päästä minun kansani palvelemaan minua!” (2. Moos. 9:1, 13; 10:3; 7:16; 8:4.) Exodus-kertomuksessa farao nousee jääräpäisesti vastustamaan tätä kutsumusta. Ensiksi farao yrittää kieltää Jumalan palveluksen kokonaan, ja kun hän ei onnistu, niin hän yrittää taivuttaa Moosesta erilaisiin kompromisseihin.

IK-opisto vuosisop. Neliöb. 18.-31.10.MJa

Herra Sebaot ei kuitenkaan kompromisseihin taivu. Häntä ei palvella faraon ehdoin, vaan Jumalan tahdon mukaan. Löydämme exodus-kertomuksesta oikeastaan kolme erilaista faraon kompromissiehdotusta. Katsotaan niitä nyt yksitellen.

Faraon 1. kompromissi: ”Menkää ja uhratkaa Jumalallenne täällä Egyptissä.” Mutta Mooses vastasi: ”Niin ei sovi tehdä, sillä kun me uhraamme Herralle, meidän uhrimme on egyptiläisille kauhistus. Jos me uhraisimme heidän nähtensä sellaista, mitä he kammoavat, niin he kivittäisivät meidät hengiltä. Me menemme autiomaahan kolmen päivänä matkan päähän ja uhraamme siellä Herralle, Jumalallemme, niin kuin hän meitä käskee.” Farao sanoi: ”Minä päästän teidät autiomaahan uhraamaan Herralle, Jumalallenne. Älkää silti menkö liian kauas. Rukoilkaa minunkin puolestani!” (2. Moos. 8:21–24.)

Faraon 2. kompromissi: ”Menkää palvelemaan Herraa, Jumalaanne. Mutta ketkä teistä ovat sinne lähtemässä?” Mooses vastasi: ”Me lähdemme kaikki, nuoret ja vanhat. Me menemme poikinemme ja tyttärinemme, lampainemme ja nautoinemme, sillä me vietämme juhlaa Herran kunniaksi.” Farao tinkii: ”Herra teitä varjelkoon, mutta pitäisikö minun muka päästää teidät lähtemään vaimoinenne ja lapsinenne? Teillä on selvästikin paha mielessä! Siitä ei tule mitään, mutta menkää te miehet palvelemaan Herraa…” (2. Moos. 10:8–11.) Tämä on muuten aika moderni kompromissivaatimus. Kommunistinen Kiina päätti vuonna 2017, että lapsia ei saa päästää kirkkoon edes vanhempiensa seurassa. Kiinan hallitus on myös kieltänyt kristittyjen lastenleirien järjestämisen. Arvot rappeutuvat, näin Kiinan viranomaiset pelkäävät, jos lapset saavat nuoresta asti olla kristillisen vaikutuksen alaisuudessa.

Faraon 3. kompromissi: ”Menkää palvelemaan Herraa. Vain lampaanne ja nautakarjanne jääkööt tänne, vaimonne, lapsenne ja vanhuksenne saavat lähteä teidän kanssanne.” Mutta Mooses sanoi: ”Vaikka itse antaisit meille eläimiä teuras- ja polttouhreiksi Herralle, meidän Jumalallemme, täytyy karjamme silti seurata mukana, eikä tänne saa jäädä ainoatakaan eläintä, sillä omasta karjastamme meidän on otettava ne uhrieläimet, joilla palvelemme Herraa, Jumalaamme. Ennen kuin olemme perillä, emme tiedä itsekään, millä uhreilla palvelemme Herraa, Jumalaamme.” (2. Moos. 10:24–26.)

Lopulta farao luopuu ehdoistaan ja niin Herran kansa saa lähteä. Israel saapuu Siinain vuoren juurelle. Siellä Jumala ilmestyy Moosekselle, antaa lain, taivaalliset näyt ja ohjeet. Elävän Jumalan palvelus perustuu Jumalan kohtaamiseen. (2. Moos. 19; 20; 24.) Saamme kohdata jotain, mikä tulee aivan meidän oman käsityskykymme ulkopuolelta. Avaudumme Jumalalle, yliluonnollisille. Tämä on varmasti kaiken oikean liturgian lähtökohta: Jumalan kohtaaminen. Jumala ilmaisee, kuinka häntä tulee palvella. Tämä ei kuulu vain muinaisuuteen. Tänäänkin liturgia on kovassa ristipaineessa. Aikamme faraot haluavat määritellä (poliittisesti korrektin) jumalanpalveluksen. Toiveet ja vaatimukset erilaisista kompromisseista on jatkuvasti esillä. Kansa haluaa palvella omalla tyylillään – näin syntyi se surullisen kuuluisa kultainen vasikka (2. Moos. 32).

Kristuksen kirkossa liturgia, vielä voimakkaammin, perustuu siihen, että Jumala tulee hyvin lähelle. Siinain vuorta on hyvä verrata Siionin vuoreen. Siinailla Jumala ilmestyi Israelille. Jumala solmi liiton kansansa kanssa. Annettiin ohjeet liturgiaan. Siionissa eli Jerusalemissa, Jeesus solmi uuden liiton, ja antoi ohjeet jumalanpalveluksesta: ”Tehkää tämä”. Paavali kirjoittaa näin: ”Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa.” (2.  Kor. 3:5.) Mitä Paavali tarkoittaa ”uuden liiton” palveluksella? Hän mainitsee tuon käsitteen vain yhden kerran tämän jälkeen. Se löytyy siitä yhteydestä, kun Paavali lainaa Jeesuksen asetussanoja Herran ateriasta. (1. Kor. 11:23–25.) Eli ehtoollinen on uuden liiton palvelusta. Siinä on Kristus hyvin todellisella tavalla läsnä. ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä: sinulle, Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, Pyhän Hengen yhteydessä: kaikki kunnia ja kirkkaus iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.”

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että sen sijaan, että muokataan eri alakulttuureille heille sopivia messuja (hevimessusta, dance- ja tangomessuun), niin kannattaisi palata sinne liturgian ytimeen. Jos liturgia pyörii meidän mieltymystemme ympärillä, niin ajaudumme helposti sellaiseen itsetyytyväisyyden kuplaan. ”Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana.” Liturgiassa on kuitenkin ydin siinä, että sulkeutuneisuuden kupla aukeaa Jumalan kohtaamiselle ja ilmoitukselle. Messussa taivas ja maa kohtaavat Kristuksessa.

 

Aiheet

, ,