Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Ovatko noidat neutraaleja? Kiperiä kasvatuskysymyksiä pääsiäisen aikaan

 

Pääsiäisen aikaan noitia vilisee päiväkodeissa ja kouluissa. Kristityissä perheissä tämä voi johtaa hämmennykseen. Olisiko lapsen hyvä jättää osallistumatta noitahippoihin ja -lauluihin mahdollisen new age -viehätyksen ehkäisemiseksi? Vai onko oikea tie kenties selittää lapselle, että noitaleikit ovat satua, ja että todellinen noituus on silti huono juttu, kuten kotona on puhuttu? Vai kannattaako koko asiaan sittenkään kiinnittää mitään huomiota?

Raamatullinen kasvatus on monella tapaa vastavirtaan uimista. Jo päiväkoti-ikäinen lapsi joutuu kodin ulkopuolella kosketuksiin maailmankuvallisten ristiriitojen kanssa, joiden keskellä luoviminen vaatii vanhemmilta viisautta ja rohkeutta. Päiväkodeissa katsomuskasvatus erotetaan varhaiskasvatuksessa omiksi pedagogisiksi tuokioikseen muusta toiminnasta, jossa mitään uskontoa ei virallisesti nosteta ylitse muiden. Tähän ei-katsomukselliseen “neutraaliin tilaan” mahtuu kuitenkin elementtejä, joiden kyseenalaistaminen on kohdallaan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Niin Raamatussa kuin klassikkosaduissa noidat ovat pahoja, ja sitä ne olivat alunperin myös Ruotsista rantautuneessa kansanperinteessä. Siinä Jeesuksen kuoleman eli pitkäperjantain ja lankalauantain välisenä aikana trullien uskottiin liikkuvan kateellisina toisten karjaonnesta leikkaamassa eläimiltä karvoja ja nahanpalasia saadakseen naapurin onnen itselleen. Noitien hätyyttämiseksi saatettiin sytytellä valkeita. Virpomisperinne puolestaan on peräisin Venäjältä. Siinä oli alun perin kyse päinvastaisesta – pajunoksan kera toivotettiin läheisille siunausta eli kaikkea hyvää Jumalalta. Yleistyneessä virpomistavassamme Jumala on karissut pois ja nastat noidat tuotu tilalle. 

Noidat kuuluivat mutkattomasti pääsiäiseen omassa lapsuudessani 90-luvulla. Katson, että näiden tarujen ja leikkien viattomuuden rippeet ovat kuitenkin haihtuneet ilmaan viimeistään kristillisen yhtenäiskulttuurin murennuttua ja uushenkisyyden uuden tulemisen myötä. Noidat esitetään nyt varteenotettavana vaihtoehtona henkisyyden harjoittamiselle, kuten Heikki Saureen ja nykynoita Kupariketun Noitakirjan (2021) kuvauksesta käy ilmi:

“Noidat eivät ole menneisyyden ilmiö, päinvastoin – noitia on enemmän kuin koskaan ennen. Nykynoidat tutkivat omia juuriaan, kurkottavat muinaiseen kansanperinteeseen ja poimivat sieltä asioita ja menetelmiä, joita he soveltavat nykyaikaan. Vaikutteita he ammentavat myös muistakin kulttuureista. ‘Nykyajan noituudessa korostuu suvaitsevaisuuden sanoma. Noitana voit olla ylpeästi juuri sellainen kuin olet’, Kuparikettu kiteyttää.”

Noituus liitetään yhtäältä yksilölliseen, intuitiiviseen elämäntapaan, toisaalta juurevuuteen ja alkuperäisyyteen, jota kristinusko oli väliaikaisesti tullut sotkemaan. Saureen ja Kupariketun kirjan kuvaus jatkuu:

“Suomalaiset ovat aina olleet noitakansaa. Noita on alun perin tarkoittanut yhteisön kunnioittamaa tietäjää, parantajaa ja shamaania. Kristinuskon ja vainojen myötä noita muuttui pahaksi olennoksi, paholaisen liittolaiseksi. Noitakirja palauttaa noitien kunnian, oikoo virheellisiä väitteitä ja hälventää ennakkoluuloja.”

Nella Tannisen pro gradu -tutkielman (2022) mukaan nykynoitia yhdistää arvomaailma, jossa esimerkiksi luonto ja tasa-arvo nähdään tärkeinä. Palloamme piinaavien ajankohtaisten haasteiden näkökulmasta noituus vaikuttaa siis valistuneelta valinnalta.

Noita- ja loitsukirjojen kirjo on laaja ja helposti saatavilla. Esimerkiksi Prismasta voi ostaa Mat Auryn Tietoinen noita -kirjan, jonka kuvauksessa kehotetaan herättämään “uinuvat yliaistilliset kykysi” ja löytämään “oma tapasi harjoittaa magiaa”. Lapsille ja nuorille on tarjolla noitatarinoita, kuten Anne Leinosen teosparin jälkimmäinen osa Noitakirja (2018), jossa kirjan päähenkilö “löytää itsestään väkevän noidan.” 

Noituuteen voi törmätä missä vain. Nykynoita Kupariketun kotisivujen mukaan hänen ohjattuja meditaatioharjoituksia “kuunnellaan varhaiskasvatuksen lisäksi myös terapeuttisten ja psykiatristen hoitojen yhteydessä”. Miten tämä on mahdollista? Koska new age, johon noituus kytkeytyy, ei ole institutionaalinen uskonto vaan epähierarkkinen kokoelma uskomuksia ja käytäntöjä, jotka voivat siten elää vapaasti kristinuskolta raivatussa näennäismaallistetussa tyhjiössä.

Leikki on lasten työtä, eikä pikkuväen satumaailmoja pidä pilata turhalla vakavamielisyydellä. Silti on syytä kysyä, mitä lapsen sydämessä tapahtuu, jos pahan henkimaailman kanssa liittoutuneet esitellään hänelle samastumisen kohteina, joiden syleilyyn ympäröivä kulttuuri tulee häntä joka tapauksessa myöhemmin työntämään. Aikamme noitapositiivisuuden keskellä Raamatun sana on voimassa: “Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos. 19:31). Tässä on kaikille kristityille kasvattajille pala purtavaksi.

 
Kylvaja artikkelibanneri