Onko jumalanpalvelus uskonnonharjoitusta?

 

Kirjoitin eräässä aikaisemmassa kolumnissani Oulun tuomiokapitulin merkillisestä linjanvedosta pappia koskevan oikeusjutun yhteydessä. Jatkan ihmettelyäni, mutta toistan ensin tosiasiat.

Tuomiokapituli lausui 3.10.2007 muun muassa seuraavaa tuomioistuimelle:
”… tuomiokapituli toteaa, että seurakunnan viranhaltijat ja työntekijät ovat olemassa sitä varten, että he järjestävät seurakuntalaisille uskonnonharjoitusta. Jumalanpalvelusta toimittavat henkilöt eivät siten ensisijaisesti osallistu siihen oman uskonnonharjoittamisen vuoksi, vaan he palvelevat muita tilaisuuteen osallistuvia. Tämän vuoksi kysymyksessä ei nyt ole ollut perustuslain tarkoittamalla tavalla pakottaminen vakaumuksen vastaiseen uskonnonharjoittamiseen.”

Dei Neliöb. 14.11.-4.12. MJa

Tuomiokapituli täsmensi 2.9.2008 kannanottoaan koskien jumalanpalvelusta ja papin uskonnonharjoittamista sen toimittamisessa ja totesi muun muassa:

”Lisäksi on huomioitava, joskin toissijaisesti, jumalanpalveluksen/messun teologinen luonne. Lähtökohtaisesti pappi viranhaltijana toimittaessaan jumalanpalvelusta ei tee sitä oman uskonnonharjoittamisensa vuoksi, vaan antaakseen seurakuntalaisille tilaisuuden heidän uskonnonharjoittamiseen. Tarkasteltaessa jumalanpalveluksen kulkua papin omaan uskonnonharjoittamiseen ei kuulu esim. saarna tai ehtoollisen jakaminen seurakuntalaisille. Tiukasti arvioiden papin omaan uskonnonharjoittamiseen voidaan katsoa kuuluvan esim. osallistuminen virrenveisuuseen ja ehtoollisen nauttimiseen.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole jumalanpalvelusta toimittavalle papille toimitukseen kuuluvaa ehdotonta välttämättömyyttä. Pappi voi siten toimittaa jumalanpalveluksen osallistumatta itse lainkaan uskonnonharjoittamiseen. Tällainen tilanne ei tietenkään ole toivottavaa kirkon kannalta ja jos sellaista esiintyy, on se poikkeuksellista, mutta mahdollista..”

Tuomiokapituli teki tämän hämmästyttävän tulkinnan siksi, että se halusi estää naispappivastustajan mahdollisuutta vedota rajoitukseen laissa naisten ja miesten tasa-arvosta, jossa todetaan, että lakia ei sovelleta ”evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan”.

Kannanotto herättää mielestäni monta kiperää, ja ainakin minulle henkilökohtaisesti myös kirkon kannalta kipeää, kysymystä. Tässä muutama:

1) Voiko alttarilla olla kaksi pappia jolle toiselle (naispappeja hyväksyvälle) jumalanpalvelus on uskonnonharjoittamista, toiselle (naispappeihin kielteisesti suhtautuvalle) ei?

2) Voiko samalle papille jumalanpalvelus toisinaan olla uskonnonharjoittamista (kun naispappi ei ole läsnä) ja toisinaan ei (kun naispappi on läsnä)?

3) Voiko tuomiokapituli arvioida ja päättää kenelle jumalanpalvelus on tai saa olla uskonnonharjoittamista, kenelle ei?

4) Onko jumalanpalvelus lähtökohtaisesti papille uskonnonharjoittamista vai ei, ja jos on, voiko kirkko riistää joiltakin papeilta oikeuden pitää jumalanpalvelusta uskonnonharjoittamisena?

5) Ovatko kaikki papit lähtökohtaisesti toimittamassa jumalanpalvelusta virkamiehinä ja toisille suodaan oikeus samalla pitää sitä omalla kohdallaan uskonnonharjoittamisena, toisille ei?

Minä kysyn. Ja ihmettelen. Ja toivon kirkoltani vastausta.