Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Omasta luopumisen tuska ja siunaus

 

Elämme aikaa, jolloin kolmatta lastaan kotona hoitava äiti saa osakseen julkista paheksuntaa ratkaisustaan. Sen sijaan äiti, joka on surmaamassa kolmatta lastaan, on suojattu kaikelta paheksunnalta. Kotiäitiys, johon sisältyy omastaan luopumista rakkauden vuoksi, on vastoin aikamme ihanteita. Sen sijaan aikamme ymmärtää täysin sen, jos itsekkäät motiivit vaativat toisen ihmiselämän lopettamisen. Onko meillä enää rippeitäkään jäljellä niistä elämän jatkumisen kannalta keskeisistä arvoista, joiden varaan maamme hyvinvointi ja sivistys on aikoinaan rakennettu?

Omasta luopumisen ihannetta yhteiseksi hyväksi opetettiin maassamme korkeana arvona vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Viimeisimpiä jäänteitä tästä ihanteesta ovat sotiemme veteraaneja kohtaan osoitettu arvostus sekä yhä kohtuullisen vahva maanpuolustustahto. Vanhemmuus, ennen kaikkea äitiys sen sijaan on saanut väistyä ihanteista.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Äidiksi tuloon liittyy väistämättä omasta luopumista, rajoituksia, toisen ihmisen tarpeet omien edelle laittamista. Vanhempana lapsen eteen voi joutua tekemään todella merkittäviä uhrauksia. Tämä kaikki kuuluu elämään. Monelle tuoreelle vanhemmalle asia tulee yllätyksenä, koska siitä ei puhuta. Asiasta ei puhuta, koska aikamme arvot sotivat niin rajusti arjen realiteetteja vastaan. Totta kai lapsista pitää huolehtia, mutta miten se on mahdollista, kun samaan aikaan on toteutettava aikamme ylintä käskyä: ”Tottele janoasi!” Omia mielihaluja on velvollisuus toteuttaa. Niiden kieltäminen tai rajoittaminen on valheellista itsensä kieltämistä ja suistaa ihmisen psyykkiseen epätasapainoon, jopa itsetuhon partaalle, näin meille toistuvasti kerrotaan. Jeesus sen sijaan sanoo: ”Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin eikä kanna hedelmää.”

Raamatun esikuvat epäilemättä herättävät tämän päivän arvojen näkökulmasta kummastusta. Miksi ihmeessä poika toi viisi leipää ja kaksi kalaa Jeesukselle? Paljon viisaampaa olisi ollut syödä itse ensin mahansa täyteen. Yksi leipä ja puolikas kala olisivat siihen varmasti riittäneet. Loput eväät olisi kannattanut myydä eniten tarjoavalle. Paikalla oli tuhansia nälkäisiä. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta olisi nostanut leivän hinnan vähintään denaariin ja kalan vielä hinnakkaammaksi. Aijjai, mikä virhe pojalta!

Laupias samarialainenkin jää kertomuksena jotenkin kesken. Eihän auttajalle koitunut mitään muuta kuin vaivaa! Hukkasi aikaansa ja rahaansa ihan turhaan. Jos kertomus kerrottaisiin ”oikein”, samarialaisen pelastama mies paljastuisi naapurimaan kuninkaalliseksi, joka palkitsisi auttajansa ruhtinaallisesti niin, että tämä eläisi yltäkylläisesti lopun ikäänsä, kenties jonkin sortin hoviherrana. Se olisi opettavainen tarina.

Aikamme opettaa äärimmäistä itsekkyyttä, ”because You are worth it!”, koska olet sen arvoinen (mitä ikinä ”se” onkin). Raamattu opettaa epäitsekkyyttä, koska toinen ihminen on sen arvoinen. Hän on Jumalan kuva, Jeesuksen sovittama. Ihminen on myös ovelasti rakennettu niin, että etsiessään kaikin voimin omaa onnellisuuttaan ja korostaessaan omaa arvoaan, nämä tavoitteet pakenevat. Onnellisuusprofessoriksi tituleerattu Markku Ojanen Tampereen yliopistosta on tutkimustensa kautta todennut, että onnellisimpia ovat ihmiset, jotka tekevät toisille hyvää. Omanarvon tunto myös nousee, kun näkee oman roolinsa toisten ihmisten elämässä tärkeäksi, kun kokee, että minua tarvitaan, voin olla avuksi. Ihminen, joka käyttää kaiken energiansa omien oikeuksiensa ja etujensa ajamiseen, vastuun ja vaivannäön välttelemiseen sekä arvostuksen vaatimiseen, sen sijaan jää tyhjäksi. Tämän ajan arvot tuottavat yksinäisyyttä.

Nähdäkseni meillä jokaisella on vahva taipumus valita tämä onneton ja yksinäinen tie. Kysymys ei ole ihmistyypistä. Joku voi syyttää taipumuksestaan vaikeaa lapsuuttaan, jolloin arvostusta ja rakkautta ei herunut. Aikuisena tämä arvostusvajaus vaatii täyttymystä. Toinen taas ajattelee, että syynä on äidin osoittama ylisuuri ihailu ja rakkaus, lapsuuden huolenpito ja hoiva, josta syystä itsetunto kasvoi liian vahvaksi ja toisten huomioiminen jäi opettelematta. Niin tai näin, sama itsekkyyden riesa meillä on jokaisella seuranamme.

”Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin eikä kanna hedelmää.”

Jeesuksen tie, ristin tie, on toinen: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8)

Aikamme ei ihaile tällaista tekoa, mutta tämän sovitustyön varassa on tänäänkin mahdollista pelastua. Jeesus oli ja on sitä mieltä, että sinä olet sen arvoinen.