Olisiko välivuosi paikallaan?

Aloin kertoa Bobille ja Lorrainelle maailman järkyttävistä tarpeista. Puhuin siitä, miten nuorten energia heitettiin mielestäni hukkaan.

Meidän pitäisi värvätä ja lähettää nuoria maailmalle heti lukion jälkeen. Siten he saisivat syvemmän tarkoituksen myös myöhemmille opinnoilleen. Lähettäisimme heitä lähetystyöhön pariksi kuukaudeksi tai vuodeksi…

Sitten Bob kääntyi katsomaan minua ja sanoi hiljaa: ”Tehdään niin!”

– Loren Cunningham (kirjasta Oletko Se Todella Sinä, Jumala?)

Katsele maailmaa, kuuntele Jumalaa

Johdatus, kutsumus ja elämän konkreettiset valinnat ovat herkkä aihe. Onko jokaisella ihmisellä olemassa määrätty ”kutsumus”? Johdattaako Jumala meitä pieniä ihmisiä – entä koko maailmaa? Miten ihminen on ylipäänsä tarkoitettu elämään?

En oikein usko, että meidän kuulukaan löytää tyhjentävää vastausta – mm. siksi että a) Jumala on elävä persoona; b) mekin olemme eläviä, valintoja tekeviä persoonia; c) elämää ei vaan mitenkään voi tyhjentää täydelliseen teoriaan tai dogmeihin.

Länsimaisten kristittyjen kysymys kutsumuksesta voi olla aika individualistinen ja jopa vähän itsekeskeinen. Mikä on MINUN kutsumukseni, MINUN suuri tehtäväni, jne. Toisaalta on totta, että yksikin ihminen voi saada aikaan valtavasti. Yhteisö ja yksilö – ne eivät sulje toisiaan pois, vaikka jännite joskus on ilmeinen.

Ajattelen niin, että oman ”elämäntehtävän” löytämiseen sopii pieni nyrkkisääntö: kuuntele Jumalaa, katsele maailmaa. Jumala on ilmoittanut tahtonsa ennen kaikkea Sanassaan. Ja joskus Hän myös kuiskaa sisimpäämme…

Ajelehtimisen välttämättömyydestä

Monissa elämänhallintaoppaissa meitä varoitetaan ajelehtimisesta (engl. drifting). ”Ota ote elämään – keskity, karsi epäoleellinen.” Elämässä onkin tärkeää keskittyä olennaiseen.

 – Mutta … mikä on olennaista?

Ennen kuin tähtää ja ampuu kohti ”elämänsä maalia”, voi olla hyvä vähän katsella ympärilleen millaisia maalitauluja on olemassa. Toisaalta yhtä tärkeää on myös joskus ampua, eikä vain jäädä etsimään yhä vaan uusia mahdollisuuksia.  🙂

Ajelehtiminen voi olla todella tärkeää aikaa elämässä – jos sen tekee oikein. Ajelehtiessa voi päätyä jonnekin, minne ei koskaan suunnitellut päätyvänsä ja nähdä sellaisia näkökulmia, joita ei koskaan olisi tullut ajatelleeksi jos vain puskee eteenpäin omaa ”uraansa”. Elämään mahtuu enemmän.

Muuan kalifornialainen nuorisopastori Loren Cunningham lähti vähän yli parikymppisenä maailmanympärysmatkalle. Ei matkalla ollut suurempaa tavoitetta, tarkoitus oli nähdä maailmaa ja tavata muutamia ulkomailla eläviä tuttuja. Sen kautta mitä Loren eri maissa näki, Jumala laski hänen sydämelleen näyn maailmasta ja lähetyksestä. Silmät auki ”ajelehtiminen” johti perspektiivin laajenemiseen. 

Cunningham alkoi viedä nuoria lyhytaikaisille lähetysmatkoille ja sitten kouluttaa heitä. Syntyi yksi maailmanhistorian suurimmista lähetysliikkeistä., jonka toimintaan on 55 vuoden aikana osallistunut kaiketi yli 2 miljoonaa nuorta ja aikuista…

Oikeanlainen ajelehtiminen on ajelehtimista Jumalan kanssa, aikaa kysyä itseltään ja Jumalalta: kuka minä olen? ”Ajelehtiminen” vie meitä lähemmäs Jumalaa, auttaa ymmärtämään omaa sisintä ja identiteettiä ja avaa silmiä maailman todellisuudelle.

Välivuoden hyödyt ovat ilmeiset

Ennen monivuotisten yliopisto-opintojen aloittamista pidetyn välivuoden hyödyt ovat ilmeiset. Harvardin yliopistossa on välivuoden pitämistä suositeltu jo pitkään, suositus oli monia vuosia jopa yliopiston hyväksymiskirjeessä.

On tärkeä katsella vähän ympärilleen, eikä ainakaan valita omaa elämänuraa toisten ihmisten odotusten perusteella. Opiskelu on mielekkäämpää ja tehokkaampaa kun opintojen pohjaksi on olemassa jokin konteksti – käsitys siitä, millainen maailma on ja mitä siellä tarvitaan. Kauas matkustaminen ei ole välttämätöntä mutta ”matka” on.

Kuuntele ja katsele, sillä se, mitä tulevaisuudessa tarvitaan on ymmärrystä siitä, mitä tarvitaan.

Vuosi Jumalalle

Kuulin joskus, että Etelä-Afrikassa monissa seurakunnissa ”välivuosi Jumalalle” on varsin yleinen käytäntö lukiosta tai ammattikoulusta valmistuville, siis ennen jatko-opintoihin tai työelämään siirtymistä. Vuoteen voi kuulua esimerkiksi raamattukoulu, opetuslapseuskoulu tai oli nimi nyt mikä vaan, sekä palvelua/vapaaehtoistyötä esim. lähetyskohteessa, järjestössä tai seurakunnassa. Siis aktiivista aikaa, mutta juuri sitä ”jotain ihan muuta”, jotkut yliopistot suosittelevat.

Hyviä mahdollisuuksia ovat tarjonneet Suomessakin mm. useat kansanopistot ja lähetysjärjestöt jo vuosikymmenien ajan. ”Se oli elämän parasta aikaa”, olen kuullut monen muistelevan.

Opiskella elämässä ehtii. Moni 30-40 -vuotias ystävä opiskelee jo toista ammatti- tai korkeakoulututkintoa, joku kolmatta. Nykyään on varsin tavallista tehdä työvuosien aikana jopa 6-7 eri uraa. Siis ei eri ammattia, vaan uraa.

Tulevaisuudessa meidän identiteettimme ei voi perustua nykyistäkään vertaa ammattiin tai koulutukseen. On tärkeää rakentaa ensin perustus.

Tapio Luoma-aho


Lähteet:
Cunningham, Loren. Oletko Se Todella Sinä, Jumala? YWAM Kustannus oy, 2011.
Dodson, Patrick. Psychotic Inertia. A Book About Calling and Confusion. Pause For Effect. 2010.

Kuva: Sankowski / Unsplash.com