Oikeutettua valtaa pitää puolustaa

 

Kirkolliskokousvaalit lähestyvät ja ehdokkaiden rekrytointi on alkanut. Tällaisina aikoina erityisesti vallankäytön kysymykset kirkossamme nousevat pintaan. Ketä kirkossamme pitäisi pelätä? Ketä kirkon pitäisi pelätä?

Jeesus kehotti olemaan pelkäämättä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta joiden valta ei ulotu ihmisen ikuiseen kohtaloon. (Matt. 10:28) Valta päästää vapaaksi, valta pelastaa tai kadottaa annettiin Jeesukselle. Hän otti kannettavakseen koko maailman synnin ja sovitti sen pyhällä ja kalliilla verellään. Ja hän lähetti meidät opetuslapsensa viemään sanaa: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:18-20).

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Katsellessamme maailman menoa ja odottaessamme Herramme paluuta meille ei luvata sen suurempaa vallan glamouria kuin opettajallemmekaan. Meitä kehotetaan ottamaan risti, josta löytyy oma nimemme, ja seuraamaan Jeesusta. Matkalle saatellaan muistutuksin: ”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua” (Joh. 15:19-21).

Kirkon valta suhteessa yhteiskuntaan on Raamatun sanalla omiintuntoihin vetoamisen valtaa. Kristittyjen keskinäiset valtasuhteet saavat myös valtuutuksensa ainoastaan siitä vallasta, joka on annettu ”kaikkien uskovien kokonaisuudelle eli kirkolle”. Sen juuret ovat lujasti Kristuksessa ja hänen sanassaan, joka määrittelee kirkon vallan rajat. Paikallinen uskovien yhteisö tai seurakunta ei siis ole omalla asiallaan, vaan se toteuttaa koko kirkon missiota.

Luterilaisen kirkkomme kirkkojärjestyksessä tämä sanotaan selkeästi: ”Suomen evankelisluterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin…”

Vallankäytön ongelma ei ole tänä päivänä se, että Kristuksen kirkon tai meidän kirkkomme oppiperusta olisi epäselvä. Hämmennyksen aiheuttaa se, että tätä perustaa ei tahdota ottaa enää huomioon. Kun jopa sanoitetaan se, että kristillisen avioliiton tai syntymättömän lapsen oikeuksien kohdalla ajatellaan toisin kuin mitä Jumalan sanassa sanotaan, menetetään toiminnan ja päätösten oikeutus ja laillisuus. Luther rohkaisi uskonpuhdistuksen ihmisiä sanomalla, että hätätilassa piispojen ja kirkolliskokousten tehdessä vääriä päätöksiä, viranhoitajien ollessa julistamatta evankeliumia tai julistaessa väärää evankeliumia, Jumala nostattaa vastarinnan, joka toimii virheellistä viranhoitoa ja vallankäyttöä vastaan. Lutherin mukaan siihen on oikeutettu ja jopa velvoitettu jokainen kristitty.

Kirkkomme ja sen herätysliikkeet ovat olemassa vain Jumalan armosta ja hänen armostaan ne säilyvät niin kauan, kun niitä tarvitaan. Kristuksen kirkko ei kuitenkaan koskaan häviä. Meiltä ei kysytä suuria tekoja, vaan uskollisuutta pienessä. Silloin ovi avataan eteemme – oikeaan aikaan ja oikealla tavalla, oli maallisen tai kirkollisen vallan kahvassa kuka tahansa.