Kirjoittanut
Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittajaVantaalaisessa koulussa tapahtui muutama viikko sitten vakava väkivallanteko. Neljä alle 15-vuotiasta lasta potki ja löi välitunnilla kuudesluokkalaista oppilasta niin rajusti, että paikalle jouduttiin kutsumaan ambulanssi. Syys-lokakuun vaihteessa kuultiin jälleen uusi ikävä uutinen: yläkoulun oppilas oli hakattu tajuttomaksi koulun pihalla.
Tapaukset käynnistivät laajan yhteiskunnallisen keskustelun kouluväkivallasta. Aihe puhutti kansanedustajia, kasvatuksen asiantuntijoita ja toimittajia. Jopa tasavallan presidentti otti siihen kantaa.
Viime vuonna poliisin tietoon tuli yhteensä yli 2 000 ilmoitusta alle 15-vuotiaiden tekemistä pahoinpitelyepäilyistä. Vaikka kaikki niistä eivät tapahtuneet koulussa, asialla olivat kouluikäiset lapset.
Muistissa ovat vielä hyvin myös vuonna 2007 tapahtunut Jokelan koulusurma ja 2008 Kauhajoella koettu ampumisvälikohtaus, joissa yhteensä 20 ihmistä menetti henkensä.
Vuosi sitten kuopiolaisessa oppilaitoksessa pelkoa ja kuolemaa kylvi puolestaan keskellä päivää luokkiin hyökännyt miekkamies.
Poliisin tilastojen mukaan väkivallan teot ovat tänä vuonna lisääntyneet merkittävästi koko maassa. Myös koulukiusaamisesta ja pahoinpitelyistä on uutisoitu säännöllisesti. Opetusministeri Li Andersson myönsi Twitterissä, että yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa.
Joka kerran kouluväkivallan uutisoinnista on alkanut kiivas julkinen keskustelu, jossa on vaadittu kouluihin lisää psykologeja, kuraattoreita, oppilashuollon palveluja ja muita resursseja. Nyt opetusministeri lupasi, että hallitus aikoo jatkossa luoda koulupsykologien ja kuraattoreiden määrälle sitovan mitoituksen. Vaikka viime vuosina kouluihin onkin lisätty psykologeja, psykologiliiton mielestä heitä tarvittaisiin ainakin 500 enemmän. Ylen oikeustoimittaja puolestaan pohti blogissaan, pitäisikö poliisin perustaa kouluja varten oma erityinen karhuryhmä, joka säntäisi tarvittaessa paikalle selvittelemään koulussa tapahtuneita vakavia väkivallantekoja.
Tämä julkinen keskustelu paljastaa, kuinka huonosti yhteiskunta hahmottaa kouluväkivallan todellisia syitä. Ongelmien juuret eivät nimittäin ole kouluyhteisöjen sisällä vaan niiden ulkopuolella: aikuisten ja median antamassa väärässä elämänmallissa, turvattomissa ihmissuhteissa ja arvokasvatuksen puutteessa.
Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on se, että olemme kadottaneet julkisessa keskustelussa moraalisen kielen. Kun luonteeltaan moraalisiin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi psykososiaalista pehmopuhetta, lisävirkoja ja lakimuutosta, se osoittaa, kuinka huonosti yhteiskunta tunnistaa väärän käytöksen moraalisia syitä. Uusien virkojen perustaminen, rahoituksen lisääminen tai lainsäädäntö eivät auta silloin, kun toisen ihmisarvon kunnioitus ja vastuu omasta käytöksestä ovat hukassa.
Sairauksia diagnosoidaan yleensä lääketieteellisin termein ja auton vika määritellään teknisellä sanastolla – ei psykologisen tai lainopillisen määrittelyn avulla. Myös moraalisista asioista olisi tärkeä puhua moraalin omalla kielellä. Ja moraalisiin ongelmiin olisi tarjottava moraalisia ratkaisuja.
Niin kauan kuin yhteiskunta hoitaa väärää käyttäytymistä pelkästään ulkoisilla keinoilla puuttumatta sen varsinaisiin syihin, kasvatukseen ja moraaliin, apua tilanteeseen on tuskin luvassa.
