Kirjavaa kasvatusta

 

Nuoruuden ystäväpiiriin kuului muutama steinerkoulun käynyt ystävä. Nämä ystävät uskoivat jälleensyntymiseen, joka ei silloin ollut ihan tavallista Suomessa. Saman suuntainen ajatus näyttää olevan lehdessämme haastateltavalla steinerkoulun rehtorilla Jarno Paalasmaalla.

Steinerpedagogiikka on saavuttanut yhteiskunnassamme laajan hyväksynnän. Tuskin kovin moni tietää sen uskonnollisesta taustasta, joka kytkeytyy antroposofiaan. Antoropofiseen uskontokuntaan, Suomen Kristiyhteisöön, kuuluu vain kolmisensataa jäsentä, mutta steinerkouluja on Suomessa lähes kolmekymmentä ja päiväkoteja yli neljäkymmentä. Siis enemmän kuin vastaavia kristillisiä.

Steinerkoulut ja päiväkodit eivät esiinny uskonnollisina. Enemmän yhteisö korostaa toimintaansa lapsen kasvun herkkyysalueet tunnistavana ja yksilön kehitysvaiheet huomioivana opetusmetodina.

Tosiasia kuitenkin on, että Steinerkoulujen pedagogiikka pohjautuu Rudolf Steinerin antroposofiseen maailmankuvaan. Steiner edustaa synkretististä, uskontoja sekoittavaa uskonnollista filosofiaa, jossa on käsityksiä muun muassa buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, gnostilaisuudesta ja okkultismista. Steiner näki seuraavansa Goetheä ja imi vaikutteita saksalaisesta idealismista. Hän kehitti magiaa hyödyntävän biodynaamisen viljelyn, antroposofisen lääkinnän, spirituaaliseen kehitykseen tähtäävän harjoituksen eli eurytmian sekä steinerpedagogiikan.

Steinerilaisuus on tänä päivänä eräs merkittävimmistä uususkonnollisista liikkeistä ja sen lippulaivana toimivat steinerkoulut.

Kun Transendentaalinen meditaatio (TM) saapui Suomeen, sitä markkinoitiin uskonnollisena liikkeenä. Näin se ei saanut tuulta purjeisiinsa. Kun julkisuuskuva muutettiin ja uskonnollisuus peitettiin rentoutumisen ja itsensä kehittämisen alle, se levisi kulovalkean tavoin, saavuttaen omien lähteittensä mukaan Suomessa 20 000 harrastajaa.

Vahvin rentoutukseksi ja mielen tasapainon tieksi esittäytyvä idän uskonto lienee tällä hetkellä jooga. Sitä markkinoidaan kansalaisopitoissa, terveydenhuollossa ja valtalehdissä. Lapsille on tarjolla niin satujoogaa kuin perinteisempää astanga-joogakin.  Kirkon piirissä harrastetaan ”kristillistä joogaa”. On puhuttelevaa, että kristityiksi kääntyneet hindut eivät enää joogaa harrasta, vaan se vaihtuu rukoukseen Jeesuksen nimessä.

Vasta edesmennyt intilaissyntyinen apologeetta Ravi Zacharias sanoi unohtumattomat sanat liittyen idän uskontoihin ja Jeesuksen löytämiseen: ”Tullessani hänen luokseen olin epävarma tulevaisuudesta. Jäin hänen luokseen ja olen varma siitä, mihin olen menossa. Tulin keskeltä pauhaavien äänten kulttuuria, jolla on satakolmekymmentä miljoonaa jumalaa. Pysyn hänen luonaan tietäen, että totuus ei sulje sisäänsä kaikkea.” (Ravi Zacharias, Jeesus ja muut jumalat, Perussanoma 2016)

Uskonnolliset juuret omaavia kasvatusmenetelmiä käytetään maassamme enenevässä määrin. Päiväkodeissa on testattu 4-5 vuotiaille lapsille zen-buddhalaiset juuret omaavaa Mindfulnesia tai sen viritelmää MindUpia lasten tunne- ja tietoisuustaitojen vahvistamiseksi.

Kristillisen kasvatuksen menettäessä otteensa, tulevat tilalle uskonnollissävytteiset vaihtoehdot. Kristillinen kasvatus on palannut koteihin, sillä monet tukipuut ovat kadonneet. Jos me emme huolehdi kristillisestä kasvatuksesta kodeissamme ja tuo lapsiamme pienestä pitäen myös jumalanpalveluksiin, ei sitä tee kukaan toinenkaan.

Lutherin mukaan ”Kristikunnan suurin turmio on välinpitämättömyys lasten kasvatuksesta.”

Artikkeli on Elämä-lehden 10/2020 pääkirjoitus