Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Mistä on kysymys Inkerin kirkon vihkimyksissä?

 

Syyskuun alussa Inkerin kirkon piispa vihki suomalaisia teologeja papeiksi Pietarissa. Nämä teologit ovat Evankeliumiyhdistyksen, Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston työntekijöitä. He ovat oman Suomessa tapahtuvan työnsä ohella jo auttaneet Inkerin kirkkoa ja tekevät niin myös jatkossa. Tämä itsessään iloinen asia on saanut arkkipiispa Tapio Luoman sanomaan, että tapahtuma tuo särön Inkerin ja Suomen kirkkojen suhteisiin ja herättää kysymyksen edellä mainittujen kristillisten järjestöjen suhteesta Suomen kirkkoon.

Asiassa on monta erikoista piirrettä. Arkkipiispa on ensinnäkin antanut ymmärtää, että vihkimys tuli hänelle yllätyksenä, vaikka siitä oli puhuttu hänen kanssaan etukäteen. Hänelle ei myöskään ole voinut tulla yllätyksenä em. järjestöjen perinteinen virkakanta. Hän on hyvin tiennyt perinteisellä virkakannalla olevien vaikeudet saada pappisvihkimys Suomen kirkossa.

SRO neliöb. 10-16.6.

Asian ytimessä on siis kysymys papin virasta. Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys ja Raamattuopisto ovat pitäytyneet kirkon perinteiseen virkanäkemykseen, joka on ollut kaikille kirkoille yhteinen lähes 2000 vuotta ja joka edelleen on kristikunnan enemmistön näkemys. Siitä huolimatta, että Suomen luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, mainitut järjestöt ovat halunneet pysyä kirkon yhteydessä ja palvella sitä. Arkkipiispa tietää aivan hyvin, ettei niillä ole mitään aikeita erota kirkosta. Hänen lausuntonsa herättää kysymyksen, onko hän ajamassa perinteisellä kannalla olevat ulos kirkosta.

Kirkon johto näyttää unohtaneen, että kun naispappeus hyväksyttiin, kirkolliskokous päätti lähes yksimielisesti, että myös perinteisellä virkakannalla olevilla on kotipaikkaoikeus kirkossa ja mahdollisuus päästä kirkon virkoihin. Vuonna 2009 piispat ja perinteisellä virkakannalla olevat järjestöt vahvistivat yhteisessä ns. tahdonilmauksessa lausuman, ettei ketään syrjitä hänen virkanäkemyksensä tähden, ja vedottiin seurakuntiin, että erilaisista virkanäkemyksistä huolimatta pystyisimme toimimaan samassa kirkossa.

Kun Tapio Luoma toimi aiemmin Espoon hiippakunnan piispana, hän kävi usein Raamattuopistolla. Hän toivotti sen työlle siunausta, vaikka hyvin tiesi järjestön virkanäkemyksen. Mikä lienee nyt muuttunut?

On kummallista, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa haluta antaa tilaa perinteisellä kannalla oleville. Tanskassa heidän on mahdollista perustaa kirkon sisällä omia seurakuntia ja Norjassakin vihitään pappisvirkaan perinteisellä kannalla olevia.

Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan. Kun tällaisia toimia varten vihitään pappeja, tulisi siitä iloita. Erityinen ilon aihe on, että uudet papit voivat vahvistaa meidän kirkkomme työn lisäksi myös Inkerin kirkkoa. Onko Suomen luterilaisen kirkon määritelmäksi tullut, että kirkko on siellä, missä toimitaan uuden virkakäsityksen mukaan?