Missä on nyt Liisa?

 

Ostin keväällä uudet silmälasit. Näköni ei sinällään ollut huonontunut, mutta uusissa laseissa on parempi hajataiton korjaus. Hämmästyttävää, miten paljon uutta maailmasta voi nähdä kun optiikka paranee! Oman näön heikkenemistä on myös vaikea itse havaita, varsinkin kun se yleensä tapahtuu vähitellen.

Olen tyytyväinen omaan hengelliseen tilaani. Jumala-suhteeni on kunnossa, uskoisin. Tämä hengellinen itsetyytyväisyys on samalla myös huolestuttavaa, ehkä pelottavaakin. Olenko menettänyt hengellisen näkökykyni? Raamatussa meitä kehotetaan säännöllisesti: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.”(2.Kor.13:5)

Kalenterivuosi 2023 – Lähdemedia

Olen mieltynyt Ilmestyskirjan lukujen 2-3 kirkkohistorialliseen tulkintamalliin. Sen mukaan Johanneksen kuvaamat seitsemän seurakuntaa edustavat seurakunnan historian erilaisia kehityskausia jokseenkin kronologisessa järjestyksessä. Kahden viimeisen seurakunnan, Filadelfian ja Laodikean, on toisinaan ajateltu esiintyvän yhtäaikaisesti. Toisin sanoen, viimeisinä aikoina maailmassa olisi edustettuna sekä Pyhän Hengen täyttämä voimallinen ja voittoisa seurakunta (Filadelfia), että ensirakkaudestaan luopunut penseä nimikristillisyys (Laodikea). Pelkään, että Suomen kristikunnan, tai ainakin oman itseni, kohdalla tämä on liian optimistinen tulkinta. Elämme tänään Suomen hengellisessä kentässä yksin Laodikean kautta. Vai eikö Jeesuksen kuvaus tästä seurakunnasta sovi suomalaiseen todellisuuteen: ”Sinä et ole kylmä etkä palava … olet penseä.” Itseeni voin tämän ainakin mainiosti sovittaa.

Laodikeaa soimataan omahyväisyydestä ja liiallisesta rikkauksien tavoittelusta. Rikkaus tuskin tarkoittaa vain taloudellista hyvinvointia, kyse lienee myös älyllisestä itseriittoisuudesta. ”Et kuitenkaan tiedä, että juuri sinä olet kurja ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” Me nykyajan Suomessa, niin yhteiskunnassa kuin kirkossa, luulemme olevamme nyt paljon viisaampia ja ymmärtäväisempiä kuin mitkään sukupolvet ennen meitä. Mikäli tämä kuvaus sopii tilaamme, on Jeesuksen johtopäätös ikävä: ”Minä oksennan sinut suustani.” Onko tämä se sama pehmoileva ”kukkahattu-täti-Jeesus” joka meille on median kuvaamana niin tuttu?

Jeesuksen neuvo Laodikean seurakunnalle on lyhyt: ”Tee parannus!” Saman vaatimuksen koki herkässä sielussaan nuori paimentyttö Liisa Eerikintytär pyhäinpäivänä vuonna 1756. Hän luki Santtion metsän yksinäisyydessä Arthur Dentin kirjaa ”Totisen kääntymisen harjoitus”. Oman sukupolveni edustajille huomautettakoon, että kyseinen Arthur Dent ei viittaa Douglas Adamsin mainion kirjasarjan (”Linnunradan käsikirja liftareille”) päähenkilöön, vaan vuosina 1571-1607 eläneeseen englantilaiseen puritaaniseen pappiin.

Arthur Dentin kirja, kirjoitettu joskus 1600-luvun alkuvuosina, on ahdistavaa ja pelottavaa luettavaa. Suosittelenko sitä luettavaksi? Tietenkin. Sen kieli on vanhahtavaa, mutta paljon vanhanaikaisemmalta, suorastaan ikiaikaisen antiikkiselta tuntuu sen sanoma. Siinä nimittäin julistetaan paitsi kirkasta evankeliumia, myös jykevää lakia. Muutama lainaus kirjan sivuilta:

”Saarnata laupiutta ja syntein anteeksi antamusta, ennen kuin ihminen lain saarnan kautta on tullut syntinsä tuntemaan, ja näkemään suuren viheljäisyytensä, ei ole muuta kuin saarnata Evangeliumita hukkaan.”

”Totisen katumuksen ja parannuksen pitää kaiketi syntein anteeksi antamisen edellä käymän, ja että Jumalan armon ovi on suljettu, kussa kääntyminen ei tietä valmista.”

”Minä havaitsen jokaitsen jumalattoman ja ilkivallaisen ihmisen luottavan itsensä Jumalan armoon … niin myös jokaitsen Jumalan pilkkaajan väärin käyttävän Jumalan armoa ja sen itsellensä ilman katumusta ja parannusta omistavan niin että he pitävät Jumalan armon synteinsä peitteenä ja varjona.”

”Tahdottako lääkitystä, ennen kuin itsenne sairaaksi tunnette? Se on tosin taitamatoin lääkäri, joka panee kalliin voiteen, vanhaan, luuhun asti juurtuneeseen haavaan, ja ei ennen perkaa ja uloskaiva sitä kuin mädännyt on.”

”Sentähden, o ihminen! Ole uskollinen tässä kilvoituksessa lihaa ja maailmaa vastaan, tässä elämässä hamaan kuolemaan asti, niins saat elämän kruunun. Sen neuvon ja lupauksen antaa meille uskollinen Wapahtaja, Jesus.”

Liisa nukahti lukiessaan ja heräsi nähtyään kauhistuttavan unen. Hän levitti kokemustaan ympäristönsä ihmisille, puhui heille parannuksen teon tarpeesta ja tästä seurasi paikkakunnalla – ja paljon laajemmallakin – voimallinen hengellinen herätys. Rukoilevaisuus, Suomen vanhin luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike, sai alkunsa tästä tapahtumasta. Kalannin seurakunnan kappalainen Johan Gottleben ja Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius kannattivat syntynyttä herätystä, mutta tyypillisimmin tämä maallikoiden herääminen synnytti virkapapiston keskuudessa voimakasta vastarintaa. Uudenkylän seurakunnallinen tilanne ei ollut tuolloin kehuttava. Kirkkoherra, jota pidettiin kylällä yleisesti ahneena, kirosi heränneet seurakuntalaisensa. Papin tyttäriä paheksuttiin sukupuolisen moraalin löysyydestä ja he möivät salaa viinaa. Ilmeisesti lukkaritkin olivat syyllistyneet laittomuuksiin ja ainakin erään piikatytön raskaaksi saattamiseen. Liisan tarkka identiteetti ja myöhemmät vaiheet eivät ole enää selvillä, mutta joidenkin arvelujen ja hurjien huhujen mukaan papit olisivat murhanneet Liisan. Varmaa kuitenkin on, että hän herätti aikakautensa ihmisiä näkemään sielujensa tilan, mutta myös evankeliumin tuoman armon, ilon ja vapautuksen.

Löytyisikö Suomesta vielä yksi nuori tyttö tai poika, joka auttaisi meitä näkemään oman hengellisen sokeutemme ja köyhyytemme? Vai onko kaikki meillä Suomen Siionissa tosiaankin ihan mukavasti ja leppoisasti? Paluu Jumalan yhteyteen ja syntien anteeksisaamiseen on mahdollista. Tie on auki, jopa meille Laodikean uskoville.