Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Miksi tämä provokaatio?

 

Äsken pidetty suuri lähetysjuhla siirtyy mielestäni historiaan juhlana, jossa Suomen Lähetysseura provosoivasti rikkoi omia periaatteitaan ja käytäntöjään. Tarkoitan konkreettisesti juhlassa suoritettua pappisvihkimystä ja siihen liittyviä epäselvyyksiä.

Saamieni tietojen mukaan pappisvihkimys oli ensimmäinen laatuaan. Eli ensimmäinen pappisvihkimys lähetysjuhlien ja yhteydessä. Poikkeuksellisuus voisi mahdollisesti olla perusteltavissa sillä, että kyseinen henkilö samassa juhlassa siunattiin lähetystyöhön Kambodzhaan. Eli pappisvihkimyksellä oli kiire. Ensin papiksi ja sitten lähetyskentälle.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Sellainen mahdollinen perustelu ei kuitenkaan päde.

Papiksi vihitty ja hänen miespartnerinsa, he asuvat rekisteröidyssä parisuhteessa, lähtevät kyllä lähetyskentälle, muuta vastaanottajataho on esittänyt selkeät ehdot. Ehtojen mukaan papiksi vihitty ei saa minkäänlaisia tehtäviä Kambodzhan kirkossa. Eikä hän saa siellä millään tavalla toimia julistajana tai muuten pappina. Hänen toimintansa rajoittuu sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin tehtäviin. Tärkeitä tehtäviä sinänsä, mutta ne ei vaadi pappisvihkimystä.

Vastaanottavan kirkon asettamien rajoitusten valossa lähetysjohtaja Seppo Rissasen seuraava kohta kirkkoherroille lähetetyssä kirjeessä on hämmentävä: ”Yhteistyösuhteissaan kumppaniensa kanssa Lähetysseura konsultoi kulloistakin kumppania sitä koskevista lähettämispäätöksistä.  Kambodzhaan nyt siunatuista lähetystyöntekijöistä on neuvoteltu alueen yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä. Lähetysseura ei lähetä työntekijöitä ulkomaiseen työhön vastoin kumppanin tahtoa.

Tosiasioiden valossa joutuu kysymään minkälaisia signaaleja Suomen Lähetysseura kaipaa tai vaatii uskoakseen, että kumppanin hyväksyntä kertoo enemmän kohteliaisuudesta kuin ilosta ja innostuksesta. Joutuu myös kysymään, miksi lähetysseuran johtaja ei ole katsonut tarpeelliseksi kertoa hyväksynnän merkittävistä ehdoista?

Ihmetystä herättää myös se, että nyt lähetystyöhön siunattu pari työskentelee suoraan Suomen Lähetysseuran alaisuudessa. Lähetysseuran strategiassa vuosille 2010-2015 saamme nimittäin lukea  muun muassa seuraavaa: ”Tavoitteenamme on, että yhteistyökumppanimme hallinnoivat ja kehittävät työtään ja ulospäin suuntautuvaa toimintaansa mahdollisimman omaehtoisesti…”. Tämä on myös ainakin ollut Lähetysseuran keskeisimpiä periaatteita nykyaikaistetussa lähetystyössä. Mutta ei siis tässä tapauksessa. Miksi?

Itse en näe muuta selitystä Suomen Lähetysseuran oudolle toiminnalle kuin sen, että poliittinen oletettu korrektius jyräsi kaiken muun alleen. Tämä poliittinen korrektius osoitettiin  tässä vihkimällä parisuhteessa asuva mies papiksi ja siunaamalla hänet ja hänen miesparinsa lähetystyöhön.

Pappisvihkimyksen suoritti Helsingin piispa Irja Askola. Julkisuudessa hän on väittänyt, että hänellä oli muiden piispojen tuki ratkaisulleen. Tämäkin on hämmentävää. Piispa Askola tietää varsin hyvin, että muut piispat eivät lähde julkisuudessa kommentoimaan hänen ratkaisuaan. He eivät sano, kannattavatko sitä vai eivätkö kannata. Siksi väite on sinänsä arvoton, mutta muita piispoja ajatellen hävyttömyyden rajalla. Miksi siis tällainen epäreilu heitto?