Miksi Joona pakenee?

 

Tätä blogia kirjoittaessani on Raamatun kalenterin mukaisesti suuri sovituspäivä, hepreaksi ”Jom Kippur.” Tänään koko juutalainen kansa on pysähtynyt hiljentymään, paastoamaan ja anomaan syntiensä anteeksiantoa. Onneksi Jumala on armollinen. Parannuksen tekijälle kuuluvat Jeesuksen sanat: ”Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” Meitä kehotetaan parannuksen tekoon jokaisena elämämme hetkenä, ei vain kerran vuodessa suurena sovituspäivänä. Katumuksen ovi on aina auki.

Jom Kippurina Israelin synagogissa luetaan profeetta Joonan kirjaa. Joonan seikkailut ovat meille esikuvana parannuksen teosta. Joona sai Jumalalta käskyn lähteä saarnaamaan katumuksen välttämättömyyttä Assyriaan, julman viholliskansan keskuuteen. Joona ei kuitenkaan totellut, vaan suuntasi Niiniven sijasta täsmälleen päinvastaiseen suuntaan, Espanjan rannikolle Tarsiiseen. Miksi Joona pakeni?

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Joona oli kokenut Jumalan profeetta, eikä hän ollut huolissaan omasta hengestään. Joona ei ollut pelkuri. Hän arveli aivan oikeutetusti, että Niiniven kansa oli altis Jumalan sanalle ja hyvinkin mahdollisesti tulisi todella tekemään parannuksen. Joona myös tiesi Jumalan laupiaaksi ja armolliseksi. Mikäli Niinive kääntyisi, Jumala ei toteuttaisi uhkaamaansa tuhoa. Joona pelkäsi, että häntä silloin pidettäisiin vääränä profeettana. Hän uhkaisi tuomiolla ja tuholla, mutta sitten Jumala kuitenkin muuttaisi mielensä, kun kansa tekisi parannuksen. Joonaa pilkattaisiin väärien ”lopun-ajan” profetioiden julistamisesta.

Toinen, luultavasti paljon suurempi, syy Joonan paolle oli hänen huolensa Israelin kansan hengellisestä tilasta. Joonan elämä sijoittuu Israelin historiassa kuningas Jerobeam II:n aikaan, 600-luvulle eKr. (2. Kun. 14:25). Tuolloin Israelin kansa oli luopunut Aabrahamin Jumalan palvelemisesta ja kulki monien epäjumalien jäljissä. Kuningas Jerobeam II oli tässä kansalle huonona esimerkkinä. Niiniven ohella, myös Israelin kansan olisi kiireesti tullut tehdä parannus, sillä sen syntien mitta oli yhtälailla täyttymässä. Joona pelkäsi Jumalan rankaisevan Israelia sen uppiniskaisuudesta, kun selviäisi, että pakanat kääntyivät paljon halukkaammin Jumalan puoleen kuin valittu kansa. Jumala rankaisisi Israelia, mutta armahtaisi viholliskansaa, Assyrian Niiniveä. Joona halusi varjella Israelia enemmiltä hankaluuksilta.

Kristittyinä meillä on julistettavana ainutlaatuinen pelastava sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta. Samaan sanomaan kuuluu myös tieto siitä, mistä meidät on pelastettu; iankaikkisesta tuomiosta ja rangaistuksesta. Evankeliumin ilosanoma on tarkoitettu kaikille, mutta se on luonteeltaan eksklusiivinen. Jeesus on ainoa tie taivaaseen. Kaikki tiet eivät vie samaan päämäärään. Kukaan ei tule omalla uskollaan autuaaksi. Jumala armahtaa, mikäli me teemme parannuksen ja kadumme syntejämme. Näin ankaria ja kovia sanoja harvoin kuulee kristillisessä julistuksessa. Miksi? Ketä me pelkäämme?

Totuuden julistajia harvoin kiitellään, mutta meillä kristityillä on Jeesuksen antaman lähetyskutsun velvoite julistaa Raamatun mukaista vanhurskauttamisoppia. Sisältäen sekä lain, että evankeliumin. Seurakuntien ulkopuolella on paljon ihmisiä, jotka halukkaasti ottaisivat Jeesuksen tarjoaman pelastuksen vastaan, mikäli joku meistä sitä heille tarjoaisi. Eloa on paljon, työmiehiä mahtuisi hommiin enemmänkin.

Syntiä tehdään myös uskovaisten keskuudessa. Me kristitytkin tarvitsemme jatkuvaa itsetutkistelua ja parannusta. Hengellinen ylpeys johtaa lankeemuksiin. Me välttelemme hankalien kysymysten esittämistä seurakunnissa. Miten on mahdollista, että kristillisissä yhteisöissä tapahtuu erilaisia väärinkäytöksiä? Miksi jopa jotkut tunnetut pastorit ajautuvat synnillisiin paheisiin tai syyllistyvät taloudelliseen ahneuteen? Ja miksi näistä ongelmista ei enempää keskustella? Epäkohdat painetaan villaisella ja jätetään ”Herran huomaan”.

Joona on meille esimerkkinä siitä, että kristittyjen tulisi rohkeasti levittää viestiään tässä yhteiskunnassa, pilkasta ja seurauksista välittämättä. Meidän tulisi myös huolehtia omien seurakuntiemme ja yhteisöjemme rehellisyydestä ja aitoudesta. Evankeliumia julistamme paitsi sanoilla, myös omalla vaelluksellamme ja esimerkillämme. Aito Kristuksen rakkaus kyllä välittyy lähimmäisille, valitettavasti myös tekopyhyys.