Menestysteologia on tullut jäädäkseen

 

Menestyksen teologia kuuluu niihin tunteita herättäviin oppeihin ja ilmiöihin, josta kaikki tuntuvat olevan jotain mieltä (vrt. marxismi-leninismi tai kansallissosialismi), mutta joita harva on kuitenkaan tullut lähestyneeksi kovinkaan tutkimuksellisella otteella.

Vain harva suomalainen esimerkiksi on lukenut opin perustajana pidetyn, teollistumisen ajan Yhdysvalloissa eläneen Essek William Kenyonin (1867-1948) kirjoittamia lukuisia kirjoja. Kenyonin ajatuksissa toistuivat ihmisen muuttuminen uudestisyntymisessä Jumalaksi, Jeesuksen hengellinen kuolema ja vallan siirtyminen uskoville, sekä ennen muuta uskovan valta julistaa itselleen vapautta ajallisista rajoitteista kuten sairauksista tai rahaongelmista.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Menestysteologisuuteen kuuluu olennaisesti myös mielikuvaharjoittelu, jossa tavoiteltuja asioita kuvittellaan tapahtuvaksi. Opin New Age -yhteydet löytyvät selvimmin juuri tältä alueelta: menestysteologisuus korostaa epäsuorasti ihmisen omia tahdonvoimaan, motivaatioon ja julistusvaltaan liittyvinä jumalallisina pidettäviä piirteitä, verhoten ne kristillisillä käsitteillä.

Mitenkään erityisen demonisena menestyksen teologiaa ei mielestäni voi pitää. Kyseessä on jonkinlainen hengellisen kehyksen saanut iso uskomushoito. Tehosta ei ole muuta näyttöä kuin opettajien lupaukset ja huikeat kertomukset, jotka kutakuinkin aina tapahtuvat jossain toisessa ajassa ja eri kulttuurin piirissä. Haitat rajoittuvat useimmiten kirjojen ja opetusäänitteiden hankintakustannuksiin, ja ajanhukkaan, jota syntyy epäuskoisten kanssa käydyissä väittelyissä.

Puhdasoppinen Kenyonin menestyksen teologia ei ole vahva oppi, eikä hänen opetuslastensa lukumäärä ole merkittävä. Kristillisyyden pysyväksi sivuilmiöksi muodostuneen modernimman menestysteologisuuden kiteytyminä voidaan pitää lähinnä uskoa kristityn vapauteen taloudellisista tai terveydellisistä ongelmista. Eri sovelluksia tästä opista näkee ja kuulee satunnaisesti kaikkialla evankelisen ja karismaattisen kristillisyyden piirissä, myös klassisen helluntailaisuuden (johon Suomen helluntailaiset kuuluvat) parissa.

Menestysteologisuudesta puhuttaessa käy usein samalla tavalla kun rasismin kohdalla. Kielteisenä koetun ilmiön torjumiselle on niin kova kiire, ettei ehditä pohtia, mistä se kumpuaa.

Menestysteologiaa ei ole olemassa vain siksi, että joku julistaa sitä. Menestystelologia on olemassa ennen muuta siksi, että ihmisen luontoon kuuluu erottamattomasti toive rikastumisesta, terveydestä ja kaikkivoipaisuudesta. Unelma ikuisesta nuoruudesta, taloudellisesta riippumattomuudesta ja päättymättömästä kesälomasta elää meissä.
Tähän kasvualustaan sopii mainiosti tarinointi siitä, että itse Jumala olisi näiden unelmien taustahahmo ja mahdollistaja.

Menestyksen teologia on ennen muuta itsekkään läntisen kristinuskon ilmiö. Ikävä kyllä sen suurin kasvuala on nykyisin kolmannessa maailmassa. Näyttäisi siltä, että menestyksen teologia – lukemattomien muiden kielteisten uskonnolisten ja yhteiskunnallisten oppien ohella – elää vahvimpana siellä, missä vähiten osataan lukea.

Menestyksen teologia on tullut jäädäkseen. Niin kauan, kuin on kristittyjä jotka unelmoivat suurista rahoista ja vankkumattomasta terveydestä, tulee olemaan myös menestyksen teologiaa. Oppi ei ole kitkettävissä. Se ei lakkaa olemasta minkään valistuksen tai julistuksen avulla. Se on vähän kuin pyramidihuijaukset: juuri kun luulit, että nyt ihmiset ovat nähneet tarpeeksi törkeän puhalluksen, seuraavaa jo viritellään – ja uhreina ovat useimmiten samat ihmiset kuin äskeisessä.

Menestysteologia on vinoutunutta kristinuskoa, mutta sen raivokas vastustaminen saa välillä yhtä lailla outoja piirteitä. Menestysteologian vastustaminen on monelle uskovalle epävirallinen elämäntehtävä. Sitä kampitetaan lukemattomissa saarnoissa, opetusteksteissä ja nettikirjoituksissa. Suomen helluntailaisten parissa vierailevien ulkomaisten puhujien tärkein valintakriteeri on heidän suhteensa menestysteologiaan.

Menestyksen teologian kotimainen ilmentyminen rajoittuu joihinkin yksittäisiin parantumiskokouksiin. Sen vastustaminen tuntuu silti saavan monet liikkeelle. Mennarinmetsästys on mukavaa puuhaa, se tyydyttää draamanjanoa.

Menestysteologisuutta mielenkiintoisempi tutkimuksen aihe olisi mielestäni se, miksi se herättää ihmisissä niin suuria tunteita. Miksi menestysteologisuuden etsiminen koetaan motivoivana puuhana?

Tai miksi menestymisestä ja hyvinvoinnista puhuminen kristillisen uskon yhteydessä ylipäätään koetaan kielteisenä? Olemmeko parempia kristittyjä, kun esitämme arvostavamme askeettisuutta yltäkylläisyyttä enemmän?

Haluan myöntää: syvällä minussa elää unelma siitä, kuinka hyvien valintojen, oikeanlaisen uskon, rukouksen ja uhrausten jälkeen Jumala ei voi olla siunaamatta minua jo ajallisesti. Ja kuinka juuri minun osakseni ei kuulu vammautua tai ajautua konkurssiin.

Jos minulle tai perheelleni tapahtuisi jotain peruuttamatonta ikävää, tuskin osaisin olla mikään Saarijärven Paavo, mennä savupirtiin ja alkaa laulaa Löytyn Kahden maan kansalaista. Todennäköisesti kysyisin, enkö usko tarpeeksi tai mitä pahaa olen tehnyt, kun minua näin rangaistaan. Nämäkin kysymykset kun näyttävät kuuluvan erottamattomasti ihmisyyteen.