Yleinen: Viikon debatti pui armokuolemaa: eutanasia on arvokysymys monelta kantilta

Mäkisen tien alku

 

Demokratiassa kansa saa aina sellaiset johtajat, jotka se ansaitsee. Näin voisi kai sanoa myös kirkkokansasta, kun arkkipiispa valitaan vaalilla. Toisaalta taas arkkipiispan vaalitapa ei tee arkkipiispasta koko Suomen kirkon johtajaa, vaan ennen kaikkea Turun hiippakunnan ensimmäisen piispan, jolla on myös joitakin valtakunnallisia tehtäviä. Demokratiaan perustuvaa valtuutusta puhua hänestä koko kirkon johtajana, ei mielestäni ole.

Tämän huomioiminen auttaa niitä seurakuntien jäseniä, jotka tällä hetkellä pohtivat kirkosta eroamista. Moni on jo eilisen aikana tehnyt tuon päätöksen, ja veikkaukseni on, että tästä vuodesta tulee Suomen kirkon historian synkin jäsenkatovuosi. Jumalan valtakunnan työ menee silti eteenpäin ja etsii aina omat uomansa.

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

Itse ajattelen kuuluvani ennen kaikkea omaan paikallisseurakuntaani, jonka johtajaksi en vasta valittua arkkipiispaa Kari Mäkistä miellä. Mahdotonta olisikin pitää oman hengellisen kotinsa johtajana henkilöä, jonka vahvuuksina on ennen valintaa esitetty ainoastaan Raamatun kannasta irtisanoutuva ihmiskäsitys, luterilaisesta Sola Scriptura -periaatteesta irtisanoutuva ja kirkolliskokouksen jumalallista auktoriteettia korostava oppikäsitys ja rakkaudenperiaatteesta irtisanoutuva, kirkkoa hajottava johtamistapa.

Mäkistä on luonnehdittu uudistajaksi, mutta esille ei ole tuotu yhtään visiota tai ideaa, jolla hän lähtisi kirkkoa uudistamaan. Professori Miikka Ruokasen monipuoliset vahvuudet eivät aivan riittäneet kotikenttäedusta nauttineen Mäkisen voittamiseen vaalissa. Tätä voi pitää raskaana tappiona kirkollemme, sillä Ruokasen diplomaattisia kykyjä, syvällistä opintuntemusta, kansainvälisyyttä ja vahvaa mediaosaamista olisi kaivattu kipeästi.  

Vaali oli niin tasaväkinen, että Mäkisen on tehtävä alusta lähtien hartiavoimin ja hiki piispanhatussa töitä, jotta saavuttaisi laajan luottamuksen koko kirkon piirissä. Arkkipiispana hänellä on mahdollisuus tulla koko kirkon johtajaksi, mutta itsestään selvää se ei ole. Piispan, etenkin arkkipiispan virka on luonteeltaan nimenomaan kirkon ykseyden virka: hänen tärkein tehtävänsä on vaalia kirkon ykseyttä. Ristiriitojen ja eripuran lietsominen merkitsevät tehtävässä täydellistä epäonnistumista, kirkkolaivan tietoista ajamista karille.

Uusi rooli ja ympäristön odotukset muokkaavat aina ihmistä. Toivon Mäkisen yllättävän myönteisesti.