Maailmankatsomus tarvitsee vallankumousta

On ilmeistä, että huomattava osa nykyajan ihmisistä elää maailmankatsomuksellisessa harhassa eikä pysty perustelemaan oman maailmankatsomuksensa pätevyyttä. Siksi tarvitaan uutta ”kopernikaanista vallankumousta”, joka mullistaa ihmisten katsomuksellisen ajattelun. Sitä tavoitellaan myös tulevana keväänä alkavassa yhteiskristillisessä kampanjassa, jossa suomalaisia haastetaan arvioimaan kriittisesti oman maailmankatsomuksensa perusteita.    

Kopernikaanisen vallankumouksen käsite viittaa tieteenhistoriaan, johon pappi, matemaatikko ja tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikus (1473-1543) on jättänyt pysyvästi nimensä. Kopernikus tunnetaan parhaiten hänen kauttaan tunnetuksi tulleesta aurinkokeskisestä maailmankuvasta, jonka mukaan maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Kuuluisan teoriansa hän julkaisi 1500-luvun alkupuolella.

Tieteenfilosofiasta muuhunkin käyttöön yleistynyt käsite ”kopernikaaninen vallankumous” tarkoittaa Kopernikuksen vuonna 1512 alullepanemaa prosessia, jonka seurauksena koko ihmiskunnan maailmankuva muuttui kirjaimellisesti ylösalaisin: vanha maakeskinen käsitys planeetastamme korvattiin aurinkokeskisellä. Kopernikuksen näkemyksellä oli mullistava ja laaja-alainen vaikutus.

Kopernikuksen luonnontieteellistä oivallusta käytetään usein malliesimerkkinä tieteellisestä vallankumouksesta, joka muutti radikaalisti ihmisten käsityksen todellisuudesta.

Maailmankuvaa laajempi käsite on maailmankatsomus. Se pitää tiedollisen maailmankuvan lisäksi sisällään myös perusoletusten, arvojen ja normien ulottuvuuden. Maailmankatsomukseen kuuluu käsitys maailman alkuperästä, olemisen luonteesta ja kaiken perimmäisestä tarkoituksesta.

Ihmisen tärkeimmät kysymykset liittyvätkin hänen maailmankatsomukseensa. Nämä ydinkysymykset ovat luonteeltaan ontologisia, tietoteoreettisia ja arvofilosofisia. Toisin sanoen ne haastavat perustelemaan omaa näkemystä siitä, miten maailma on olemassa, miten siitä voidaan saada luotettavaa tietoa ja mikä siinä on ehdottoman arvokasta.

Aikamme ihmisillä on heidän muodollisesta sivistyksestään huolimatta lukuisia maailmankatsomuksellisia vääristymiä, joista otan tässä esille vain muutaman.

Yksi yleinen virheellinen käsitys koskee ”pimeää keskiaikaa”. Keskiajan väitetään esimerkiksi monissa koulukirjoissa olleen pimeä, koska kirkon ja jumalauskon vaikutus esti silloin tieteen ja kulttuurin kehitystä. Väitteen mukaan tiede pääsi kehittymään vasta 1500-1700-luvuilla tapahtuneen tieteellisen vallankumouksen seurauksena, kun valistuksen aika vapautti ihmiset tietämättömyydestä, kirkon vallasta ja kristinuskon taantumuksellisesta vaikutuksesta.

Historiantutkimuksen valossa tämä käsitys on täysin virheellinen. Tosiasiassa kirkko tuki keskiajalla tieteellistä tutkimusta enemmän kuin mikään muu organisaatio, ja keskiajalla syntynyt yliopisto perustettiin kirkon aktiivisella tuella. Nykyajan yliopistot ovat saaneet alkunsa keskiajan katedraalikouluista, joissa opiskelijoita haastettiin itsenäiseen ajatteluun, tiedon hankintaan ja näkemystensä perusteluun.

Toinen edelliseen läheisesti liittyvä maailmankatsomuksellinen harhakäsitys koskee järjen ja uskon vastakkainasettelua. Se juontaa juurensa tieteelliseen vallankumoukseen ja modernin tieteen syntyyn 1500-1700-luvuilla. Yleisen väärinkäsityksen mukaan tieteen synty tuli mahdolliseksi, kun ihmisen järki vapautui taantumuksellisista uskonnollisista käsityksistä ja tiede otti ihmiskunnan kehityksessä uskonnon paikan. Lisäksi jo vuosisatojen ajan ihmisten maailmankatsomukseen on pyritty vaikuttamaan ateistien propagandistisella väitteellä, että tieteen ja kristinuskon välillä on sovittamaton ristiriita.

Tosiasiassa juuri kristinusko sekä siihen perustuva maailmankuva ja älyllinen kulttuuri loivat edellytykset modernin tieteen synnylle. Tieteellinen vallankumous perustui juutalaisuuden ja kristinuskon luoman todellisuuskäsityksen varaan. Siinä luottamus ihmisen järkeen ja kykyyn tehdä itsenäisiä havaintoja luonnon lainalaisuuksista nähtiin mahdolliseksi Jumalan luomistyön perusteella.

Ylivoimaisesti suurin osa merkittävimmistä tiedemiehistä, kuten Nikolai Kopernikus, Galileo Galilei ja Isaac Newton, oli vakaumuksellisia kristittyjä. He saivat innoituksensa luonnon tutkimiseen juuri siitä, että uskoivat Jumalan luoneen maailmankaikkeuteen lainalaisuuksia, joita ihminen saattoi selvittää. Luonnontieteellinen tutkimus ylsi suuriin saavutuksiin juuri kristillisen teologian luomasta viitekehyksestä käsin. Siinä Jumalan suunnitelmallista luomistyötä pidettiin ihmisen järjen, luonnon lainalaisuuksien ja kaiken olevaisen lähtökohtana. Juuri tällainen kulttuuriympäristö teki mahdolliseksi tieteellisen vallankumouksen.

Kolmas yleinen ajattelun vääristymä koskee kristinuskon suhdetta yhteiskunnan kehitykseen. Monien ihmisten maailmankatsomuksessa kristinusko näyttäytyy suvaitsemattomana, ihmisoikeuksia loukkaavana ja demokraattisen kehityksen kannalta ongelmallisena aatteena. Myös tämä nurja katsomus tarvitsee kopernikaanista vallankumousta.     

Tosiasiassa länsimainen ihmisoikeusajattelu perustuu kristilliseen etiikkaan ja ihmiskäsitykseen. Näkemys ehdottomasta ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista on kehittynyt juuri kristinuskon sisällä, jossa esimerkiksi lapsia, naisia, vammaisia ja muita sorrettuja ihmisryhmiä alettiin kohdella arvokkaina ja oikeuksiltaan tasavertaisina yksilöinä. Heidän ihmisarvonsa nähtiin perustuvan nimenomaan Jumalan luomistyöhön.

Englantilainen filosofi John Locke (1632-1704), jota pidetään historiallisesti yhtenä merkittävimpänä valistusajattelijana, ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolustajana sekä modernin demokratian kehittäjänä, oli vakaumukseltaan harras kristitty. Hänen ihmisoikeusajattelunsa ja demokraattisen valtiofilosofiansa syvin lähtökohta ei ollut järkeen perustuva valistuksen aate. Se oli kristillinen maailmankatsomus sekä siitä nouseva luonnonoikeudellinen ajattelu. Näin länsimainen demokratia ja myöhemmin muun muassa YK:n ihmisoikeudet juontavat aatteelliset juurensa kristilliseen maailmankatsomukseen. On selvää, ettei Antiikin Kreikan filosofia – puhumattakaan muiden uskontojen tai modernin eurooppalaisen humanismin tarjoamasta lähtökohdasta – olisi voinut luoda kestävää perustaa ihmisoikeuksille ja demokratialle.

Monien ihmisten suurin maailmankatsomuksellinen harha liittyy viime kädessä väärään käsitykseen Raamatun ilmoittamasta Kristuksesta. Hän ei ole vain uskonnollinen legenda, historiallinen taruolento tai kristinuskon eettinen opettaja, kuten jotkut luulevat. Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika, jonka kautta ja jota varten maailma on luotu ja jossa kaikki pysyy myös voimassa. Kristus on ainoa pelastaja ja ihmiskunnan toivo.

Siksi maailmankatsomuksen rationaalisia perusteita etsiville ihmisille apostoli Paavalilla on oma erityinen toivomus: ”Toivon, että he – saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol. 2:2-3).

Tämän tiedon saavuttaminen merkitsee radikaalia maailmankatsomuksen muutosta, todellista kopernikaanista vallankumousta.