Lupaamisesta

Tänään kuuntelin radiosta Helsingin uuden piispan Teemu Laajasalon virkaan vihkimisjumalanpalvelusta. Tällaisessa vihkimistilaisuudessa piispa antaa lupauksen Jumalan avulla pysyä lujana  kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia, hoitaa virkaansa oikein ja uskollisesti Jumalan sanan ja kirkon tunnustuksen mukaisesti, valvoa, että evankeliumia saarnataan puhtaasti, sakramentteja jaetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti ja seurakuntia hoidetaan kirkon järjestyksen mukaan sekä edistää kaikkea, mikä rakentaa Kristuksen kirkkoa, ja elää niin, että piispa on esikuvana seurakunnalle.

Myös pappisvihkimyksessä annetaan lupauksia.  Vihittävä lupaa pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa  kirkon tunnustuksessa. Hän ei julkisesti julista tai levitä eikä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Pappi lupaa myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Hän tahtoo noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita.

Myös vapaakirkossa on ”pappislupaus”. Meillä se liittyy tilanteeseen, jossa vaadittavat koulutukset suorittaneelle, riittävän kokemuksen saaneelle ja muutoinkin vaatimukset täyttävälle henkilölle annetaan pastorin tai työntekijän valtakirja. Tällainen valtakirja on edellytys pysyviin hengellisen työn tehtäviin kirkkokunnassamme. Vapaakirkolliseen lupaukseen sisältyy mm. lupaus noudattaa Vapaakirkon oppia ja yhdyskuntajärjestystä.

Emerituspiispa Eero Huovinen runsaat kuukausi sitten muistutti Hesarin yleisönosastossa siitä, että annetut ”lupaukset sitovat kaikkia pappeja ja piispoja, myös vaikeina aikoina – silloinkin, kun tekisi mieli toimia toisin.”

”Isossa kirkossa” käydään nyt vääntöä siitä, missä määrin lupaukset velvoittavat. Varoituksia ja huomautuksia jaellaan. Näyttää olevan sitä henkeä, että yleisemmät periaatteet ja omantunnon arvot nostetaan lupausten edelle: oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, ihmisten kunnioittaminen ja muu sellainen. Arvojen ongelma on siinä, että niiden käytännön sisältö voi eri yksilöiden sielunmaailmassa saada aika erilaisia tulkintoja.

Raamatussa korostetaan – erityisesti Paavali niin tekee -että seurakunnassa pitää olla hyvä järjestys. Siihen minusta kyllä kuuluu se, että annettuja lupauksia pitää noudattaa. Jos vapaakirkon pastori ei voi toimia kirkkomme yhdyskuntajärjestyksen mukaiisesti, parempi etsiä uusi työpaikka. Jos luterilainen pappi toimii vastoin lupaustaan, sama juttu. Luther-näytelmässä, jota parhaillaan esitämme Seinäjoella, paavi kysyy ”Mitä siitäkin tulee, jos jokainen rupeaa tulkitsemaan Raamattua oman päänsä mukaan? Kapinaa ja raakuutta.” Repliikkiä voi valitettavan hyvin sovittaa myös lupausten noudattamiseen: niiden oman pään mukainen tulkinta johtaa jopa kapinaan, mutta ainakin sekasotkuun.

Kaiken kaikkiaan Jumala auttakoon myös piispa Laajasaloa pitämään sen, minkä hän on luvannut. Siunausta vaativaan tehtävään myös täältä pienemmän kirkon puolelta! Ja kiitos erinomaisesta saarnasta!