Luostarit ja yhteisöt palaavat Eurooppaan

 

Luostarit ja muut yhteisöt ovat paitsi Euroopan menneisyys ja yksi menestyksen salaisuuksia, ehkä myös maanosamme tulevaisuus.

Tämä ei ollut oma ajatukseni. Olen jotain nähnyt omin silmin ja tullut samaan johtopäätökseen kuin minua viisaammat.

Rukous2025, 19.1.-16.2. neliöb, MJa

Luostariliikkeiden juuret juontuvat aivan ensimmäisille vuosisadoille ja tietenkin itse ilmiö on paljon kristinuskoa vanhempi.

Varhaisten eurooppalaisten luostariliikkeiden monihaaraisia juuria juontuu mm. Irlannin kelttien herätykseen, joka puolestaan sai vaikutteita suoraan mm. Pohjois-Afrikan erämaaisiltä. Kristinuskon ensimmäiset vuosisadat Rooman imperiumin ja kansainvaellusten aikaan olivat toki hyvin kansainvälisiä.

Uusia liikkeitä syntyi vuosisatojen varrella – ja syntyy yhä. Uusi viini kaadetaan uusiin leileihin. Siinä ei ole mitään, mitä pelätä tai surra. Niin se vain menee.

Euroopan historia on luostarien historiaa

Jos joku yksittäinen liike pitäisi mainita Euroopan menestyksen taustalla, ehkä se olisi monastinen liike kaikessa monimuotoisuudessaan.

Länsimainen sivistys ja koko sivilisaatio on velkaa luostareille valtavasti. Luostareissa kopioitiin ja säilytettiin meidän päiviimme Raamatun lisäksi antiikin kirjallisuudesta merkittävä osa siitä, mitä säilynyt on, Rooman infrastruktuurin rappeutuessa ympärillä. Monet luostarit olivat intellektuelleja yhteisöjä, joiden puitteissa perustettiin monet Euroopan varhaiset yliopistot. Luostareissa kehitettiin teknologiaa ja harjoitettiin myös tiedettä. Ja tietenkin keksittiin skumppa.

Mutta nämä tulivat myöhemmin.

Etenkin varhaisemmat luostariliikkeet olivat myös missionaarisia liikkeitä ja lähetysyhteisöjä. Niillä oli tarkoitus, eikä se ollut ”paeta pahaa maailmaa”. Euroopan juuret ovat näissä ”lähetysasemissa”.

Eikä vain Euroopan. Erilaiset yhteisölliset liikkeet synnyttivät aaltoja, jotka levisivät maailman ääriin asti. Esimerkiksi Herrnhutin yhteisöstä ei ole montaa askelta William Careyhyn, jolla seuraajineen oli suuri merkitys modernin Intian syntyyn.

Luostariliikkeitä – tai paremminkin juuri mitään liikettä – ei synnytetty kirkon konsiilipäätöksellä. Liikkeet syntyivät ja syntyvät näystä, kutsumuksesta, tarpeesta. Joku ne aina aloitti, muutaman muun hullun kanssa.

Liikkeet synnyttivät ja yhä tänäänkin synnyttävät uusia rakenteita, jotka vähitellen institutionalisoituvat. Aikanaan pystyyn jää vain kuori, rakennus tai muisto luostarin ympärille syntyneen kaupungin nimessä. Eikä siinä mitään. Kuorien suojassa kasvaa monenlaista elämää, aivan kuin lahoava puu tarjoaa lukuisille eliölajeille suojaa vuosikymmenten ajan. Elämä synnyttää elämää.

Tämä on historiaa. Mitä voisi olla tänään?

Onko palattava ruskeisiin kaapuihin, ikonimaalaukseen kynttilänvalossa ja kosteisiin kivitaloihin? Ehkä se ei ollut pointti alunperinkään. Mitä missionaarinen yhteisöllinen elämä voisi olla 2020-luvulla? Mitä säilyttää, mitä keksiä uudelleen? Kysymykset eivät ehkä ole jokaiselle kirkossakävijälle tuttuja, mutta ne ovat aivan käytännöllisen tosia.

Tarvetta yhteisöille tänään?

Jakamamme liberaali visio yhteiskunnasta on tullut lähes täyttymykseensä. Olemme vapaampia kuin paratiisilinnut – ja irrallisia kuin ruukunsirpale hiekassa. Meitä ei tarvitse kukaan, emmekä me ketään. Emme kuulu minnekään tai kenellekään – kiitos kaiken mahdollistavan teknologian, talouskasvun ja yhteiskunnan palvelujen, sekä viime vuosisadat käynnissä olleiden kansainvaellusten maaseudulta kaupungeihin. Kai tämä on jonkun unelma.

Nyt totisesti olemme ”vapaita”. Ja kun meidät nyt riisutaan yhteisöllisyyden ikeen viimeisestä puolustuslinjasta: pysyvistä työsuhteista, työn tarjoamista rutiineista ja ihmissuhteista sekä työpaikasta tilana – mitä jää?

Raskasta on luoda itsensä joka aamu uudelleen: kuka tänään olen, miten aloitan päiväni, minne läppärini kanssa menen? Millaisia uusia tapoja tänä vuonna aloitan? Ja mitäs tubesta löytyykään…?

Uudessa kansainvaellusten ajassa tarvitsemme turvaa ja kiinnekohtia. Tarve kuulua johonkin ei ole kadonnut, eikä tarve rutiineille ja järjestykselle.

Luostarien aika palaa – lainausmerkeillä ja ilman. Ei se koskaan täysin kadonnutkaan. Missionaaristen yhteisöjen perinnettä on pidetty yllä meidän päiviimme asti hyvin moninaisissa liikkeissä, joihin voi lukea myös kansanopistot ja uudempana esim. ryhmärakentamisen kaltaiset ilmiöt. Vanhat liikkeetkin ovat yhä jossain olemassa.

Tänäänkin yhteisöissä eletään, opitaan ja työskennellään yhdessä. Niihin tullaan ja niistä myös lähdetään eteenpäin. Yhteisöt ovat myös yksi lähetystyön, diakonian ja opetustyön käytännöllinen rakenne ja voimavara. Ihminen ei ole muuttunut. Miten löydämme ja puhdistamme ikivanhan aarteen?

 

Artikkelikuva: Laurenz Kleinheider on Unsplash.com