On paikallaan muistuttaa nykyisen levottomuuden keskellä, mikä on kristillinen opetus sodasta ja rauhasta. Kirkkoisä Augustinus (354-430) määritteli ns. oikeutetun sodan reunaehdot. Sotaan tulee olla oikeutettu puolustuksellinen syy, ja sen seurausten tulee olla järkevässä suhteessa saavutettuun hyötyyn. Sotaa voidaan käydä vain esivallan johtamana ja siihen voidaan ryhtyä vasta sen jälkeen, kun muut keinot rauhan saavuttamiseksi on kokeiltu. Sodan päämääränä tulee olla rauhan saavuttaminen. Näin myös luterilaisessa kirkossa on perinteisesti ajateltu.
Kun olemme seuranneet Isisin käsittämätöntä julmuutta, joka jatkuu yhä tänään Syyriassa uuden hallinnon raakuutena kristittyjä ja muita vähemmistöuskontojen edustajia kohtaan, Venäjän siviilien pommittamista ja sotavankien kiduttamista sekä Yhdysvaltojen nykyisen johtajan Donald Trumpin välinpitämättömyyttä Ukrainan kansan kärsimyksiä kohtaan, on kysyttävä, mikä on tämän uuden maailmanlaajan sodan lietsonnan lopputulema.
Länsimaat ovat kääntäneet selän Jumalan sanalle ja kristinuskolle, joka on luonut aikanaan sen hyvinvoinnin. Luomisjärjestyksen turhentaminen, miljoonien syntymättömien lasten tietoinen murhaaminen ja kristillisen lähimmäisenrakkauden haihtuminen taannuttavat Euroopan. Professori Timo Vihavaisen sanoin kristinuskon oheneminen tuo tilalle barbarismin. Maailman diktaattorit pitävät itseään hyvän ja pahan valtiaina, joille oikeuden luo heillä oleva voima. Yksittäisellä kansalaisella, omalla tai vieraalla, ei ole itseisarvoa, vaan pelkkä välinearvo, kuten Vladimir Putinin toiminnasta saatamme nähdä.
Konservatiiviset arvot ovat Euroopassa selvässä nousussa. Epävarmuus panee etsimään turvallisuutta. Tähän liittyy usein kristillisten arvojen puolustaminen, vaikka puolustaja ei olisi Jeesukseen uskova kristitty. Kristinuskon panos maailman elämään on vastaansanomattoman myönteinen. Se on tuonut mukanaan rauhan, terveyden, koulutuksen ja jakamattoman ihmisarvon. Näihin arvoihin ollaan uudelleen etsiytymässä.
Toivoa sopii, että Eurooppa löytäisi uudelleen voimansa kristillisestä viitekehyksestä. Silloin se voisi olla jälleen poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen voima, joka luo turvallisuutta laajemminkin. Euroopalla on edessään pienemmän pahan valinta käsin kosketeltavan konkreettisesti. Joskus on tartuttava aseisiin rajattoman pahuuden rajaamiseksi. Se on varsin kristillistä.
Jeesusta kuvataan joskus lempeänä pasifistina. Kuva on yksipuolinen. Rooman legioonan sadanpäällikön palvelijan hän paransi ja ylisti sotilaan uskoa suureksi. Jeesus ei kehottanut tätä jättämään virkaansa. Paavali vakuutti, ettei esivalta turhaan miekkaa kanna. Esivallan tehtävä on tehdä tilaa ja avata mahdollisuuksia hyvän tekemiselle, ja pyrkiä samalla tekemään pahat teot mahdottomiksi toteuttaa. Oikein toimiessaan esivalta on Jumalan siunaama, mutta pahimmillaan se voi vääristyä Jumalan vastustajaksi, jolloin sitä ei pidä totella. Jeesus kutsui rauhantekijöitä autuaiksi. Sellaisia ovat myös rauhanvartijat.
Antakoon hyvä Jumala Euroopalle ja kaikille rauhaa rakastaville maille viisaita johtajia ja Pyhän Henkensä valon. Mikään muu voima ei rauhaan auta.
Teksti on Elämä-lehden 4/2025 pääkirjoitus
