Kyllä tästä selvitään

 

Vaikeina aikoina suomalaiset haluavat kuulla, mitä valtionjohdolla on sanottavanaan. Presidentti Sauli Niinistö on vastannut huutoon. Maaliskuun alussa Niinistö päätti blogikirjoituksensa sanoihin: ”Kyllä tästä selvitään”. Seuraava blogi käsitteli poikkeusoloja, ja sen lopussa Niinistö toisti tutut sanat: ”Toista viikkoa sitten kirjoitin: ’Kyllä tästä selvitään.’ Niin on.”

Vaikeat ajat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Presidentti Niinistön käyttämä sanonta antaa kriisiaikojen keskelle lohtua ja rohkaisua. Miksi on näin? Mitä ylipäätään pitäisi tehdä, jos jokapäiväinen selviytyminen käy voimille? Onko jotakin sellaista, mikä ei murru ja murennu?

Karkku, neliöb 1/2: 20.11.-5.12. MJa

Laiva merihädässä

Luin jokunen aika sitten kuvauksen Välimerellä tapahtuneesta haaksirikosta. Laivan tehtävänä oli kuljettaa vankeja meren itäreunalta Apenniinien niemimaalle. Matka oli kuitenkin tuomittu epäonnistumaan jo alusta alkaen.

Myrskypilvet peittivät taivaan, eikä aurinkoa tai tähtiä näkynyt päiväkausiin. Laiva ajelehti holtittomasti raivoavalla merellä. Rajuilma riepotteli sitä kuin kissa leluhiirtä. Vangit ja vartijat kelluivat samassa liemessä. Epätoivo valtasi alaa. Yksi matkustajista kertoi jälkeenpäin: ”Menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä.”

Silloin yksi vangeista astui esiin ja valoi kohtalontoveihinsa rohkeutta. Hän oli nähnyt öisen näyn, jossa enkeli vakuutti Jumalan huolenpidosta. Siihen turvautuen mies totesi: ”Pysykää siis rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu.”

Uskon sinua

Apostolin tekojen kohta kertoo, miten ensimmäiset kristityt antoivat vertaistukea kriisitilanteessa. He muistuttivat arkisten asioiden, kuten syömisen, tärkeydestä. Samalla kristityt kertoivat avoimesti, mihin heidän toivonsa perustui vaaran uhatessa.

Apostoli Paavali sanoi: ”Minä luotan Jumalaan.” Hän käytti sanaa, joka usein käännetään uskoksi. Kristillinen usko onkin olemukseltaan näitä molempia, uskoa ja luottamusta. Se ei ole kuitenkaan mikään kylmä etäsuhde, jossa luotetaan sokeasti asiantuntijan painavaan sanaan. Pikemminkin kyse on senkaltaisesta luottamussuhteesta, joka vallitsee lapsen ja vanhemman välillä. Kuten lapsi nojautuu vanhempiinsa, turvautuu kristitty Jumalaan.

Piispa Kalevi Toiviainen kirjoitti nasevasti: ”Raamattu opastaa, ettei uskon ensimmäinen sana ole ’uskon, että…’, vaan ’uskon sinua’.”

Jeesuksen ote pitää!

Mikä tärkeintä, kristillinen usko kohdistuu Jeesukseen. Se ymmärtää, että hänessä Jumalan rakkaus on tullut silmin nähtäväksi ja käsin kosketeltavaksi. Usko näkee Jeesuksessa koko maailman syntien kantajan.

Lienee silti sanomattakin selvää, ettei usko tuo mukanaan maanpäällistä onnelaa. Kristityn sydän itkee ja kroppa riutuu siinä missä muidenkin. Ja lienee yhtä lailla selvää, että myös hänen tunne-elämänsä heittelehtii kuin auto yöpakkasten liukastamalla tiellä. Mutta silti Jumala pitää huolen omistaan. Loppupeleissä hän on ainut, joka osoittautuu luottamuksen arvoiseksi.

Vaikeiden aikojen keskellä Jeesus valaa rohkeutta seuraajiensa sisimpään. Hän tarttuu käteen ja vakuuttaa: ”Tuli eteen mitä tahansa, minun otteeni pitää. Vien sinut perille asti.” Siksi kristitty voi sanoa luottavaisin mielin: ”Kyllä tästä selvitään.”