Korona-ajan seurakunta näyttäytyy korostetun työntekijäkeskeisenä

 

Koronarajoitteet pakottivat seurakunnat digiloikkaan nopealla aikataululla. On opeteltu käyttämään erilaisia ohjelmia ja sovelluksia ja esiintymään kameran edessä. Digitekniikkaa on saatu haltuun. Verkkoon ja sosiaaliseen mediaan on tuotettu paljon kiinnostavaa sisältöä.

Mutta. Minua mietityttää seurakunnasta välittyvä, entistä työntekijäkeskeisempi kuva. Työntekijät tarjoilevat ohjelmaa seurakuntalaisille, jotka istuvat kotikatsomoissa. On palveluntarjoaja ja asiakas, joka kuluttaa palveluja passiivisesti. Työntekijät ahertavat pelikentällä ja seurakuntalaiset nököttävät toimettomina katsomossa. Toki sosiaalisen median kautta on ollut mahdollista olla vuorovaikutuksessa – ainakin jonkin verran.

Jalohaukat vko 3 SMy

Kyllä, nyt on eletty poikkeusaikaa, eikä tästä ajasta piirtyvä kuva vastaa täysin todellisuutta. Normaalisti seurakuntalaiselle tarjoutuu erilaisia palvelu- ja luottamustehtäviä seurakunnassa. On kahvinkeittoa, kolehdinkeruuta, tekstien lukua ja ehtoollisavustajan tehtäviä. On luottamustehtäviä erilaisissa kirkollisissa elimissä, joita riittää. Lisäksi monissa seurakunnissa vapaaehtoiset vetävät erilaisia kerhoja ja ryhmiä tai palvelevat musiikinsaralla. Joissakin seurakunnissa maallikoilla on myös mahdollisuus toimia rukouspalvelussa.

Koronapandemian aikana monissa seurakunnissa vapaaehtoiset ovat tehneet auttamistyötä, esimerkiksi käyneet kaupassa ikäihmisille tai hoitaneet ruokakassijakelua. Tämä työ ei näy verkossa kokoontuvalle seurakunnalle.

Työntekijäkeskeisyys on pitkään ollut erityisesti luterilaisen kirkon ongelma. Nyt korona-aikana se on entisestään korostunut.

Missä ovat seurakuntalaiset? Mikä on seurakunnan ydinolemus? Eikö seurakunnan pitäisi olla Kristusta seuraavien yhteisö, jossa yhdessä eletään ja rakennutaan. Se on myös Jumalaa kaipaavien, palvelevien ja rukoilevien joukko. Seurakunnan tulisi olla perheyhteisö, jossa jokainen voisi tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Yhteisö, jossa jokaisella olisi tilaa palvella lahjoillaan.

Toteutuuko tämä? Harvoin. Työsarkaa riittää. Katsomon väki pitäisi saada kentälle peliin mukaan.

Vuosikausia on puhuttu, että kirkossa pitäisi olla seurakuntalaisille enemmän tilaa palvella erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Aika kaukana ollaan siitä, että kukin seurakuntalainen saisi palvella saamillaan lahjoilla seurakuntaa. Jos esimerkiksi seurakuntalaisella on lahja opettaa Raamattua, niin kuinka hän pääsee sitä käyttämään – varsinkaan, jos ei ole teologi. Tai jos joku on kutsuttu evankelistaksi tai esirukoilijaksi, onko seurakunnassa tilaa näille palvelutehtäville. Vapaissa suunnissa ja ehkä herätysliikkeissä tilanne on hieman toinen. Niissä on pitkä traditio vapaaehtoispohjaiselle toiminnalle. Monesti se on myös käytännön sanelemaa, kun ei ole rahaa palkata joka tehtävään eri henkilöä.

Kun luterilaisessa seurakunnassa aletaan suunnitella sunnuntaijumalanpalvelusta, joka on etukäteen päätetty toteuttaa yhdessä vapaaehtoisten, esimerkiksi seurakuntaneuvoston jäsenten kanssa. Käytännössä maallikoille tarjotut tehtävät ovat: virsikirjojen jako ja ihmisten toivottaminen tervetulleiksi, raamatuntekstien lukeminen, kolehdin keruu ja mahdollisesti ehtoollisavustajana toimiminen. Ja jos joukosta löytyy muusikko, niin musiikkiesitys voi olla tervetullut. Jo esirukous omin sanoin voi olla joissakin seurakunnissa liikaa.

En halua väheksyä mitään tehtävää, mutta yleinen pappeus ei pääse toteutumaan ihanteellisella tavalla, jos maallikoille on tarjolla vain rajatut tehtävät. Jumala jakaa hengellisiä lahjojaan niin työntekijöille kuin maallikoilla. Nyt on usein niin, että vain työntekijöiden lahjat ovat käytössä ja maallikoiden ehkä vielä löytymättä. Se ei ole niin, että Jumala puhuu vain työntekijöiden kautta seurakuntalaisille. Vuorovaikutusta pitäisi olla myös toiseen suuntaan. Jumala ei katso henkilöön.

Työntekijäkeskeisyydestä pitäisi päästä eroon. Lisäksi olen havainnut, että teologisen koulutuksen yliarvostaminen on joissakin yhteisöissä vallitseva piirre. Kyllä hengellistä ymmärrystä ja Raamatun tuntemista voi olla, vaikka ei olisi opiskellut teologiaa.

Kun korona-ajasta selvitään, on syytä tosissaan miettiä, kuinka seurakuntaa voisi kehittää niin, että se olisi kristittyjen yhteisö, jossa ei katsota henkilöön. Yhteisö, jossa työntekijät ja seurakuntalaiset rinta rinnan rakentavat yhteistä seurakuntaa. Yhteisö, jossa myös seurakuntalaisten on mahdollista kasvaa kutsumuksessaan.

Jatkossa on myös tärkeä huolehtia, että verkossa näkyy seurakunnan koko kirjo – ei vain työntekijät.