Korona-aika on tiivistänyt suhdettani luontoon – Tänään näin jäniksen ja eilen piisamin

 

Tänään aamulenkillä kohtasin jäniksen. Eilen pyörälenkillä piisami ylitti vauhdilla kosteikkojen välisen hiekkatien juuri pyöräni edestä. Aluksi luulin näkeväni ison rotan. Mutta ei, se oli liian iso, ja vielä turkkikin oli erilainen, pidempi. Sanoin miehelleni, että oliko se majava. Sitten muistin, että majava on isompi ja sillä on erilainen häntä. Seuraavaksi mieleeni juolahtanut vesieläin oli saukko. Kotona googlatessa jouduin toteamaan, ettei se saukko ollut. Luulen, että se oli piisami. Miten sykähdyttävää on nähdä eläimiä, joita ei yleensä tapaa.

Kun luonnontutkija ja dosentti Lennart Saarelta kysyttiin kerran, että mitä pitäisi tehdä maapallon hyväksi, hän kehotti ensin kehittämään luontosuhteen. Siitä voi aloittaa.

Perheniemi neliöb, vko23, MJa

Koronavuosi on auttanut minua syventämään omaa luontosuhdettani. Monia hienoja luontoelämyksiä on mahtunut lähes päivittäisiin kävelylenkkeihini luonnonsuojelualueella. Alkuvuodesta eräänä talvisena aamuna, kun vielä oli hämärää, kävelin tutun lenkin pitkin Laajalahden pitkospuita, kunnes yllättäen yhdestä pensaasta lehahti lentoon kaksi lehtopöllöltä vaikuttavaa lintua. Alkuvuoteen on mahtunut lisäksi kohtaamisia ketun, kurkien, tikkojen ja peurojen kanssa. Kesäisin lenkkipolkuni varrella voi tavata lehmiä, jotka tuodaan yleensä kesäajaksi luonnonsuojelualueen laitumille.

Luontoa on ollut hienoa seurata eri vuodenaikoina. Varsinkin näin keväällä on suorastaan hengästyttävää katsottavaa, kun pensaissa ja puissa lehtien silmut avautuvat, kukat puhkeavat väriloistoon, ja luonto pukeutuu vihreään. Ja miten mahtavalta kuulostavat lintujen konsertit. Luonnossa riittää ihmeteltävää kaikkina vuodenaikoina.

Pari viikkoa sitten vietimme neljä päivää Suomen eteläisimmällä ulkosaarella Utössa. Matka saarelle kestää yhteysaluksella viitisen tuntia, siinä ehtii sielukin mukaan. Olin saarella viidettä kertaa ja joka kerta sieltä lähtiessä mietin, milloin pääsen uudestaan.

Utön luonto on ainutlaatuinen. Vaikka saari on melko pieni (matkaa pohjoiskärjestä eteläkärkeen on vajaa kaksi kilometriä), siellä on monenlaisia mikromaailmoja: on satama-alue, vierasvenesatama, majakkamäki, niitty, pieni metsä ja paljon kalliota ja kivikkoa. Osa saaresta on puolustusvoimien hallussa.

Utö on ollut minulle ensimmäinen kunnon kontakti saaristoon ja saariston upeaan luontoon. Karun kaunis luonto, linnut ja meri tekevät Utösta ainutkertaisen kokemuksen. Saarelle ihmisestä tulee oikeankokoinen ja harhaluulo ihmisen kyvystä hallita maailmaa huuhtoutuu aaltojen mukana kauas pois. Kun meri ja tuuli näyttävät voimansa, ihminen on aika pieni.  Utössa kuuluu tavallisesti tasainen meren pauhina, vaikka tuuli ei olisikaan myrskylukemissa. Ääni on varsin rauhoittava.

Saari on lintubongareiden suosiossa, sillä siellä voi tavata harvinaisempiakin lajeja. Kun olimme ensimmäistä kertaa saarella alkuvuonna 2013, saarella vieraili kettusirkku, joka oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Lintujen muuttoaikoina monet harvinaisemmatkin lajit viivähtävät joitakin aikoja Utön saarella.

Sanotaan, että Jumala on kirjoittanut kaksi kirjaa: Raamatun ja luonnon. Luonto kertoo Luojasta. Ajatellaanpa vaikka pientä muuttolintua. Sen nuppineulanpään kokoisiin aivoihin on tallennettuna kompassi, kartta, kalenteri ja kello. Se on ihmeellistä.

”Minä sanoin mantelipuulle: Veli, puhu minulle Jumalasta. Ja mantelipuu puhkesi kukkaan.”

Nikó Kazanzakis