Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Kirkon lähetystyön rakenteiden kehittäminen sai uutta puhtia, kun kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi perussopimusmallin kirkon ja lähetysjärjestöjen välillä. Seuraavaksi lähetysjärjestöt käsittelevät mallin hallinnossaan. Etukäteen on annettu kuitenkin ymmärtää, että järjestöt ovat sopimuksen takana.
Sopimus ei rajoita seurakuntien oikeutta päättää talousarviomäärärahoistaan, mutta toivottavasti se tekee tarpeettomaksi seurakuntayhtymien yksityiset, kohtuutonta työmäärää edellyttävät kyselyt järjestöille. Jospa seurakunnat luottaisivat kirkon itse luomaan järjestelmään ja keskittyisivät lähetystyön edistämiseen eivätkä sen tukahduttamiseen.
Sopimusmalli on järjestöjen kannalta hyvä, sillä siinä järjestöt sitoutuvat yhteistyöhön toistensa ja kirkon kanssa, mutta säilyttävät juridisen itsenäisyytensä. Kirkon panos ainakin koulutuksen saralla lisääntyy, samoin lähetysjärjestöjen työn seuranta. Arkkipiispan johdolla toimivan kirkon ulkoasiain neuvoston tehtävänä on kerran vuodessa arvioida sopimuksen toteutumista. Sitä ennen järjestö raportoi linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan kirkon lähetystyön toimikunnalle. Myös vuotuinen ohjauskeskustelu kirkon ja järjestön välillä toteutetaan.
Tässä ei sinänsä ole kovinkaan paljon uutta, sillä tähänkin asti lähetysjärjestöt ovat tehneet yhteistyötä muun muassa koulutuksessa, vuosiraportit on toimitettu kirkon elimille ja taloudesta on informoitu säntillisesti. Nyt tämä kaikki vain on pantu paperille, mikä on selkeyden ja vastuiden kannalta hyvä asia.
Aiemmin on hyväksytty lähetysstrategian teologinen perusta, jonka mukaan lähetystehtävään sisältyy evankeliumin julistaminen ja diakonia sekä lähimmäisenrakkauden osoittaminen kaikille. Lähetystyön luonteeseen kuuluu myös mennä sinne missä Kristusta ei vielä tai ei enää tunneta. Tämä sopii kaikille lähetysjärjestöille.
Nyt hyväksyttyyn sopimusmalliin on ollut pitkä matka, sillä yksi mappi ei riitä kaikkien niiden asiakirjojen ja raporttien säilyttämiseen, mitä kirkon lähetysstrategiasta on kirjoitettu. Vuonna 1998 niin sanottu Järveläisen komitea laati mietinnön ”Koko kirkon missio'”. Siinä toimikunta esitti, että lähetystyö tulisi kirkon vastuulle.
Tämän lisäksi asian tiimoilta on laadittu muitakin mietintöjä ja lausuntoja, kunnes nykyinen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo pani vauhtia strategian edistämiseksi ja käytäntöön saattamiseksi.
On hienoa, että meillä Suomen kirkossa on intoa lähetystyöhön. Siihen ovat osaltaan vaikuttaneet herätysliikkeet, jotka ovat synnyttäneet lähetysjärjestöt. Saamme olla kiitollisia, että nuorten keskuudessa on yhä näkyä ja tahtoa lähteä viemään evankeliumin sanomaa. Kaikkialla ei näin suinkaan ole.
Hallinnollisten ratkaisujen keskellä on hyvä muistaa lähetystyön hengellinen ulottuvuus. Sen vuoksi onkin ilahduttavaa, että sopimusmallin ensimmäisessä lauseessa todetaan kirkon lähetystyön perustuvan Raamattuun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen.
