Liturginen vai moderni jumalanpalvelus?

 

Vielä jossain kirkossa seurakuntalaiset istuvat hiljaa penkissä ja seuraavat, kun pappi ja kanttori hoitavat puheet ja laulut. Tunnelma on hiljainen, toisille rauhoittava, toisille unettava.

Millainen sinun mielestäsi jumalanpalveluksen pitäisi olla? Pitäisikö se ankkuroida varhaisina kristillisinä vuosisatoina syntyneisiin liturgisiin muotoihin vai pitäisikö siinä pyrkiä muodoltaan mahdollisimman nykyaikaiseen tunnelmaan? Vai tulisiko jumalanpalveluksen kenties hyödyntää monenlaisia elementtejä?

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Jumalanpalveluksen muodoista käydään kristittyjen välillä toisinaan kiivastakin mielipiteen vaihtoa. Vaikka opillisessa ajattelussa oltaisiin suurin piirtein yksimielisiä, käytännön jumalanpalveluselämä saattaa erottaa jyrkästi.

——–

Mistä erot johtuvat? Nähdäkseni siitä, miten näitä kolmea asiaa painotetaan: Raamattu, traditio, kontekstuaalisuus.

Raamattu ei anna kovin yksityiskohtaisia ohjeita jumalanpalveluksen viettoon. Uutta testamenttia lukiessa käy ilmi, että kristityt kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina viettämään Herran ylösnousemuksen juhlaa. Heidän kokoontumiseensa kuului juutalaiseen tapaan pyhien kirjoitusten lukemista ja rukousta. Keskipisteeksi kristittyjen kokoontumisissa muodostui ehtoollisen vietto.

Uskonpuhdistajat korostivat sitä, että Raamattu yksin on kirkon opin ja elämän ylin ohje. Traditiolla eli kristillisellä perinteellä ei voi perustella Raamatun vastaisia oppeja tai käytäntöjä, vaan traditio on alistettava Raamatun auktoriteetin alle. Kuitenkaan uskonpuhdistuksen valtalinja ei torjunut traditiota kokonaan. Kristillinen perinne ei ole yhtä kuin turmeltunut perinne. Uskonpuhdistajat torjuivat vain sellaisen perinteen, joka on Raamatun vastaista. Uskonpuhdistuksessa esiintyi kuitenkin myös radikaali siipi, joka suhtautui traditioon vielä kriittisemmin.

Konteksti tarkoittaa asiayhteyttä. Kontekstuaalisuus on asiayhteyden huomioimista. Paavali tarkoittaa tätä sanoessaan ”olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen – – kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.” Uskonpuhdistajien vaatimus saada messu kansan kielelle oli sekin kontekstuaalisuutta eli asiayhteyden huomioimista. Kirkko ei voi toimia irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta, vaan sen on puhuttava ja toimittava niiden ihmisten keskuudessa, jossa se elää.

———–

Siellä, missä Raamatun painotus on vähäistä, on vaarana liberalisoituminen ja sanoman vesittyminen. Kontekstuaalisuus alkaa hallita siinä määrin, että ympäröivä yhteiskunta alkaa vaikuttaa itse sanoman sisältöön. Tai jos traditiota painotetaan Raamatun varjolla, liturgiasta katoaa sisältö, ja siitä tulee vain muotomenoa.

Siellä, missä traditiota väheksytään, muodostuu kuitenkin omanlaisensa traditio. Raamatusta ei voi hypätä suoraan tähän päivään tarkastelematta kristinuskon historiaa. Tradition väheksyjien olisi hyvä myös ottaa huomioon, että liturgia on syntynyt hyvin varhaisilla vuosisadoilla ja siihen on koottu kristillisen uskon ja elämän kannalta oleelliset sisällöt.

Siellä, missä kontekstuaalisuutta ei oteta huomioon, saatetaan pysyä elävässä hengellisyydessä ja puhtaassa opissa, mutta kadotetaan kosketus tämän päivän ihmisiin. Jos puhutaan kieltä, joka ei millään aukene aikamme ihmisille, emme kykene välittämään evankeliumia tehokkaasti.

En ratkaise kysymystä, millainen jumalanpalveluksen pitäisi olla. Mutta mielestäni jokaisella näistä kolmesta, Raamattu, traditio ja kontekstuaalisuus, on tärkeä painoarvo. Meillä ei ole varaa niiden väheksymiseen. Mitä mieltä sinä olet?