Kirjoittanut
Kerroin facebookissa, että paljastan eräässä tilaisuudessa maailman nopeimmin kasvavan kirkon kasvun salaisuuden. Joku kommentoi sanomalla, että olisiko Jumalalla jotain tekemistä asian kanssa. On, juuri hänellä. Mutta silti sopii pohtia, miksi joku kirkko kasvaa ja joku ei. Oikea vastaus on: emme tiedä. Miksi kirkko kasvaa räjähdysmäisesti Nepalissa mutta ei Thaimaassa, miksi Etelä-Koreassa mutta ei Japanissa, miksi Etiopiassa mutta ei Suomessa? Jossain on Jumalan aika.
Emme voi ottaa herätyksiä, ne annetaan. Voimme silti koettaa ravistella kirkkoamme hereille, jos se on nukahtamisvaarassa. Emme voi siirtää toisten kirkkojen malleja omaamme, mutta voimme kysyä, teemmekö me jotain väärin ja olisiko meillä toisilta opittavaa. Vain itseriittoinen kirkko ei tarvitse muita, eikä ota oppia vireämmiltä kirkoilta. Emme voi tehdä herätystä, mutta voimme olla esteenä sille.
Minä kerroin omassa tilaisuudessani Nepalin kirkon kasvusta. Lähes samana päivänä luin Kotimaa-lehdestä Sari Lehtelän artikkelin Etiopian nopeasti kasvavasta kirkosta. Yllättävän paljon samoja piirteitä oli näissä kahdessa köyhässä mutta niin rikkaassa kirkossa. Minä luettelin nepalilaisiksi kasvutekijöiksi seuraavia asioita: rukous, erityisesti rukous sairaiden puolesta ja parantumisihmeet, kansallisesti johdettu kirkko, kastijaon lakkaaminen kirkon ovella ja se, että jokainen kristitty on evankelista. Evankeliumin todistus leviää tavallisten kristittyjen kautta, eikä se voi millään muulla tavalla levitäkään. Pappeja ei ole juuri nimeksikään, eikä lähetystyöntekijöitä senkään vertaa. Silti kirkko sanoi yhdeksi tärkeimmistä haasteista työntekijäkoulutuksen, sillä opetuksen tarve on huutava.
Nepalin kasvava kirkko ei ole luterilainen, eikä se kuulu mihinkään muuhunkaan tunnettuun kirkkokuntaan. Etiopian Mekane Yesus -kirkkoa sen sijaan voi pitää maailman nopeimmin kasvavana luterilaisena kirkkona. Sen perustamisvuonna 1959 jäseniä oli noin 20 000 ja tämän vuoden tilastossa puhutaan 6,4 miljoonasta kirkon jäsenestä. Sari Lehtelä on haastatellut kirkon johtavia työntekijöitä ja mm. Suomessakin usein vieraillutta ruotsalaista teologian tohtori Agne Nordlanderia, joka on paljon kouluttanut etiopialaisia pappeja. Kirkon kasvun syiksi nähdään seuraavia seikkoja: kristittyjen rakkaudellinen elämäntapa, uskon löytäneiden palava into kertoa siitä muille, karismaattisuuden kanavoituminen raittiiksi kasvutekijäksi sekä afrikkalainen yhteisöllisyys, jonka vuoksi yhden kääntyessä usein perheet ja suvut myös kääntyvät. Myös sairaiden parantuminen ja riivaajien ulosajaminen kuuluvat kirkon elämään.
Agne Nordlanderin mukaan kirkon johtajat ovat osanneet kanavoida karismaattisuuden kirkon kasvuksi, vaikka se ei aina ole ollut helppoa. Monista ylilyönneistä on otettu opiksi ja yli-innokkaistakin karismaatikoista on tullut vähitellen erinomaisia kirkon työntekijöitä. Silti Nordlander huomauttaa, että uusi suuri uhka on sellainen ulkoapäin tuotettu menestysteologinen yltiökarismaattisuus, johon kaikki kirkot, myös helluntailaiset ja baptistit suhtautuvat kriittisesti. Profetoimisen ja parantamisen lahjaa käytetään väärin ja annetaan vääriä lupauksia rikkaudesta ja terveydestä. Tansaniasta kuulin äskettäin samankaltaisia viestejä.
Mitä me voisimme näistä oppia? Emme voi siirtää toisten kirkkojen menetelmiä omaamme, emmekä ruveta matkimaan niitä. Voimme silti kysyä, olisiko meillä varaa avautua joillekin uusille vaikutteille. Kasvavissa kirkoissa pyritään ihmiset ohjaamaan pieniin raamattu- ja rukouspiireihin. Raamattu otetaan tosissaan Jumalan ilmoituksena. Rukous sairaiden puolesta on normaalia toimintaa, ei vain joidenkin harvojen järjestämiä erityiskokouksia. Kristittyjä rohkaistaan todistamaan uskostaan arjessa. Jumalanpalveluksissa on tilaa spontaanille ylistykselle ja rukoukselle. Usko ei jää vain pyhäpäivien harrastukseksi vaan kanavoituu arjessa lähimmäisen rakastamisena. Kokeiltaiskos näillä resepteillä vähän aikaa?
