Kirkolta katoaa identtiteetti

 

Kirkon tutkimuskeskuksen hyvin arvostettu tutkija on todennut muun muassa seuraavaa:

– Uskonnollisen yhteisön tunnusmerkit heikkenevät kirkossa. Kirkolta on katoamassa identiteetti. Konservatiivinen kristitty, joka haluaisi ottaa Raamatun vakavasti, ei kovin helposti enää löydä paikkaansa kirkossa. Tämä koskee erityisesti nuoria.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Eräs keskeinen syy tähän on piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän linjaus vuonna 2006. Linjauksen mukaan papeiksi ei vihitä enää niitä, jotka eivät suostu yhteistyöhön naispappien kanssa. Kati Niemelä muistuttaa, että joka neljäs teologian miesopiskelija vastusti naispappeutta vuonna 2010.

Niemelä jatkaa:

– Osalta kaikkein kutsumustietoisimmista ja vakaumuksellisimmista nuorista, jotka kokevat Jumalan kutsuvan heitä papeiksi, on nyt suljettu ovi  kirkon palvelukseen.

Kokonaiskuvassa näkee Kati Niemelä kirkossa merkkejä liberaalien kostosta.

Todellisuus käy vielä huolestuttavammaksi kun Niemelän luonnehdintaan lisätään viime vuonna tehty kysely, joka osoitti, että pappien raamatunlukuinto on vähän niin ja näin. Tästä kyselytuloksesta huolestuneena Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kirjoitti alkuvuodesta kolumnin otsikolla ”Papit lukemaan Raamattua”.

Niemelän tutkimusartikkeliin perustuvaan luonnehdintaan on syytä vielä lisätä Risto Leppäsen väitöstutkimuksen yksi havainto: Raamattu on papeille uskontulkintojen auktoriteetti ja he kokevat olevansa hyvinkin raamatullisia, kunhan he itse saavat määritellä käsitteen merkityksen. Näin on Leppänen itse todennut.

Lienee turha sanoa, että papiksi haluavat mutta virasta käytännössä poissuljetut niin sanotut konservatiivit osoittavat paljon suurempaa mielenkiintoa Raamattua kohtaan. Mutta sanon sen nyt kuitenkin.

Entäs tästä eteenpäin?

Kuinka paljon vastaavanlaisia tavallisten seurakuntalaisten havaintoja, tutkimustuloksia ja asiantuntijakommentteja tarvitaan ennen kuin aika on kypsä myöntää tehtyjä virheitä tehdyissä linjavalinnoissa? Haluaako joku vielä väittää, ettei virhearviointeja ole tapahtunut, tai, että tilanne tänään on se mihin tehdyillä linjavalinnoilla ja päätöksillä on pyritty?

Ovatko esimerkiksi piispat seurakuntien ja pappien ylimpinä kaitsijoina, kirkon ykseyden vaalijoina ja kirkon tunnustuksen valvojina sitä mieltä, että näin voi jatkua ja kehitys on oikeilla raiteilla?