Kirkko kokee kovia

 

Sisällissota on liian dramaattinen sana kuvaamaan kirkon tämänhetkistä tilaa, mutta perusteltua on mielestäni kuitenkin puhua verbaalisen sisällissodan esiasteesta. Niin kireäksi välit niin sanottujen liberaalien ja niin sanottujen konservatiivien välillä ovat kehittyneet.

Kun sisäinen uhka kasvaa, en pysty näkemään sellaisia kasvavia ulkoisia uhkia, jotka voisivat olla yhtä tuhoisat kirkollemme kuin sisäinen ristiriitaisuus. Eikä mikä ristiriitaisuus tahansa. Nyt käydään kamppailua kirkon olemuksesta, missiosta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Pipliaseura Neliöb. 5.-18.12. MJa

Käynti seuraavassa verkko-osoitteessa antaa mielenkiintoisen ja tärkeän osakuvan siitä mistä on kysymys. Kannattaa lukea: http://www.reijotelaranta.fi/etusivu/kirkko_ajaa_lahetysliikkeet_ahtaalle_ja_liberalismi_soluttautuu_heratysliikkeisiin/

Lainaus mainitusta tekstistä:
– Agnostikkoiltojen tavoitteena oli avata kirkon ovia myös niille, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa, Naatus perusteli. (Pastori Stiven Naatus oli mukana järjestämässä Oulussa n.s. ”agnostikkoiltoja”)
– Jos heti ilmoitetaan, mikä on totuus, keskustelua ei synny.

Yleisökysymyksissä heräsi huoli siitä, ollaanko agnostista ajattelua tuomassa agnostikkoiltojen mukana kirkkoon. Naatus vastasi, ettei hän mene esimerkiksi saarnatuoliin tai kastetilaisuuteen agnostikkoiltojen mukaisella asenteella.

– Mutta sielunhoidollisessa keskustelussa on kuunneltava myös toisen osapuolen mielipiteitä.
Jos kirkon jäsen on agnostikko, silloinhan agnostisismia on jo kirkossa.

– Kirkon tehtävä on avata ovia myös niille jäsenille, jotka eivät ehkä ole vuosiin osallistuneet sen toimintaan, Naatus sanoi.

Mielestäni tällainen ajatuksenjuoksu on tulos kehityksestä, jossa Raamatusta, kirkon opista, tunnustuksesta ja perinteistä on askel askeleelta tehty asioita, joita voidaan ja tulee asettaa kirkossakin kyseenalaiseksi ja/tai muokata ajan hengen mukaisiksi. Meillä muka kun on uutta tietoa ja viisautta.

Kun näin ajatellaan on seuraava luonnollinen askel, että kirkko ei enää voi eikä halua väittää edustavansa totuutta. Eihän se, että itse uskoo johonkin voi olla este keskustelulle. Keskustelua syntyy kun itse esittää oman uskonsa toisella tavalla uskovalle. Ja vielä. Eihän kirkon tehtävä ole avata kirkon ovia sen opista poikkeaville ajatuksille. Kirkon tehtävä on päinvastoin kutsua ihmisiä kirkkoon ja kristillisiin yhteisöihin kuulemaan totuudesta ja pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa ja opettaa kristinuskon totuuksia heille.

Jotka ajattelevat toisin, tehkööt se omissa piireissään, omalla ajallaan ja omilla ehdoillaan. Hekin ovat tietysti lämpimästi tervetulleita kirkkoon, mutta he eivät voi vaatia, että kirkko muuttuu heidän näköisekseen.

Mutta nyt on juuri niin käymässä. Taas askel askeleelta. Nyt elämme jo aikaa, jossa usein puhumista Raamatun auktoriteetista lähes ivataan ja viittauksille tunnustukseen viitataan kintailla.

Elämme todellisuudessa, jossa täysin yhteiskunnallisin perusteluin joissakin seurakuntayhtymissä kielletään tuen antamista tietyille lähetysjärjestöille, jotka jo kauan ovat toteuttaneet kirkon Herran lähetyskäskyä.

Kauko Kare julkaisi 1967 kirjan nimeltään ”Tähän on tultu”. Siinä hän kritisoi niin sanottua suomettumiskehitystä. Olisikohan syytä kirjoitta kirkollinen ”Tähän on tultu”?