Kirjoittanut
Kirjoittaja on Seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittajaKirkolliskokous kokoontui kaksi viikkoa sitten toiseen vuotuisista kokouksistaan. Yksi vilkasta keskustelua herättänyt aihe oli edustaja-aloite evankelioimistoiminnan vahvistamiseksi kirkossa. Aloitteentekijä Pekka Simojoki sai tuekseen yli 30 muuta edustajaa.
Takavuosina toimiessani seurakuntaneuvoston jäsenenä toin toistuvasti esille evankelioinnin tärkeyttä. Kun ehdotin evankelioimistyöryhmän tai -toimikunnan perustamista tavoittavan työn aseman varmistamiseksi seurakunnassa, vastauksena oli yleensä, ettei sellaista tarvita, koska evankeliointityö läpäisee jo nyt seurakunnan kaikki toiminnot.
Jos evankeliumin kertomisella tarkoitetaan esimerkiksi loppuhartauden pitämistä seurakunnan kerhossa, muskarissa, kuorossa, pyhäkoulussa, ruokakassijakelussa tai rippileirillä, niin silloin evankeliointi läpäisee kaikki seurakunnan toiminnot.
Mielestäni evankeliumi pitää kertoa selväsanaisesti, koska tämän päivän ihmisillä on yhä ohuempi käsitys kristinuskon perusasioista. Ei voida olettaa, että ihmiset tietävät, mistä evankeliumissa on kyse. Muistan taannoin, kun keskustelin erään iäkkään sukulaiseni kanssa. Hän kertoi uskovansa Jumalaan, mutta ei tiennyt, mihin Jeesusta tarvitaan. Uskon, että näin voi olla monen ihmisen kohdalla. Silloin jonkun pitää kertoa, mikä on Jeesuksen merkitys.
Raamattu on harvinaisen selväsanainen siinä, että kristittyjä kehotetaan julistamaan evankeliumia kaikkialla maailmassa, kaikille luoduille. Jeesus itse antoi lähetyskäskyn, siis käskyn ei kehotuksen tai toivomuksen. Raamattu kehottaa jopa astumaan esiin sopivalla ja sopimattomalla hetkellä. Toki on viisautta panostaa enemmän sopiviin hetkiin ja sopiviin metodeihin. Tärkeää on miettiä, mitkä ovat tämän päivän keinot tavoittaa nykyihminen. Ehkä tavoittavin keino ei ole mennä megafonilla julistamaan kadun kulmaan. Tosin hyvinkin voi olla, että joku kadonnut lammas löytyy silläkin tavoin.
Nuoren opiskelijana, kun olin ensimmäisiä päiviä uudessa opinahjossani, luokseni tuli eräs vanhempi opiskelija. Hän kyseli minulta, mitä uskonasiat minulle merkitsevät. En muista keskustelun yksityiskohtia, mutta sen seuraukset olivat merkittävät. Minua kutsuttiin mukaan kristillisen opiskelijajärjestön toimintaan. Koska kaipasin yhteyttä Jumalaan, menin mukaan. Sain uusia ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa uskossani. Tänäkin päivänä monet niistä ihmisistä, joihin silloin tutustuin, ovat ystäviäni. Tuossa opiskelijajärjestössä uskosta todistamista ja ihmisten kutsumista yhteyteen pidettiin tärkeänä. Jos minua ei olisi lähestytty, en tiedä, missä nyt olisin.
Kertomuksia siitä, kuinka ihmiset ovat löytäneet uskontielle, on lukuisia. Usein niihin liittyy, että joku on kertonut Jeesuksesta. Usko on syntynyt kuulemisesta. Aina ei tietenkään näin ole. Jumala on suvereeni ja hän voi kohdata ihmisen hyvin monella tavalla ja synnyttää tässä uskon.
Kun evankeliumin kertomiseen suhtaudutaan torjuvasti, onko ehkä kyse siitä, ettei itsekään uskota evankeliumiin ja sen voimaan. Raamatun mukaan ihminen on syntinen ja tarvitsee Jeesuksen välimieheksi päästäkseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus kuoli ristillä ja sovitti meidän syntimme, jotta saisimme iankaikkisen elämän. Ilman Jeesusta ei ole yhteyttä Jumalaan, koska synti erottaa ihmisen Jumalasta. Raamatun mukaan ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room. 3:23,24)
Jos evankeliumi onkin typistetty pelkästään Jumalan rakkaudeksi ihmistä kohtaan ilman tarvetta tulla sovituksesi, niin silloinhan evankeliointi on turhaa. Riittää, kun ihmisille kerrotaan, että Jumala rakastaa.
Jumala on rakkaus. Se on lähtökohta. Sen vuoksi hän antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Jumalan lahja ihmiselle on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Jos Jeesuksen kuolema ja syntien sovitus ristillä ei ole evankeliumin keskiössä, kyse ei ole kristinuskosta. Joka kieltää pojan, sillä ei voi olla Isääkään.
Pakonomaista evankeliointia en kannata. Evankeliumi on ilosanoma ja jos sitä kerrotaan pakonomaisesti ja väkinäisesti, ilo ei välity. Ketään ei pidä ahdistaa selkä seinää vasten.
Jos kirkossa ei julisteta evankeliumia selkeästi ja ymmärrettävästi, kirkko näivettyy. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kikkakolmosesta, jolla saadaan kirkon jäsenkato tyrehtymään. Se on Jeesuksen antama käsky. Iloinen tehtävä. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.
Evankeliumi on Jumalan voima tänäänkin ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. (Room. 1:16)
