Kauhistuttava Jumala

 

Tein 90-luvulla haastattelua Juice Leskisestä:

”Mikä on sinun taivaasi?” kysyin.

Jalohaukat vko 3 SMy

”Ajatteleminen”, hän vastasi.

” Mikä on sinun helvettisi?”

”Ajatteleminen”, hän vastasi.

Yhtä syvälle ihmisen eksistenssiin porautuu Luther pohtiessaan ajattelemisen kautta Jumalan ymmärtämistä:

”Kun siis tutkit vanhurskauttamisoppia ja pohdit sitä, kuinka voisit löytää Jumalan, joka vanhurskauttaa syntiset, eli hyväksyy heidät, kun mietit, mistä ja kuinka häntä on etsittävä, älä silloin tunne yhtään muuta Jumalaa, kuin hänet, joka on tässä ihmisessä, Jeesuksessa Kristuksessa. Ota hänet omaksesi ja riipu koko sydämelläsi hänessä, jätä sikseen Majesteetin mietiskeleminen. Se, joka tutkii Majesteettia, musertuu hänen kirkkautensa alle. Tiedän kokemuksesta, mistä puhun.” (Galatalaiskirjeen selitys, Sley, 2017).

Hän todellakin tiesi. Luther kertoo Roomalaiskirjeen selityksensä johdannossa, kuinka hän kauhistui ajatellessaan Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. Uskonpuhdistaja koki helvetin lieskat sielussaan. Majesteetin miettimisessään hän näki vain Jumalan pyhyyden, joka ei voi armahtaa ihmistä. Hän tunsi vihaavansa Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. Tunnontarkalle munkille tämän täytyi olla kauhistuttava kokemus.

Kirkkoisät puhuivat niin sanotusta ”sielun pimeästä yöstä”, jolla he tarkoittivat kristityn tuskaa ja pohjatonta avuttomuutta itsessään ja Jumalan edessä.

”Yritin ajattelullani selittää Jumalan ´auki´. – Noissa hetkissä ymmärsin, kuinka pelottavan pinnallisia on meidän ´älä ajattele´ -neuvomme älyllisessä ja henkisessä kriisissä oleville.”

Itse jouduin tähän 90-luvun lopulla Jobin kirjan äärellä. Minusta Jumala näytti enemmänkin kehumariippuvaiselta kuin kaiken yläpuolella olevalta hallitsijalta suostuessaan Saatanan kanssa vetoon Jobin uskollisuudesta. Näin heidän keskustelussaan kaksi suurta Egoa, jotka ottavat mittaa toisistaan. Job oli pelkkä onneton ihminen heidän käsissään.

Ajauduin pimeään kuiluun. Näin Jumalan sadistisena hirmuvaltiaana, joka on tarkka kunniastaan. Hän oli ihmiselle aivan liian ylivoimainen luodakseen ihmisen kanssa rakkaudellisen liiton ja suhteen.

Ajauduin hirvittävässä kriisissäni monivuotiseen terapiaan. Lääkärini oli kristillisen uskon omaava erikoispsykiatri. Henkinen ja hengellinen kriisi voi pahimmassa tapauksessa tuhota ihmisen psyyken, siksi sen rehellinen kohtaaminen turvallisessa hoitosuhteessa on välttämätöntä.

Jos auttaja sortuu sielunhoidossa ”puolustamaan” Jumalaa, kuten Jobinkin kolme ystävää tekivät, tällaiseen hoitosuhteeseen ei saa missään tapauksessa ryhtyä. Auttajan on kestettävä kaikki mitä autettava sanoo ja pohtii. Jos tämä mahdollisuus kielletään, tuhoutuminen on vuoren varma.

”Pääsin ymmärtämään, että Jumala on aivan liian suuri minun ymmärtää.”

Juicen kaksi lyhyttä vastausta tulin tuntemaan sieluni pohjia myöten. Yritin ajattelullani selittää Jumalan ”auki.” Yritin ”selittää” hänet tyhjiin. Harhailin ”sielun pimeässä yössä” muutaman vuoden. Riitelin Jumalan kanssa, syöksin hänen eteensä kaiken mitä ajattelin. Vaadin vastauksia. Älyllinen ja teologinen kriisini ravisteli koko ihmisyyteni perustuksia. Noissa hetkissä ymmärsin, kuinka pelottavan pinnallisia on meidän ”älä ajattele” -neuvomme älyllisessä ja henkisessä kriisissä oleville.

Pääsin aikanaan ”sovintoon” Jumalan kanssa – mutta en siten, että Jumala olisi vastannut esittämiini kysymyksiin. Pääsin ”sovintoon” kokemalla hänen hirmuisen tuomion sielussani. Noissa hetkissä pääsin ymmärtämään, että Jumala on aivan liian suuri minun ymmärtää. Ajatus, jota olin pitänyt kuluneena fraasina, muuttui koetuksi todellisuudeksi.

Ymmärrän häntä parhaiten, niin kuin Luther neuvoo, katsomalla Kristukseen. Golgatalla Kristuksen päälle oli laskettu koko maailman synnit, Jumalan tuomio kohtasi Kristusta, jotta minä näkisin rakastavan ja armahtavan Jumalan.

Jumala on kauhistuttava Majesteetti – jos en näe Kristusta.

Rainer Frimanin Mielen päällä -sarja Radio Deissä tiistaisin kello 14.45 ja torstaisin kello 19.03.

Rainer Frimanin muut blogikirjoitukset