Kapteeni Phillips ja joulun Suuri kertomus

 

Tänä jouluna moni toivelahja voi jäädä puuttumaan pukinkontista tavarantoimituksissa esiintyvien maailmanlaajuisten ongelmien vuoksi. Vaikka elektroniikan viimeisimmät hittituotteet saattavatkin vielä kangastella jonkun toiveissa, aavistelen, että tänä jouluna lahjatoivelistamme voivat olla hyvin erilaisia kuin ennen. Kohta jo kaksi vuotta jatkuneet koronakaranteenit ja kokoontumiskiellot ovat muuttaneet meitä. Kylmä, persoonaton tavarapaljous ei meitä enää lämmitä. Tavaroiden sijaan toivomme toisten ihmisten läsnäoloa, lämpöä ja läheisyyttä. Ja nyt me aivan oikeasti toivomme sitä, emmekä vain sano toivovamme, koska jouluna kaikkien kuuluu sanoa niin.

Viime viikkoina minua on muistutettu läheisyyden merkityksestä muutenkin kuin vain koronarajoitusten kautta. Kävin joitakin viikkoja sitten silmälääkärillä. Rutiininomaisesta kontrollikäynnistä tulikin jotakin aivan muuta, kun lääkäri lähetti minut kiireesti sairaalaan. Silmäni, jonka verkkokalvo oli irtoamassa, leikattiin vielä samana päivänä.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Leikkauksen jälkeen kalenterini tyhjeni kertaheitolla. Vuorokauden tunnit täyttyivät siitä, kun hoidin, vaalin ja varjelin leikattua silmääni, joka katsoi minua peilistä pienenä ja pelästyneenä. Silmän sokeutumisen uhka sai minutkin tuntemaan itseni pieneksi ja pelästyneeksi, mutta sain kokea myös sen, miten puoliso, perhe ja ystävät käärivät minut hoivansa ja rakkautensa suojaan, kuin lämpimään peittoon. Siinä huolenpidon huovan sisällä levätessäni mietin lähestyvää joulua. Ponnistelu ja silmien rasittaminen oli kiellettyä aluetta, ja tiesin, että perinteiset jouluvalmistelut jäisivät nyt tekemättä. Pystyin kuitenkin irrottamaan otteeni niistä yllättävän helposti. Tuntui siltä, että olin saamassa kiinni jostakin tärkeämmästä ja arvokkaammasta.

Noissa mietteissä mieleeni nousi kohtaus elokuvasta Captain Phillips. Se on tositarinaan perustuva kertomus rahtilaivasta, joka joutuu oman aikamme merirosvojen kaappaamaksi Somalian rannikolla. Laivan miehistö otetaan panttivangeiksi, ja katsoja elää mukana piinaavissa hetkissä, joita he kokevat kaappaajien kynsissä. Elokuvan vahvin kohtaus on kuitenkin vasta sen loppupuolella, vaiheessa, jossa rosvojen traaginen tarina on päättynyt siihen, että heistä ainoana eloon jäänyt on saatu kiinni ja vangittu. Urhoollisesti ja itsensä uhraten miehistöään suojellut kapteeni Phillips ohjataan lääkintähenkilöstön hoiviin. Iso mies, joka on pysynyt rauhallisena, rohkeana ja neuvokkaana läpi koko kaappaustilanteen, antaa nyt tunteidensa tulla. Hän itkee kuin pieni poika, johon sattuu ja joka tulee äidin luo saamaan lohdutusta ja hoivaa.

Kun näin tuon kohtauksen ensimmäisen kerran, pillahdin itkuun. Tiesin, miltä kapteenista tuntui. Ei, en ole koskaan joutunut selviytymään kaappaustilanteesta, eikä henkeni ole koskaan ollut uhattuna. Mutta tiesin jotakin siitä, miltä tuntuu, kun pitää huolta toisista tunnista toiseen, päivät ja yöt, ja yrittää pitää itsensä rauhallisena ja toimintakykyisenä. Pienten lasten vanhempien elämässä on sellaisia jaksoja, ja muistan vielä hämärästi tuon ajan omasta elämästäni. Kuinka ihanaa silloin olikaan päästä jonnekin, missä joku toinen piti sinusta hetken huolta.  Kampaajakäynnit olivat kuin taivaskokemuksia, hierojalla sitä alkoi itkeä pelkästä liikutuksesta, kun sai olla toisen ihmisen kosketuksen kohteena, ja pakollisista lääkärireissuistakin otti silloin kaiken irti – olihan joku kiinnostunut minusta ja hetken aikaa osoitti minulle huomiota ja huolenpitoa.

Kuolemanvaarasta pelastunut, henkisesti ja fyysisesti loppuun ajettu kapteeni, ja lääkintäjoukkojen ammattilainen, joka hoitaa häntä, lempeästi ja samalla vakaasti ja turvallisesti, vakuuttaen hänelle yhä uudestaan: ”Kaikki on hyvin. Te olette nyt turvassa”. – Tuo kohtaus toi mieleeni myös jotakin, joka oli vielä paljon enemmän kuin vain omat muistikuvani uupumishetkistäni ja lääkärikäynneistäni. Tunnistin elokuvan tarinassa kaikuja siitä Suuresta kertomuksesta, jota Jumala kirjoittaa. Tuo kaikkein suurin kertomus kertoo meille siitä, miten Jumala tulee luotujensa luokse, maailmaan, jonka vihollinen on kaapannut valtaansa, ja miten hän uhrautuu meidän puolestamme, kukistaa vihollisen ja pelastaa meidät vaarasta, joka uhkaa henkeämme. Hän tulee ja myös jää lähellemme lohduttaen ja rohkaisten kaikkia meitä pieniä ja pelon vallassa eläviä. Ja kerran hän tekee meidät ja maailmamme täydellisesti terveiksi ja hoitaa lopullisesti kuntoon kaikki haavamme ja kolhumme, ja me saamme olla aina yhdessä hänen kanssaan.

Joka joulu tuo Suuri kertomus avataan meidän eteemme. Tänäkin jouluna sen lupaus meille on muuttumaton, meitä ei ole jätetty yksin. Ja eräänä päivänä mekin saamme kuulla nuo sanat: ”Kaikki on hyvin. Te olette nyt turvassa.”