Kirjoittanut
Kirjoittaja on turkulainen teologian tohtori, joka on opiskellut Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa Israelin kuninkaiden historiaa, arkeologiaa ja Assyrian kirjoituksia.Kuninkaiden kirjat eivät kuulu menneisyyden pölyihin, vaan niissä on valtavasti profetaalista sanomaa, joka sopii myös meidän aikaamme. Nyt reformaation juhlavuonna on hyvä huomata, että Israelin ja Juudan kuninkaiden joukosta löytyy sekä loistavia että järkyttävän huonoja esikuvia reformaattoreista. Nostan esiin vain kaksi sankaria, kaksi kuningas, Josian ja Jojakimin. Nämä kuninkaat hallitsivat Daavidin kuningaskuntaa 600-luvulla. He olivat toisilleen isä ja poika.
Molemmat kuninkaat saivat ajallaan kuulla Jumalan sanan, mutta he suhtautuivat ja reagoivat tuohon sanaan aivan päinvastaisilla tavoilla. Josian aikana löytyi Herran laki, Jumalan sana, joka oli ollut hukassa ja pölyttyneenä jo pidemmän aikaa. Nyt se löytyi temppelin uumenista. Näin Raamattu kuvaa Josian suhtautumista kuulemaansa Jumalan sanaan, ”Kun kuningas kuuli, mitä lain kirjassa sanottiin, hän repäisi vaatteensa…” Hän käski pappien ottaa tuo sana vakavasti, hän käski heidän lukea se koko kansalle. Hän julisti suuren paaston. Hän halusi, että kaikki kuulevat nuo Herran sanat, ja tekevät parannuksen pahoista teoistaan. (2. Kun. 22.) Josia oli ainutlaatuinen reformaattori: ”Koskaan ennen ei ole ollut Josian vertaista kuningasta. Koko sydämestään, koko sielustaan ja voimastaan hän alkoi palvella Herraa juuri niin kuin Mooseksen laki määrää. Hänen vertaistaan ei ole tullut hänen jälkeensäkään.” (2. Kun. 22:25.)
Aikoinaan Josia kuoli, ja hänen seuraajakseen, kruununperijäksi, nousi hänen poikansa, Jojakim. Tämä Jojakim suhtautui Jumalan sanaan aivan eri tavalla. Tuon ajan suurimman profeetan, Jeremian, sanoma oli juuri kirjoitettu kirjakääröön. Tuossa käärössä oli Jumalan sanoma kansalleen. Sinä oli tuomiota, mutta myös pelastuksen sanoma. Kuningas Jojakimille tuotiin tämä ihmeellinen kirjakäärö, jossa oli Jumalan sana. Miten tämä kuningas Jojakim suhtautui tuohon sanaan? Luvusta Jer. 36 voimme lukea, että kuningas takavarikoi itselleen tuon Sanan. Hän piti huolen, että kansa ei saisi kuulla sitä. Itse tuo kuningas Jojakim kuunteli talvi-palatsissaan, hiililämmittimen äärellä, kun hänelle luettiin tuon kirjakäärön sanoma. ”Aina kun Jehudi oli lukenut kolme tai neljä palstaa, kuningas leikkasi ne irti kirjurinveitsellä ja heitti hiillokseen. Näin koko käärö paloi tuhkaksi.” Jeremian kirjassa vielä todetaan, että ”vaikka kuningas ja hänen hovinsa miehet kuulivat, mitä kääröön oli kirjotettu, yksikään heistä ei pelästynyt eikä repäissyt vaatteitaan.”
Näin, kuullessaan Jumalan sanaa, toinen kuningas repäisi viittansa, toinen repäisi tuon kirjakäärön. Jumalan Sanan kuuleminen sai toisen kuninkaan polttamaan epäjumalanpatsaat, toisen se sai polttamaan tuon Sanan. Toinen kuningas piti huolen, että koko kansa saa kuulla Jumalan sanan, toinen kuningas piti huolta, että tuota sanaa ei julisteta heille ollenkaan vaan se hävitetään.
Koko kirkon 2000-vuotisen historian aikana on noussut aika ajoin sekä Josian että Jojakimin kaltaisia ”reformaattoreita” – hyviä ja huonoja. Millaisia reformaattoreita meillä on tänään, 2000-luvun Suomessa? Ovatko he, suhteessaan Jumalan sanaan, enemmän Josian tai Jojakimin hengenheimolaisia?
On mielestäni aika ilmeistä, että nykyään Suomen ev. lut. -kirkossa sosiologiset perustelut painavat usein enemmän kuin Jumalan sanat, jopa silloin kun kyse on suurista teologisista ja moraalisista kysymyksistä. Itselleen kiusalliset, siis meille 2000-luvun maallistuneille ihmisille harmilliset Raamatun kohdat, ohitetaan tokaisemalla, että ne on sidottu vanhentuneeseen ihmiskuvaan. Myös sosiologisilla perusteilla ohitetaan usein Raamatun selvät sanat, ja kirkon 2000-vuotinen opetus, aika sutjakkaasti. Moni ajattelee, että jos Sanassa pysymisen hintana on suuri väkikato ev. lut. -kirkosta, niin silloin tuo Sana maksaa liikaa. Vaakakupissa ovat mm. verotulot. Juuri verotusoikeuden vuoksi moni luterilainen ajattelee, että luterilaisen kirkon tulee seurata valtion virallisia linjauksia – nyt erityisesti sukupuolineutraalin avioliittolain osalta.
On kuitenkin niin, että me emme voi repiä Raamatusta pois niitä kohtia, jotka ovat meidän mielestämme ikäviä. Jos me asetumme Raamatun ja kirkon selvää opetusta vastaan, niin mistä me voimme olla varmoja, että juuri me olemme tässä asiassa oikeassa? Kirkkoisä Irenaeus, 180-luvulla vaikuttanut Lyonin piispa, kirjoitti aikoinaan hyvin osuvasti: ”Kun kirjoitukset osoittavat harhaoppisten olevan väärässä, he kääntyvät syyttämään itse kirjoituksia, aivan niin kuin niissä olisi jotain pielessä.” (St. Irenaeus, Adv. Haereses, 3.2.)
Täytyy muistaa, että kun kuningas Jojakimin talvi-palatsin hiilivalkealla paloi poroksi Jeremian kirjakäärö, siinä paloi tuomion julistuksen ohella myös lupaus pelastuksesta ja anteeksiannosta. Jos he kuuntelevat Jumalan sanaa ja laittavat toivonsa siihen, ”silloin minä annan jokaiselle anteeksi hänen syntinsä ja rikkomuksensa” – sanoo Herra. (Jer. 36:3.)
Ps. Kannattaa tutustua kirjaani, Israelin kuninkaiden maailma. Siellä lisää näistä Israelin ja Juudan ”reformaattoreista”, hyvistä ja huonoista.
