Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Kaaoksellakin on oma logiikkansa

 

Juoksen Välimeren rannalla Etelä-Libanonissa vain muutaman kilometrin päässä toisen valtion rajasta. Välimeren aallot lyövät koko voimallaan tyrskyjä miljoonia vuosia vanhoihin rantakiviin. Olen suuressa YK:n sotilasleirissä, jossa meitä on tuhansia muitakin. Mutta maaperä, jossa olen, on muinainen Foinikia. Maa-alue, josta on taisteltu, jossa valloittajat toisensa perään ovat käyneet ja jättäneet jälkensä ja joka nyt on nykyisen itsenäisen Libanonin maaperää.

Samalla, kun jalkani ja vanhat lenkkikenkäni ovat ottaneet Libanonin maaperän haltuun, lämmin aurinko kuumottaa kasvoissani. Ohitan leirin sisälle jääneen muslimihautausmaan, johon paikalliset ihmiset päästetään viikoittain suremaan omaisia ja ystäviä. Vainajia, jotka ovat saaneet viimeisen sijan tässä meren rannalla Foinikian maaperällä.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Kansojen kulttuuri säilyy hyvin hautausmailla, jotka eivät ole vain uskonnollinen kohde. Hautausmaat kertovat menneisyydestä jälkipolville enemmän kuin nykypolvet ymmärtävät. Miten kansat ovat kohdelleet omien ja vihollisten vainajia, juuri se kertoo kansan sivistyksestä. Nyt hautausmaan ja minut erottaa aita, joka toimii rajana. Kun tahdotaan erottaa kaksi, tarvitaan raja. Rajat, jotka näissä maissa ovat aikanaan siirtomaavaltioiden omilla intresseillä vedettyjä, jossa alueen etnisillä vähemmistöillä ja kansanryhmillä ja heidän asumisalueillaan ei ole ollut suurtakaan merkitystä.

Koko Lähi-itä on ollut omanlaista kaaostaan, mutta jonkun suomalaisen asiantuntijan mukaan ”kaaoksellakin on oma logiikkansa”. Libanonissa on pienellä alueella itsenäinen pieni kansa, joka on oppinut elämään sen tietoisuuden kanssa, että ei ole rauhaa ilman sotaa. Libanonissa ihmiset ovat oppineet elämään vähemmistönä enemmistön keskellä. Mutta sitä ennen historia on pitkä siitä kun Foinikialaiset saapuivat alueelle noin 2500 eKr. Sen jälkeen valloittaja toisensa jälkeen on saapunut samoille rantakallioille.

Assyrialaiset, babylonialaiset, persialaiset, kreikkalaiset, seleudikit, roomalaiset, umaijadit, ristiretkeläiset, mamelukit, osmannit, ranskalaiset, syyrialaiset ja israelilaiset ovat osaltaan tallanneet samaa maaperää, kuin minun lenkkitossuni, jotka ovat monta kilometriä minua ohjanneet eteenpäin. Mutta vaikka maaperällä on ollut vierailija toisensa perään, jotain on pysynyt samana kuten meren mahtava voima sen tyrskyjen iskeytyessä rantakallioon.

Yksi asia on ollut värit punainen ja valkoinen, jotka ovat myös Libanonin lipussa. Punainen väri muistuttaa verisestä historiasta, jossa myös kristityt ovat osaltaan olleet mukana. Ristiretket ja ristiretkeläiset aikanaan parinsadan vuoden aikana jättivät maahan kuvan kristitystä vihollisesta, vaikka myöhemmin koko maan idea on ollut tarjota turvapaikkaa vainotuille kristityille. Libanonin itsenäistyttyä 1940-luvulla, se oli Ranskan avustuksella Lähi-idän ainoa maa, jossa enemmistö oli kristittyjä. Nyt kristittyjen määrä lienee 30 % tienoilla. Mutta Libanon ei ole koskaan päässyt omasta sisällissodastaan rauhaan itsensä kanssa historian aikana. Sillä on erilainen tie kuin Suomella, joka on pitkälti onnistunut kääntämään itsenäisyyden alun veljesvihan yhteiseksi tavoitteeksi.

Kun Libanonissa ei ole alkuperäiskansaa, se on myös hyväksytty perustuslaissa, jossa on maininta kahdeksastatoista eri etnisestä ryhmästä ja uskonnosta. Sieltä löytyy useiden kristittyjen ryhmien ja muslimien lisäksi myös juutalaiset. Kristityistä ryhmistä on mainittu myös Egyptistä lähtöisin olevat koptilaiset ja Armenian kristityt. Libanon on yhdistänyt monet vähemmistöt ja ryhmät samalla tavalla kuin YK:n suuri leiri yhdistää meidät monet rauhanturvaajat. Naiset ja miehet, tummat ja vaaleat, eri kulttuureista tulleet, joista osa juoksee kanssani iltapäivän valossa meren rannalla.

Olimme sitten millaisia ja mistä tahansa, meidät on heitetty tälle samalle planeetalle tallustamaan ja toisemme ohittamaan samalla tavalla kuin minä ohitan kanssani samaan aikaan juoksevat. Se miten keskenään pärjäämme, siinä meillä jokaisella on oma vastuu.

Tervehdin jokaista vastaantulevaa lenkilläni samalla kun aurinko alkaa laskeutua välimeren taakse.