Juutalaisia juuria etsimässä (osa 2)

 

(Osa 1 luettavissa täältä)

Suhteemme Israeliin heijastelee yhteyttämme uskon juutalaisiin juuriin. Onko teologiassamme tilaa juutalaisille nyt ja tulevaisuudessa, vai kuuluvatko he menneisyyteen? Kirjassaan Messianic Judaism David H. Stern esittää, että kirkkohistorian merkittävin skisma oli kristinuskon ja juutalaisuuden välirikko ensimmäisten vuosisatojen aikana. Se tapahtui monista eri syistä. Kirkolla oli oma roolinsa siinä kuten synagogallakin. Toisen osapuolen syyttäminen ei johda mihinkään. Paljon hedelmällisempää on kysyä: Mitä menetimme? Onko jotakin, mitä voisimme saada takaisin tai arvioida uudelleen kaikkien näiden vuosisatojen jälkeen?

Missioforum osa 1 2vkoa

Juutalaiset juhlat – ikuisen varjo

Joillekin kristityille raamatullisten juhlien viettäminen on käytännöllinen tapa arvostaa uskon juutalaisia juuria. Juhlat voivatkin olla todellinen aarreaitta ja lisätä ymmärrystämme Jumalan pelastussuunnitelmasta sellaisena, kuin se on talletettuna Raamattuun. On tärkeää silti huomata, että Raamattu antaa pakanakristityille täyden vapauden viettää tai olla viettämättä niitä, samoin kuin sapattia (Kol. 2:16-17): Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Juhlat ovat ikuisuuden heijastumaa, ikään kuin varjo jostakin, mikä on vielä tulossa, ja sellaisena ne ovat myönteinen asia. Ne osoittavat kohti paljon suurempaa todellisuutta. Meidän ei pidä ymmärtää Paavalin kommenttia vähätteleväksi tai negatiiviseksi asennoitumiseksi suhteessa juutalaisiin juhliin. Alkuteksti ei sisällä ”vain”-sanaa, joka suomenkieliseen käännökseen on lisätty. Paavali haluaa kuitenkin muistuttaa meitä pitämään huomiomme aina ensisijaisesti Jeesuksessa. Juhlien raamatullisen sanoman opiskeleminen on hyödyllistä jokaiselle kristitylle; asialle enemmänkin syttyneet voivat myös liittyä viettämään niitä ja päästä kokemaan niiden rikkaan sisällön yhdessä messiaanisten juutalaisten kanssa.

Jaloon oliivipuuhun oksastetut

Paavali kirjoittaa paljon juutalaisten ja ei-juutalaisten välisestä suhteesta Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11. Hän maalaa silmiemme eteen jalon oliivipuun. David H. Stern selittää kuvan symboliikkaa tavalla, joka poikkeaa perinteisestä kristillisestä tulkinnasta: Juuriston muodostavat patriarkat Aabraham, Iisak ja Jaakob. Runko on Israelin kansa, sen ytimessä kansan tärkeimpänä jäsenenä Jeesus Messias. Puun alkuperäiset oksat ovat juutalaisia. Pakanakristityt, villioliivipuun oksat, on oksastettu samaan runkoon. Maassa lojuu joitakin katkaistuja alkuperäisiä oksia – ne on leikattu pois epäuskonsa tähden. Tämä kuva on ennemminkin Israel-keskeinen, kuin kristikunta- tai kirkkokeskeinen, mikä on usein ollut kristityille vaikea asia käsittää. Monet kirkot elävät, toimivat, opettavat, evankelioivat ja tekevät lähetystyötä ilman Israelia. Ajatellaan, että Israelilla oli päärooli Vanhassa testamentissa mutta ei enää sen jälkeen. Tälle asenteelle vastakkainen juutalaisten juurien arvostaminen voisi tarkoittaa selkeämpää tietoisuutta kokonaisuudesta, jonka osa jatkuvasti olemme. Se voisi merkitä aktiivisempaa muistamista, että yhteiset juuret antavat myös meille ravinnon. Omaisuuskansan valinta on edelleen voimassa, ja meitä kristittyjä kutsutaan hyväksymään se ja arvostamaan sitä. Muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua (Room. 11:18). Oksa tai puu joka on leikattu juuriltansa, ei elä kauan.

Uusi maailmankuva?

Mielestäni tarvitsemme kristillisen maailmankuvan, johon myös juutalaiset mahtuvat. Juutalaisten valinta ei rauennut, kun Jeesus tuli. Sitä ei myöskään jollakin tavoin rekonstruoitu kristittyjen valinnaksi, vaikka onkin ilmeistä, etteivät juutalaiset voi toteuttaa syvintä kutsuaan ennen kuin he ottavat vastaan Messiaan. Jumalan uskollisuus vaatii valitun kansan kohtalon loppuunsaattamista. He eivät ole olleet vain välikappale, jonka kautta Jeesus tuotiin maailmaan, vaan he ovat myös Jumalan rakkauden kohteita ja hänen lupaustensa ensimmäisiä vastaanottajia. Raamatussa on monia profetioita koskien juutalaisten paluumuuttoa omaan maahansa ja suurta lopun aikoina tapahtuvaa Pyhän Hengen vuodatusta heidän ylleen. Jumala pitää voimassa liittonsa Aabrahamin kanssa – liiton, jonka lupaukset koskevat sekä Israelia että kirkkoa. Kristittyinä meille ei riitä se, että suostumme uskontojen väliseen ystävällismieliseen dialogiin juutalaisten kanssa. Meidän tulisi nähdä juutalaiset potentiaalisina aktiivisina toimijoina Jumalan tulevaisuudenvisiossa.

Kirkon paluu juurilleen

Uskon, että lähestyessämme lopun aikoja saamme nähdä, kuinka Jumala rakentaa sillan kirkon ja synagogan välisen kuilun yli. Kirjassaan Israel, the Church and the Last Days messiaaniset opettajat Keith (Asher) Intrater ja Dan Juster kuvaavat tulevaa kehitystä: harhaan ajautunut kristillisyys tarttuu antisemitismin ansaan, mutta todelliset uskovat tulevat entistä tietoisemmiksi uskon juutalaisista juurista. Nyt jo näemme merkkejä siitä, että Jumala on alkanut elvyttää maailmanlaajan uskovien yhteisön juutalaista siipeä. Monet juutalaiset ovat ottaneet Jeesuksen vastaan Messiaanaan.

Messiaaninen liike tulee olemaan ratkaiseva linkki kirkon ja Israelin välillä. Kuitenkin myös kristityillä on on oma osuutensa tässä eheytymisprosessissa. Jumala kutsuu kristittyjä ja Jeesukseen uskovia juutalaisia elämään todeksi hengellistä totuutta ”yhdestä uudesta ihmisestä” (Ef. 2:11-22). Monet kirkot ovat kuitenkin tietämättömiä tai välinpitämättömiä tulevien tapahtumien suhteen. Jotkut ihmettelevät edelleen, mitä on messiaaninen juutalaisuus, ja miksi juutalaistaustaiset uskovat eivät yksinkertaisesti vain käänny kristityiksi. Eräät kristillisen teologian osa-alueet vaativatkin uudelleenarviointia, jotta Kristuksen ruumiissa on aidosti tilaa seurata Jeesusta juutalaisella tavalla.

Juutalaisen ja kristityn yhteistyöhön Uuden liiton seurakunnassa liittyy erityinen siunaus. Monet juutalaiset ovat tulleet osallisiksi pelastuksesta ja hengellisen elämän rikkauksista muiden kansojen kautta. Tulevina aikoina messiaaniset tuovat omalta osaltaan Kristuksen ruumiiseen uutta ymmärrystä profetioista ja kirkon alkuperäisestä juutalaisesta luonteesta. Keith Intrater kirjoittaa, että tämä kysyy molemmilta osapuolilta nöyryyttä. Jos haluamme vaeltaa Jumalan suunnitelman täyteydessä, meidän on oltava valmiita ottamaan vastaan toisiltamme.

Juutalainen ja kristitty – Jumalan perheen jäseniä

Uskon juutalaisten juurien löytyminen ei ole yhdenkään yksilön pelastuskysymys; sen sijaan kyse on kirkon tulevaisuudesta. Tässä maailmassa on paljon hylkäämisen kipua ja kateutta. Hyvin usein ne hiipivät keskinäisiin suhteisiimme myös Kristuksen ruumiissa. Kirkon historiassa juutalaisuskovien identiteetti on toistuvasti kyseenalaistettu. Kuitenkin Paavali kehottaa juutalaisia pysymään juutalaisina myös sen jälkeen, kun he ovat löytävät Jeesuksen (1. Kor. 7: 17-20). Samalla tämä ei mitenkään vähennä ei-juutalaisen arvoa; hän on yhtä lailla Jumalan valitsema ja rakastama. Ei-juutalaisen asema seurakunnassa ei ole jokin toissijainen status, ikään kuin tilanteen vaatima myönnytys Jumalalta. Hänellä on erityinen, aito kutsumus, joka tuo mukanaan kuulumisen Jumalan valittuun kansaan ja yhteisön täydet kansalaisoikeudet (Ef. 2). Usko Jeesukseen riittää. Sekä juutalaiset että ei-juutalaiset on kutsuttu näkemään oma taustansa siunauksena, josta käsin he saavat elää todeksi uskoaan tässä maailmassa.

 

Kirjallisuus:

Keith Intrater & Dan Juster: Israel, the Church and the Last Days, 2003

David H. Stern: Messianic Judaism – A Modern Movement with an Ancient Past, 2007

 

 

 

 
Kylvaja artikkelibanneri

Aiheet

,