Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.On ihanaa lukea Raamatusta niitä rohkaisevia kertomuksia, jotka ilmaisevat Jumalan kaikkivaltiutta ja voimaa. Erityisen kannustavia ja voimaannuttavia ovat kuitenkin ne ihmekertomukset, jotka osoittavat kaikkivaltiaan Jumalan olevan kiinnostunut meistä ja haluavan auttaa pientä ihmistä. Usein ongelmamme tuntuvat olevan niin suuria. Niiden keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että kaikkivaltias Jumala on vain lyhyen huokauksen päässä. Joskus hän koskettaa rakkaudellaan ilman sitä hentoa huokaustakin, kun emme enää jaksa uupuneena sanoa sitäkään ääneen. Psalmien kirjoittaja muistuttaa meitä Jumalan loppumattomasta rakkaudesta meitä kohtaan:
”Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella.” (Ps. 103:2-4)
Vielä hämmästyttävämpää on se, että Jumala on hyväksynyt meidät vajavaiset ihmiset työtovereikseen. Meidän haltuumme on uskottu evankeliumi ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Sanoma, joka kykenee muuttamaan ihmisen tämän elämän ja myöskin hänen ikuisuuden. Lisäksi Jumala haluaa käyttää meitä välikappaleinaan tyydyttääkseen toisten aineellisia, henkisiä sekä hengellisiä tarpeita. Armolahjojensa ja ihmeittensä kautta hän rakentaa yksilöuskovaa, seurakuntaa ja edistää evankeliumin etenemistä maailmassa. Jeesus antoi suuren vallan seuraajilleen:
”Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.” (Matt. 10:1)
Tarkoittaako tämä siis sitä, että ihminen on yhtä kuin Jumala tai yhtä kuin Kristus? Jos Raamatusta poimitaan vain ne palaset, jotka meitä miellyttävät, saattaa sellainen – täysin harhautunut – kuva syntyäkin. Varsinkin jos maailmankuvaa jo valmiiksi sävyttää itsekeskeinen ”kaikki minulle” ajatusmaailma, jossa ei ole tilaa millekään epämiellyttävälle. Kaikki sairaudet käsketään pois. Kaikki ongelmat kielletään, jotta ne eivät saa valtaa ihmisen sisimmässä. Omaisuuttakin voi käskeä itselle lisää, jos se uhkaa huveta. Jumalasta tulee ihmisen toivomusautomaatti. Käytännössä ihminen siis heiluttaa Jumalan kättä mielensä mukaan eikä toisinpäin. ”Tapahtukoon sinun tahtosi” – rukouksesta tuleekin heikon, epäuskoisen ja tietämättömän kristityn rukous, sen sijaan, että se osoittaisi nöyrää alistumista kaikkitietävän Jumalan tahtoon.
Mietitäänpä hetki pidemmälle. Jos meillä todellakin olisi kaikki valta kaikkien ongelmien yli, tällöin yksikään kristitty ei saisi kroonisesti sairastaa, koska Jumala aina parantaa kaikki hänen sairautensa. Yksikään kristitty ei saisi koskaan kuolla, koska meidät on jo kertakaikkisesti lunastettu kuolemasta. Yksikään kristitty ei saisi menehtyä kolarissa yllättäen, koska hän varjelee meidät kaikelta pahalta. Tämä johtaisi myös siihen, että jos me todella olisimme jumalia, me voisimme uhmata kaikkia luonnonlakeja, koska olisimme niiden yläpuolella. Mikään tai kukaan ei voisi meitä estää tai pysäyttää. Turvavyötä ei tarvittaisi, kaikki rikki menneet laitteet korjautuisivat oman sanan voimalla. Tästä herää kuitenkin seuraava kysymys:
”Mihin tarvittaisiin enää ihmeitä? Ja mikä ihmeiden määritelmä oikein olisi?”
Niin paljon kuin jotkut haluaisivatkin uskoa, me emme elä jatkuvassa ihmeessä. Mitä tällä tarkoitan? Jos ihme määritellään raamatullisesti, niin sillä viitataan poikkeukselliseen tapahtumaan, jossa Jumala ilmestyy joko suoraan tai palvelijansa kautta ja puuttuu luonnonlakeihin tavalla, joka kumoaa niiden olemassaolon tilapäisesti. Yksi esimerkki tästä voi olla esimerkiksi rukouksessa tapahtuva ihmeparaneminen. Jumala voi myös varjella omaansa ihmeellisesti lähetyskentällä tai liikenteessä.
Ihmeiden ja merkkien korostamisesta tuleekin ongelma vasta silloin, jos opetetaan, että kristittyä eivät koske normaalit luonnonlait. Kyllä koskevat. Vaikka Jumala voi tehdä ihmeen ja poikkeuksen luonnonlakeihin tilapäisesti ei hän aina ja pysyvästi ole niitä kumonnut tai poistanut. Ei edes kristityn kohdalla. Me emme elä jatkuvassa ihmeessä emmekä me ole yhtä kuin Kristus. Me olemme – yhä edelleen – katoavaisuuden alaisia. Kehomme vanhenee ja ränsistyy iän myötä. Kristittykin voi joutua onnettomuuteen ja menettää henkensä eikä kristittykään aina välty vakavalta taudilta tai sairaudelta. Vääränlainen uskonhenkisyys voikin olla vastuuttomuutta itsestä ja muista, jos selvät faktat unohdetaan ja painetaan väkisin unholaan.
Jeesus antaa tähän asiaan tärkeän ja viisaan näkökulman:
”Niin hän vei hänet Jerusalemiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, että he varjelevat sinua’, ja: ’He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Sanottu on: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.” (Luuk. 4:9-12)
On kiinnostavaa huomata, että Jeesus ei mennyt paholaisen ansaan. Jeesus on todellinen Jumala ja hän on luonnonlakien yläpuolella, mutta hänkään ei avoimesti asettunut uhmaamaan Jumalan luomia luonnonlakeja. Miksi mekään asettuisimme? Miksi jättäisimme turvavyön laittamatta? Miksi jättäisimme rokotteen ottamatta? Miksi jättäisimme katsomatta, kun ylitämme katua? Selkeät Jumalan luomat luonnonlait hylkäämään pyrkivä kristitty hylkää myös Jumalan luomistyön, vaikka ei ehkä sitä heti tulekaan ajatelleeksi.
Apostoli Paavali, niin suuri Jumalan ihminen kuin olikin, eli myös jalat vankasti maassa ja järki päässä. Kun Paavali lähti laivamatkalle, hän varoitti kapteenia edessä olevasta, mahdollisesti vaarallisestakin merimatkasta:
”Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta.” (Apt 27:21)
Paavali jos kuka uskoi Jumalan ihmeisiin ja Jumalan voimaan. Monenlaisia ihmeitä todistettuaan, hänkin kuitenkin tunnusti luonnonlait ja elämän realiteetit ja ihmisen rajoitukset. Jumalan tekemät ihmeet ovat tilapäinen poikkeama luonnonlaeista eivätkä normaali jatkuva elämäntilanteemme. Hän kyllä kykenee parantamaan aina kaikki sairaudet ja estämään aina kaikki onnettomuudet, mutta hän ei aina paranna kaikkia sairauksia eikä aina estä kaikki onnettomuuksia.
”Me emme elä koko ajan pelkässä ihmeessä. Ihmeet ovat ihmeitä juuri siksi, että ne ovat yliluonnollisia poikkeamia normaalista. Se nimenomaan tekee niistä ihmeitä.”
Siksi meidän tuleekin alistua siihen asemaamme, mikä meille kuuluu. Me olemme Kristuksen armosta pelastettuja epätäydellisiä ja vajavaisia Jumalan välikappaleita. Jumala käyttää meitä hänen tahtomallaan tavalla eikä niin kuin itse haluamme. Hänen on kaikki valta ja voima – ei meidän! Kuinka suuri turva se onkaan pienelle ihmiselle. Meidän ei tarvitse kantaa vastuuta koko maailmasta hartioillamme, vaan Kristus kannattelee uupuvaa.
” Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen”. (Matt. 6:9-13)
Pysyköön Jumala Jumalana ja ihminen ihmisenä! Jumalan kaikkivaltius ei poista Jumalan luomia luonnonlakeja.
