Israel-profetiat keskittyvät temppeliin

Israel-profetioiden ytimessä on temppeli. Jerusalemin temppeli oli aikoinaan juutalaisuuden suurin symboli. Se oli Jumalan asuinsija kansansa keskellä – taivas maan päällä. Temppelillä olisi keskeinen rooli lopunajan näyttämöllä. Herran huone oli syntien sovituksen paikka. Ainut oikea paikka uhrikultille.

Kaiken tämän vuoksi, kun temppeli tuhoutui vuonna 70, juutalaisuuden näkökulmasta, koko maailma romahti. Professori Tom Wright on sitä mieltä, että Jeesuksen puhe kosmisesta maailman tuhosta on oikeastaan kuvaus temppelin ja siihen perustuvan järjestyksen romahtamisesta. Silloin ”aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta taivaiden voimat järkkyvät… Silloin taivas ja maa katoavat.” (Matt. 24.) Vanha väistyy. Uusi tulee tilalle. Kristus nousee haudastaan. Johanneksen evankeliumissa Kristus on kuin ”kävelevä temppeli”. Hän on Jumalan Sana, joka ”tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” (Joh. 1:14.) Tämä sama Kristus, jonka persoona on täynnä Jumalan kirkkautta, hän on myös ”Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnit” (Joh. 1:29). Jeesuksen persoonassa täyttyy temppelin funktio. Johanneksen evankeliumin luvussa 2 todetaankin aivan suoraan, että Jeesus on uusi ja lopullinen Jumalan temppeli. (Joh. 2:21.)

Myös synoptisissa evankeliumeissa (Matteus, Markus ja Luukas) Jeesus asettuu Jerusalemin temppelin yläpuolelle. Hän esimerkiksi viittaa itseensä ja sanoo, ”tässä teillä on enemmän kuin temppeli”, Matt. 12:6. Opettaessaan seurakunnasta Jeesus sanoo näin: ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20.) Eli siellä, missä seurakunta kokoontuu Herran nimessä, siellä on uusi temppeli, siellä on Jumala läsnä.  Juutalaisuudessa temppelin uskottiin olevan juuri Jumalan läsnäolon, Shekhinan, paikka. Tuolle Jeesuksen sanalle löytyy varhaisesta rabbiinisesta perimätiedosta mielenkiintoinen vertailukohde. Rabbit pohtivat, temppelin tuhouduttua, näin: ”siellä missä 10 miestä istuu ja työskentelee Tooran kanssa, sinne asettuu Jumalan läsnäolo”. (m. Abot 3). Näin he uskoivat, että synagogassa, missä lakia tutkitaan, on Jumala läsnä.

Juutalaisuudessa tuhoutuneen temppelin paikalle yritettiin asettaa Mooseksen lakia. Kristityt sen sijaan näkivät, että Kristus on temppelin täyttymys.

 

Lopunajan temppeli Apostolien teoissa

Viime postauksessani pohdin Israel-profetioita erityisesti Apostolien tekojen pohjalta. Nyt katson, kuinka tuo uusi temppeli-yhteisö, seurakunta, Kristuksen ruumis, toimii käytännössä ja näyttäytyy Apostolien teoissa. Otan esille vain kaksi kohtaa: Pietarin ”helluntaisaarnan” ja etiopialaisen hoviherran kääntymyskertomuksen (Ap. t. 2 ja 8).

Julistaessaan evankeliumia ”Israelin miehille” Jerusalemissa suuren helluntaijuhlan aikana, apostoli Pietari lainaa runsaasti VT:n profetioita. Puolivälissä Pietarin ”helluntaisaarnaa”, jakeissa Ap. t. 2:17–21, Pietari lainaa ja yhdistää Jesajan ja Joelin profetioita.  Tarkasti ottaen hän lainaa jakeita Jes. 2:2 ja Joel. 3:1–5. Profeetta Joel oli ennalta nähnyt Pyhän Hengen vuodatuksen, ja että jokainen, ”joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.” Mielenkiintoisesti, Pietari lainaa uskollisesti jakeita Joel. 3:1–5a, mutta sitten, hän jättää tuon viimeisen jakeen niin sanoaksemme ”puolitiehen”. Hän jättää mainitsematta, missä osoitteessa tuo profetia tulee täyttymään. Pietari ei julista Joelin profetian osoitetietoja, jotka olisivat tässä: ”Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka.” Miksi Pietari jättää tämän viimeisen lauseen mainitsematta? Miksi hän ei mainitse mitään Jerusalemista turvapaikkana?

Kuten sanoin, Pietari lainaa, tuossa samassa yhteydessä, vaikkakin hyvin lyhyesti, jaetta Jes. 2:2a – ”tulee vielä aika”. Jos luemme tuota Jesajan ennustusta pidemmälle, huomaamme, että noista sanoista alkaa yksi koko VT:n kirkkaimpia kuvauksia, siitä kuinka lopunaikoina kaikki kansat vaeltavat pyhiinvaellukselle Jerusalemiin, Siionin vuorelle. Minkä vuoksi, myös tässä kohtaa, Pietari jättää pois viittauksen Jerusalemiin? Ehkä juuri siksi, että nyt pelastus ei ole sidottu maantieteelliseen Jerusalemiin. Nyt pelastus on siellä, missä seurakunta huutaa Pyhässä Hengessä avukseen Herran nimeä. Se on ”uusi Siion”, pelastuksen paikka. Se on uusi temppeli ja Kristuksen kirkko, jonne kansat saapuvat pyhiinvaellukselle. Siellä ”Herra ratkaisee kansanheimojen riidat” (Jes. 2). Pietari siis lainaa näitä kuuluisia lopunajan temppeli- ja Siion-profetioita, ja osoittaa, että ne täyttyvät juuri nyt. Mutta Pietari jättää näistä kohdista osoitetiedot pois – ihan tarkoituksella.

Tämä ajatus Kristuksen kirkosta uutena ”Siionina” tulee mielenkiintoisesti esille myös etiopialaisen hoviherran kääntymyskertomuksessa. (Ap. t. 8:26–40.) Luukas kertoo, kuinka evankelista Filippus kohtaa etiopialaisen hoviherran, joka ”oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin”. Kreikkalaisessa alkutekstissä tätä hoviherraa kutsutaan hämmentävällä tavalla ”eunukiksi”. Tuo käsite, eunukki, toistetaan tässä kertomuksessa yhteensä viisi kertaa! Lukija miettii: miksi?! Onko tällä nyt tässä mitään väliä? Epäilemättä on.

Nimittäin juuri tämä seikka, että hoviherra on eunukki, tuo kertomukseen ristiriitaisen jännitteen. Mooseksen lain mukaan ”ketään, jonka kivekset on murskattu tai jonka elin on leikattu, ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi.” (5. Moos. 23:2.) Qumranin hurskaat juutalaiset opettivat, että eunukeilla ei ole mitään asiaa uuteen, lopunajan temppeliin. Eunukit oli erotettu Jumalan kansasta ja heillä ei ollut pääsyä Herran temppeliin. Eunukit ja muukalaisen pojat voivottelivat yhdessä, ”Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?” (Jes. 56:3.) Emme tiedä oliko tämä Etiopian hoviherra juutalainen, käännynnäinen tai mikä (ehkä hän oli Etiopian juutalainen), mutta ainakaan eunukkina hän ei olisi päässyt Jerusalemin temppeliin – hän olisi päässyt korkeintaan ns. ”pakanoiden esipihalle”, joka oli selkeästi varsinaisen temppelin ulkopuolella.

Nyt, jossain Gazan lähistöllä, tien varrella, tuo hoviherra kohtaa evankelista Filippuksen. He aloittavat keskustelun Jesajan kirjan profetioista. Hoviherra uskoo sanoman Kristuksesta ja hänet kastetaan. Nyt jopa tuo eunukki otetaan Jumalan kansan joukkoon ja jopa eläväksi kiveksi Jumalan temppeliin, seurakunnan jäseneksi. Profeetta Jesaja oli ennalta nähnyt, että lopunaikana myös sellaiset muukalaisten pojat (muut kansat) ja eunukit, jotka ovat ”liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon”, otetaan Jumalan kansan jäseniksi ja he saavat astua Jumalan temppeliin – ja jopa toimia siellä pappeina (Jes. 56:3–7; 66:18–20). Kertomus Etiopian hoviherrasta tekee selväksi, missä on tuo ihmeellinen lopunajan temppeli. Kristuksen kirkossa täyttyvät Jesajan ihmeelliset profetiat, Jes. 2; 56; 66. Lopunajan Siionin pyhiinvaellusten osoite löytyy nyt seurakunnasta, ja se löytyy maailman joka kolkasta. Koko maailma on luvattua maata, ja temppeli on siellä, missä on seurakunta. Siellä virtaavat pelastuksen lähteet – kasteen vesi. Siellä syntyy Jumalan lapsia.

Heprealaiskirjeen luvussa 12, näemme, että seurakunta, kun se kokoontuu yhteiseen jumalanpalvelukseen, on oikeastaan saapunut taivaallisen Siionin luo. ”Te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta… siellä on uuden liiton välimies Jeesus…” (Hepr. 12:22.) Niinpä, ensi kerralla, kun lähdet messuun, mieti, että olet lähtenyt lopunajan pyhiinvaellukselle taivaallisen Siionin vuorelle. Määränpää on oikeastaan taivas maan päällä – olipa se vaikka Kuopiossa, Kotkassa tai Turussa.

Myös Pietarin ja Paavalin kirjeistä löytyy vastaavanlainen usko, jonka mukaan Kristuksen kirkko, seurakunta, on todella Jumalan temppeli. (1. Piet. 2; 2. Kor. 6:16–17.) Kristitty on Pyhän Hengen temppeli. (1. Kor. 3:16.) Nämä ovat aivan valtavan voimakkaita tosiasioita. Jos ymmärrämme, kuinka pyhä, keskeinen ja merkittävä instituutio temppeli on VT:ssa, niin silloin voimme jokseenkin aavistaa, kuinka ihmeellisestä totuudesta on kyse.

Mitä väliä tällä on? Sillä, mitä me itsestämme ajattelemme ja uskomme, on valtavan suuri käytännöllinen merkitys. Tämä temppelikysymys on siellä kirkon identiteetin ytimessä. Kristuksen kirkko on, niin sanoaksemme, erittäin sakramentaalinen instituutio ja yhteisö. Siellä on Jumala läsnä ja syntien anteeksianto.

Vielä ihan lopuksi, saattaa tulla monelle yllätyksenä, mutta tällainen ajatuksenjuoksu temppeli-kansasta on oikeastaan tuttua juutalaisuuden piiristä. Toisen temppelin ajan loppupuolella (noin 100 eKr. – 50 jKr.) Qumranin lahko uskoi – omien kirjoitustensa mukaan – että heidän hurskas yhteisönsä muodostaa uuden temppelin ja kaikkein pyhimmän. Eli kyse oli ihmisistä rakentuvasta temppelistä.  Qumranin neuvostossa oli kaksitoista miestä ja he uskoivat muodostavansa ”uuden Israelin” ja olevan uuden temppelin ”kaikkein pyhin”. Yhtymäkohdat Jeesuksen rakentaman kirkon toimintaan ja itseymmärrykseen ovat aika ilmeisiä. Näin dosentti Timo Eskola kirjoittaa:

”Jeesus oli rakentanut opetuslapsijoukostaan määrätietoisesti uutta, hengellistä temppeliä. Hän on julistanut toimintansa lahjoittavan seuraajilleen samat hengelliset lahjat kuin Jerusalemin temppeli. Heidän syntinsä on sovitettu. Heidän elämänsä on kiitosuhria Jumalalle. Heidät on puhdistettu perinteisiä puhtaussäännöksiä suuremmalla puhtaudella. Jeesuksen seurassa he elävät kuin papit elävät ylipapin johdolla pyhäkössään.” (Uuden testamentin narratiivinen teologia, 50.)

Loppulainaus kansojen apostolilta, Paavalilta:

”Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: – Minä asetun heidän keskelleen, ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.” (2. Kor. 6:16–17.)