Irakilaisempi kuin luulit: Ammanista ja Babyloniasta Jerusalemiin

Viimeisenä päivänämme Ammanissa huomasimme kadulla sattumalta kyltin, jossa oli sanat Pontifical Mission ja library. Astuimme sisään ja kävi ilmi, että kaupunkiin oli todella perustettu Vatikaanin tuella kirjasto, jossa oli hyvät teologiset kokoelmat ja jonne kuulemma muslimioppineetkin tulevat välillä opiskelemaan kristinuskoa. Tutustuimme kahteen kirjastoa pyörittävään filippiiniläisnaiseen, jotka kertoivat paavillisen mission auttaneen myös lukemattomia irakilaispakolaisia jakamalla heille ruokakuponkeja ja peittoja. Eräskin rikas kristitty perhe oli joutunut pakenemaan Mosulista saamatta mukaan mitään muuta kuin ne vaatteet, jotka pakohetkellä oli päällä. Kaikki oli mennyt.

Hyvyyttä ja rakkautta säteilevät filippiiniläiset kertoivat pohtineensa irakilaisten kanssa sitä, kuinka eksiili eli pakkosiirtolaisuus tai maanpakolaisuus on ollut pelastushistoriassa toistuva teema. Nainen kertoi sanoneensa irakilaisille, että jos Jumala on nyt levittänyt heidät ympäri maailmaa, niin se merkitsee sitä, että heillä on missio. Esimerkiksi Australiassa kirkot ovat kuulemma nyt täynnä irakilaisia, ja maallistuneet australialaiset ihmettelevät. Ehkä Suomessakin kristinuskon irakilaiset aarteet alkavat pikku hiljaa aueta.

Sansa kevat2019

Matkamme Ammanista Jerusalemiin sujui luultua jouhevammin, kaikkine rajanylitysmuodollisuuksineen yhteensä viidessä tunnissa. Ehdimme yllätykseksemme jo ensimmäisenä päivänä tutustumaan kristikunnan pyhimpään paikkaan, Pyhän haudan kirkkoon, ja osallistumaan siellä rukoushetkeen ja messuun. Nousimme Golgatalle ja laskeuduimme kynttiläkulkueessa Jeesuksen hautaamisen ja ylösnousemisen paikalle, minkä jälkeen siirryttiin sakramenttikappeliin, jossa kaikui kauniisti Rorate caeli -hymni.

Rorate caeli on erityisen kaunis adventin ajan rukous. Esimerkiksi Puolassa on tavallista, että koko adventin ajan noustaan hyvin varhain ja mennään kirkkoon joka aamu tätä erityistä messua varten, jonka alussa kynttilät valaisevat pimeän kirkon ja latinankielinen laulu raikaa. Laulun sanat tulevat Jesajan kirjasta: ”Vihmokoon taivas, virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä.” (Jes. 45:8) Vanha käännös sanoo: ”vuotakoot pilvet vanhurskautta”, kun taas Vulgata kääntää ”et nubes pluant iustum”, jolloin vanhurskas viittaa kristillisessä luennassa tietysti itse Kristukseen. Laulu jatkuu Jesajan sanoin: ”Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. (…) Sinun pyhä kaupunkisi on nyt raunioina, Siion on kuin aavikko, Jerusalemissa asuu autius.” (ks. Jes. 64:8-9)

Nämä sanat eivät voineet olla järisyttämättä sielua, kun ne lausuttiin nimenomaan Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa, Herran Kristuksen pyhässä huoneessa ja hänen ruumiinsa temppelin läsnäolossa. Oli aivan paradoksaalista laulaa autioituneesta Jerusalemista samalla, kun olimme itse juuri tuossa samassa Jerusalemissa, emmekä suinkaan yksin, vaan kaikista mantereista kootun seurakunnan kanssa, keskellä vilkasta ja eloisaa kaupunkia, jonne nyt tosiaankin virtaavat kaikki kansat ja josta kaikuu Jumalan puhe (vrt. Jes. 2:2-3). Tietenkin tajusin, että tämäkin adventtivirsi viittaa siihen, mitä muinaisirakilaiset kaldealaiset tekivät Jerusalemille vuonna 587 eKr. ja mitä mainitut Jesajan jakeet sen seurauksena profetoivat tulevasta pelastuksesta. Kuten viime viikolla sanoin, adventti vie meidät Irakiin. Samalla mielessäni oli se, että 500 vuotta myöhemmin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin uudelleen. Siitä vielä tuhat vuotta eteenpäin, niin muslimikalifi tuhosi pyhän haudan kirkon, ja ristiretkeläiset tuhosivat vuorostaan koko kaupungin muslimiväestön, minkä jälkeen tuli Saladin ja karkotti kristityt. Vielä vuosituhat lisää, ja tässä sitä ollaan itsenäisessä Israelissa. Huh huh. Historian merkityslasti on täällä aivan valtaisa.

Rorate-hymnin ja Jesajan lisäksi mielessäni on ollut Psalmi 137, se kuuluisa ”Babylonian virtojen varsilla”. Juuri tässä irakilaisperäisessä psalmissa sanotaan: ”Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem!” (Ps. 137:5-6) Olisiko liioiteltua sanoa, että sionismi alkoi Irakista?

Kristityille Jerusalem on tietysti ylimmän ilon lähde juuri Kristuksen ylösnousemuksen takia, mutta voimme arvostaa myös kaupungin vanhatestamentillista merkitystä. Kun ensi kertaa seisoin Jerusalemin porttien edessä ja kävelin sen muurien päällä, en voinut olla ajattelematta Psalmin sanoja: ”Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem. (–) Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi! Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi.” (Ps. 122:2, 6-7)