Ihmisen poika tupsahtaa kylään

 

Työpöytäni laidalla on kaksi lastentarhasta tuotua kehystettyä valokuvaa. Siinä hymyilevät sormi suussa Simeon 3 v. ja Topias 1,5 v. Erityisesti lapset, ja se että kuvien yllä lukee ”Pappa”, laittaa pohtimaan ihmisarvoa erityisen toiveikkaalla tavalla. Ei ole sattumaa, että evankeliumeissa useat isät ja äidit saapuvat Jeesuksen luo pyytääkseen apua lapsilleen. Psalmissa sanotaan: ”– mikä on ihminen! Kuinka sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöitä hänet kunnialla ja kirkkaudella.” (Ps. 8.)

Psalmeissa kysytään monta kertaa: mikä on ihminen? Uudessa kirjassani, Taivasolento – kirja ihmisestä, pohdin juuri tätä kysymystä. Se on valtavan keskeinen kysymys, joka koskee jokaista ihmistä. Kuka minä olen? Onko elämälläni jokin tarkoitus? Kysymys ei oikeastaan ole minulle teoreettinen, vaan henkilökohtainen, niin kuin meille kaikille.

Treen srk, neliöb 3.-16.4, MJa

Johanneksen evankeliumissa Jeesus kohtaa halvaantuneen miehen, joka on norkoillut Betesdan altaan laidoilla 38 vuotta. Kun Jeesus kysyy, tahdotko tulla terveeksi, mies vastaa yllättävällä kommentilla: ”Minulla ei ole ihmistä.” (Joh. 5.) Se on varsin surullinen kommentti, mutta se on myös aika moderni. Monen ihmisen suurin ongelma on juuri puuttuva kumppani, puuttuva ystävä, ihminen. Varsinkin nyt korona-aikana moni on aika yksin. Seurakunta on nimenomaan SEURAkunta – eli siellä pitäisi olla inhimillistä seuraa. On ihan eri asia turista face-to-face, kuin facebookissa. En tiedä, miten seurakuntamummojen juorukerhot toimivat etänä…

Olen viime aikoina pitänyt Radio Deillä pieniä opetuksia Jeesuksen lopunajan puheista. Hän puhuu Ihmisen Pojan tulemisesta kirkkaudessa (Matt. 24–25). Nyt kun olen kirjoittanut tämän loistavan kirjan, Taivasolento, tulee mieleen, että tuo Ihmisen Pojan tuleminen, sekin viittaa syvästi ihmisyyteen. Onhan Ihmisen Poika nimenomaan ihminen, ihminen, joka tulee meidän luoksemme. Hän ei toimi vain etänä, virtuaalisesti tai turvavälin takaa. Ihmisen Poika tulee luoksemme.

Jeesus, kun hän puhui Ihmisen Pojasta, viittasi Danielin kirjan lukuun 7. Siellä sanotaan, että Ihmisen Poika ”saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus…” (Dan. 7:13.) Tämä Ihmisen Poika avaa ihmisille tien Ikiaikaisen Jumalan yhteyteen. Mielenkiintoisesti, tämä Ihmisen Poika – vaikka onkin yksilö – edustaa myös kokonaista kansaa. Tämä tulee ilmi tuosta samasta luvusta. Sieltä saa sen kuvan, että se sama valta, joka annettiin Ihmisen Pojalle, se annetaan myös Korkeimman pyhille: ”Korkeimman pyhät saavat vallan ja ottavat haltuunsa kuninkuuden ikuisuuksien ikuisuuteen saakka.” (Dan. 7:18.) ”Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.”

Tämä on varsin yllättävää. Mutta kristinuskon valossa tämän voi tulkita siten, että me kristityt olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa, joka on seurakunta. Me olemme siis osallisia Kristuksen saavuttamista siunauksista, perinnöstä ja pelastuksen hedelmistä. Toisaalta olemme osallisia myös kärsimyksestä. Näitä Korkeimman pyhiä nimittäin vainotaan. ”Uhmaten hän (pahan vallan edustaja) puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä… Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen…” (Dan. 7:25.)

 

Mitä meistä vielä tulee?

Vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.

Ihmisen Pojan tuleminen tuo mieleeni yhden mielenkiintoisen pointin, joka usein jää vaille suurempaa huomiota, kun pohditaan niin paljon Kristuksen saapumista pilvien päällä. Nimittäin, kun Kristus saapuu kunniassaan pilvien päällä, fokus ei ole vain taivaissa. Myös maan päällä (ja maan alla) tapahtuu ihmeitä. Kristuksen saapumiseen ja täydelliseen voittoon liittyy ihmisen täydellinen vapautuminen. ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:27.)

Paavali kirjoittaa tästä hetkestä näin: ”Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.” (Kol. 3:4.) Johannes kirjoittaa näin: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.)

Näitä jakeita on vaikea selittää. Totean vain, että ihminen on ihmeellinen yllätys loppuun saakka. Vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Voimme pohtia, mitä tämä ihmisen ”ilmestyminen” merkitsee pienelle vauvalle, joka uinuu äitinsä sylissä, mitä se tarkoittaa työn touhussa ahertavalle miehelle tai naiselle, työttömälle, dementoituneelle mummolle, saattohoidossa makaavalle vanhukselle, tai kenelle tahansa meistä. On joka tapauksessa selvää, että Kristuksen ristikuoleman ja ylösnousemuksen hedelmät puhkeavat esille ihmeellisellä tavalla. Paavali kirjoittaa, että ”koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.” (Room. 8:19.) Ihminen on ihme.

Mutta palataan alkuun. Ihmisen Pojan kunniakas tuleminen. Sitä on odotettu kauan. Varmasti moni olisi tyytyväinen, jos vain ihan tavallinen ihminen tulla tupsahtaisi, ilmestyisi kahville tai seuraksi. Hyvä tapa odottaa tuota lopullista paruusiaa on tosiaan mennä lähimmäisen avuksi, seuraksi ja iloksi.