Kirjoittanut
Tie on vienyt kirjoittajaa koulumaailmasta lähetystyöhön Lähi-itään. Tällä hetkellä hän elää lähetyselämää kotimaassa Lähetysyhdistys Kylväjän apulaislähetysjohtajana.Kristityn elämän tarkoitus on kantaa hedelmää ja pysyä Kristuksessa. Tehtävän annon lisäksi määritelmä kertoo miten tämä on mahdollista. Jeesus kuvaa viinipuu-vertauksella läheistä yhteyttä itseensä ja hedelmällisyyden lainalaisuuksia. Järjestys on selvä: kiinni Jeesuksessa oleminen perustuu Jumalan valintaan ja siitä seuraa hedelmä, elävän yhteyden merkki.
Me ihmiset olemme luonnostamme kaukana Jumalasta, jopa hänen vihollisiaan. Jumala tekee meistä toisenlaisia. Kyse on Jumalan suvereenista toiminnasta ihmisessä. Raamattu ilmaisee asian monella eri tavalla: Jumala uudestisynnyttää meidät, herättää eloon, antaa uuden elämän ja sydämen, siirtää pimeydestä valoon. Heprealaiskirje kuvaa muutosta siirtymiseksi uuteen todellisuuteen, jossa vallitsevat Jumalan lainalaisuudet, hänen tahtonsa ja mahdollisuutensa.
Heprealaiskirje (3:12-14) kertoo muutoksesta ja siitä seuraavan uuden elämäntavan reunaehdoista hyvinkin suoraan: Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
Viime aikoina olen sekä käymieni keskustelujen perusteella että oman itseni kautta havahtunut siihen, että varovaisuuteen on syytä! Meillä on taipumus arvioida Jumalan olemusta, tahtoa ja mahdollisuuksia sen mukaan, millaista hedelmää havaitsemme itsessämme tai toisissa. Jumalan tahto määritellään omien tekemistemme tai tekemättä jättämistemme perusteella. Raamatun usein hyvinkin selkeään viestiin ei tänä päivänä liitetä enää ajatusta totuudesta, tai ainakin totuus suhteellistetaan. Koska kristittyjen perhe-elämä ja avioliitot eivät ole täydellisiä ja onnellisia, on yksinäisyyttä ja avioeroja, ei ehkä enää haluta opettaa raamatullista perhekäsitystä tai puhua kristillisestä avioliitosta. Se, että kristitty eroaa, ei kuitenkaan tee tyhjäksi Jumalan tarkoitusta avioliitolle ja sen sisältämää siunausta. Näin ei käy myöskään sillä perusteella, että kristitty on naimaton. Ihanteiden törmäyskurssilla arvioimme Raamattua ja Jumalan tahtoa itsestämme käsin, vaikka meidän tulisi arvioida itseämme Raamatusta ja Jumalan tahdosta käsin.
Siinä todellisuudessa, johon Jumala on siirtänyt meidät, pelastumme armosta emmekä omien saavutustemme ja kykyjemme perusteella. Meiltä edellytetään suostumista Jumalan järjestykseen hänen rakkautensa ja ansiottoman armonsa vastaanottajiksi. Tämä meidän on suhteellisen helppo hyväksyä, vaikkei aina helppoa uskoa omalle kohdalle. Armo ja Jumalan rakkaus kelpaavat kuitenkin useimmille, jos ne voi määritellä omista lähtökohdista ja tarpeista käsin. Jumalan todellisuudessa kuitenkin myös Heprealaiskirjeen mainitsemat lankeaminen ja paatuminen ovat yhä mahdollisia, ja meitä varoitetaan niistä. Itseäni on puhutellut Jeesuksen elämästä puoli, jota ei juurikaan tuoda esille muuten kuin pääsiäiskertomuksen draamallisena elementtinä. Heprealaiskirje (5:7-8) kertoo: Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Jeesus oli riippuvainen Jumalasta. Hän tarvitsi Jumalan apua jopa niin paljon, että joutui itkien rukoilemaan sitä. Jeesukselle Jumalan tahto oli siinä määrin tärkeä, että hän itki ja huusi Jumalaa avuksi, jotta voisi taipua siihen. Suostunko minä olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle? Mitä se tarkoittaa minun elämässäni? Jos Jeesus harjoitteli tottelemaan Jumalan tahtoa, tulisiko minun pyrkiä ottamaan hänestä mallia tässäkin asiassa?
Raamatussa meitä käsketään pitämään kiinni Jumalan sanasta ja rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Elämme kahden maailman välisessä jännitekentässä, joka tarjoaa loputtomasti harjoittelumahdollisuuksia. Rick Warren sanoittaa haasteen ja sen vaikeuden hyvin: Kulttuurissamme on hyväksytty kaksi suurta valetta. Ensimmäinen on, että jos olet eri mieltä jonkun elämäntavan kanssa, sen täytyy tarkoittaa sitä, että pelkäät tai vihaat tätä. Toinen vale on, että rakastaaksesi toisia, sinun täytyy hyväksyä ja olla samaa mieltä kaikesta mihin he uskovat tai mitä he tekevät. Molemmat ovat hölynpölyä. Sinun ei tarvitse tehdä kompromisseja vakaumuksesi suhteen voidaksesi suhtautua toisiin myötätuntoisesti.
Kenen kanssa joudun harjoittelemaan rakastavaa erimielisyyttä? Jumalan näkökulmasta rakkaus(kin) määritellään ainutlaatuisella tavalla. Rakkaus ei ole vain myönteinen tunne tai hyväksyvä asenne, vaan siitä nousevaa ja totuuteen perustuvaa toimintaa toisten hyväksi. Jeesus oli kuuliainen kuolemaan asti meidän tähtemme. Jeesus on tehnyt ainutkertaisen teon, johon ei ole lisättävää. Meitä kutsutaan ja käsketään pysymään tässä Kristuksessa, osoittautumaan hänen opetuslapsikseen ja kantamaan sitä hedelmää, jota tästä rungosta syntyy.
