Holokaustin kieltäjät ovat väärässä – Juutalaisvainojen muisto ei saa unohtua

Israelissa kaikki pysähtyi jälleen kahdeksi minuutiksi, kun sireenit kautta maan ilmoittivat torstaina klo 10 holokaustin muistopäivän hiljaisesta hetkestä. Kokemus on vaikuttava. Liikenne pysähtyy täysin, ihmiset astuvat ulos autoistaan, painavat päänsä, kaduilla, työpaikoilla, kahviloissa ihmiset seisahtuvat. Elämä seisahtuu Israelissa muistelemaan kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa toisessa maailmansodassa. Israel ei voi unohtaa holokaustia. Mekään emme saa unohtaa.

Israel on yhä sen olemassaoloa uhkaavien tekijöiden ympäröimä. Iranin ydinaseuhka, Hamas etelässä, Hizbollah pohjoisessa, asioista lähes mitään ymmärtämätön EU ja YK, kansainvälinen juutalaisvastainen boikottiliike BDS, yksipuolinen tiedonvälitys jne.

Eräs asia, joka viime vuosina on uudestaan nostanut päätään, on holokaustin kiistäminen eri muodoissaan. Sen pyrkimyksenä on tuhota ja hävittää muisto ja totuus holokaustista. Ilmiö, jonka merkitystä ei pidä liioitella, muttei myöskään vähätellä, on rantautunut myös Suomeen. Kirjoitin tästä kirjassani Israel – Jumalan silmäterä, maailman silmätikku (Kuva ja Sana, 2018, 2.p).

Holokaustin kiistäminen on Suomessakin nostanut viime vuosina päätään internetin tuodessa tämän aihepiirin helposti kaikkien ulottuville. Kohu Magneettimedian ympärillä toi myös julkisuutta ilmiölle.

Kiistäjät suhtautuvat asiaansa intohimoisesti ja heillä tuntuu olevan aikaa kiistämisestä kertovan aineiston kääntämisen ja levittämiseen. Pari vuotta sitten Suomen Vastarintaliike jakoi Porissa kouluihin holokaustin kieltäviä lappusia (IL 27.1.2016)

Todisteiden vääristelyä

Holokaustin kiistäminen perustuu holokaustista kertovan laajan aineiston karkeaan vääristelyyn ja yksittäisten seikkojen tarkasteluun irti asiayhteydestään.

Niinpä kiistäjät saattavat viitata Auschwitz-Birkenaun leirillä olleeseen ”uima-altaaseen” osoituksena siitä, että natsit kohtelivat juutalaisia leirillä yleisesti ottaen sangen inhimillisesti.

Birkenaun varsinaisen tuhoamiskompleksin ulkopuolelle rakennettu tekoallas saattoi toki ajoittain olla upseerien ja joidenkin harvojen etuoikeutettujen vankien ”virkistyskäytössä”, mutta ei tietenkään kerro yhtään mitään leirin normaalitoiminnasta.

Sama pätee paljolti Auschwitzin teatteriin, näytelmäkeroon, kanttiiniin ja bordelliin. Himmlerin SS:n talousosastolle lähettämä kirje osoittaa hänen pitäneen tärkeänä sitä, että Auschwitzin ankean arjen vastapainona leirillä kovasti ahkeroivien työntekijöiden oli mahdollisuus myös rentoutua. Aika ajoin ei-juutalaisia luottovankeja ”palkittiin” pääsyllä bordelliin, jossa puolalaiset ja saksalaiset naisvangit joutuivat tarjoamaan palveluksiaan.

Juutalaisia ei bordelleihin päästetty rotupuhtaussyistä. Nämä palvelut oli tarkoitettu tiukasti vain arjalaisille, kuten tutkija Robert Sommers on osoittanut. Saksalaiset valvoivat rotulakeja myös keskitysleireillä. Saksalainen saattoi mennä vain saksalaisen naisen luo, ja slaavilainen vain slaavilaisen luo Auschwitzin bordellissa.

Toisin kuin kiistäjät antavat ymmärtää nämä arjalaisten upseerien ja luottovankien ”virkistyskäyttöön” tarkoitetut palvelut eivät kerro yhtään mitään juutalaisten arkielämästä Auschwitzissa.

Kokeneet kiistäjät esittelevät myös loputtoman oloisesti teknisiä yksityiskohtia vaikkapa Zyklon-B tuhoalaismyrkyn kemiallisista ominaisuuksista, polttouunien kapasiteetista, tarvittavasta koksin määrästä, polttohautojen syvyydestä ynnä muusta.

Asiaa tuntemattomat maallikot saattavat erehtyä pitämään kiistäjien detaljirikkaita selityksiä asiantuntevina, vaikka kyse on usein nippelitiedon manipuloinnista ja esittelemisestä asiayhteydestään irrotettuina palasina.

Samansuuntainen todisteiden virta

”Tiesitkö, että juutalaisten ’joukkotuhonnasta’ Saksassa ei ole olemassa lainkaan historiallisia todisteita?” julistetaan Suomen vastarintaliikkeen levittämässä lapussa. Näin voidaan väittää ainoastaan, jos sekä ”historia” että ”todisteet” määritellään ihan toisin, kuin mitä niillä historiantutkimuksessa yleensä tarkoitetaan.

Historiallista todistusaineistoa on massoittain toisiaan tukevista silminnäkijätodistuksista kirjallisiin lähteisiin.

Vaikka mikään yksittäinen todistuskappale kokonaisuudesta irrotettuna ei sellaisenaan osoita holokaustin tapahtuneen, eri lähteistä koostuva samansuuntainen todistevirta osoittaa kiistatta yhteen ja samaan johtopäätökseen.

Eihän holokausti alun alkaenkaan ollut jokin yksittäinen irrallinen tapaus yhdessä paikassa, vaan ajallisesti ja maantieteellisesti laaja tapahtumakokonaisuus. Siitä kertova todistusaineisto tulee siksi useista toisiaan tukevista lähteistä eri puolilta.

Esimerkiksi Heinrich Himmlerin 29.12.1942 allekirjoittama ja Hitlerin lukemaksi kuitattu raportti itärintamalla toimineiden kuolemanpartioiden toiminnasta osoittaa natsijohtajien ja Hitlerin itsensä olleen tietoisia juutalaisten systemaattisesta murhaamisesta. Raportin mukaan yksistään neljän kuukauden aikana elo-marraskuussa 1942 Einsetztruggpen C ja D ampuivat yli 363 000 juutalaista.

Mitä silminnäkijöihin tulee kiistäjien mielestä he kaikki valehtelevat, olivatpa he hengissä selviytyneitä juutalaisia tai leirien vartijoita ja komentajia. Kaasukammioista, joukkoteloituksista ja polttohaudoista kertovien silminnäkijöiden kertomuksia itsenäisesti tukevat kirjalliset dokumentit, sähkeet, tilaukset, kuitit ynnä valokuvat ovat kiistäjien mukaan väärennöksiä.

Natsit itse ovat antamissaan lausunnoissa kertoneet käyttäneensä juutalaisten tappamisesta peiteilmaisuja (e.g. ”evakuointi”, ”erityiskäsittely”, ”erityistoimenpide”, ”lopullinen ratkaisu”). Adolf Eichman kuvaili natsijohtajien Wannseen kokousta tammikuussa 1942 ja siitä laatimaansa muistiota:

”Herrat kokoontuivat istuntoon ja sitten hyvin yksiselitteisin termein—ei sillä kielellä, jota minun oli muistiossa käytettävä, vaan absoluuttisen suorasukaisin termein—he käsittelivät kysymystä sanoja säästelemättä … Keskustelua käytiin tappamisesta, eliminoimisesta ja hävittämisestä.”

Kiistäjien mielestä natsien eri yhteyksissä käyttämät peiteilmaisut kertovat tosiasiallisen totuuden. Juutalaisia ei systemaattisesti tapettu vaan ”karkotettiin” tai vietiin oikeasti ”suihkuun”. Kiistäjien mukaan kaasukammioista kertovat silminnäkijät kaikki valehtelevat.

Ruumiinavauspöytäkirjat

”Yhdenkään ihmisen ei ole osoitettu kuolleen keskitysleireissä myrkkykaasuun”, sanovat kiistäjät. Eikö yhdenkään? Mitä tarkoittaa, että ”ei ole osoitettu”?

Hengissä selvinneet silminnäkijät ja leirien vartijat sekä komentajat ovat todistaneet ihmisten laajamittaisesta murhaamisesta muun muassa myrkkykaasulla. Kiistäjien mukaan, kuten sanottu, he kaikki valehtelevat.

Silloinkaan, kun korkea-arvoiset natsit, ja Hitler itse, puheissaan ja kirjoituksissaan suoraan puhuivat juutalaisten tuhoamisesta sodan yhteydessä, kiistäjät eivät näe niissä mitään pyrkimystä juutalaisten laajamittaiseen ja systemaattiseen tuhontaan.

Jotkut kiistäjät esittävät, ettei ole yhtään saksalaista dokumenttia vaikkapa kaasukammioihin tehdyistä hankinnoista.

Entä sitten Auschwitzin keskusrakennusviraston johtajan tilaukset kaasutiiviistä ovista (”gasdichte Türe”) tai sähkeet, joissa kerrotaan Zyklon B:ssä käytetyn syaanivety myrkkykaasun havaitsemiseksi tarvittavista mittauslaitteista?

”Ei ole ruumiinavauspöytäkirjaa, joka todistaisi yhdenkään juutalaisen kuolleen kaasuun keskitysleirillä,” julistetaan Vastarintaliikkeen lappusessa. Kuitenkin säilyneet dokumentit kertovat kuinka kesäkuussa 1943 Auschwitzin leiriltä siirrettiin 87 vankia Natzweilerin leirille Strasbourgin lähistölle. Strasbourgin anatomisen Instituutin professori August Hirt oli pyytänyt saada täydentää anatomista kokoelmaansa juutalaisilla.

Auschwitzin komentajan säilyneet raportit osoittavat 87 juutalaisen poistuneen leirin vahvuudesta ja samanaikaisesti instituutin merkintöihin ilmestyi 86 ruumista. Yksi ruumis oli mennyt pilalle, koska uhri oli ammuttu ennen kaasuttamista.

Vangit kaasutettiin useammassa erässä elokuussa 1943. Uhrien ruumiit säilyivät anatomisessa instituutista kunnes liittoutuneet valtasivat Ranskan. Yksi instituutista löytyneistä uhreista, nro 107969, tunnistettiin Natzwieleriin lähetetyksi Menachem Taffel -nimiseksi mieheksi.

Kun Ranskalaiset tutkijat suorittivat näille säilyneille uhreille ruumiinavauksen heidän kuolinsyykseen todettiin syaanivedyn hengittämisen. Syaanivetyä käytettiin juuri Zyklon-B kaasussa, joilla juutalaisia surmattiin kaasukammioissa. Meillä siis on ruumiinavaustodisteet kaasukammioissa kuolleista juutalaisista.

Holokaustin muistoa on varjeltava

Mutta mikään dokumentaation määrä ei kieltäjille tietenkään riitä. Selityksiä ja verbaalisia väistöliikkeitä heillä sen sijaan riittää. Ne on kuitenkin holokaustihistoriaa koskevassa asianmukaisessa kirjallisuudessa osoitettu paikkansapitämättömiksi. Holokaustin kiistäminen väitteenä yhtä epäuskottava, kuin väite amerikkalaisten kuulennon lavastamisesta studiossa.

Historian näkövinkkelistä tähän kaikkeen on olemassa huomattavasti uskottavampi ja yksinkertaisempikin selitys, joka tekee paremmin oikeutta yhdensuuntaiselle mittavalle todistevirralle: Kiistäjät ovat väärässä ja he itse valehtelevat ideologisista syistä. Holokausti tapahtui ja on totta. Valitettavasti. Siksi emme saa unohtaa.

Historiallista muistia on varjeltava holokaustin kiistäjien valheilta, sillä heidän pyrkimyksenään on hävittää juutalaisen kansan historia niin kuin natsien pyrkimyksenä oli hävittää kansa.

Aiheet