Hiertäviä kiviä vai toivottuja yhteistyökumppaneita?

 

 

Seurakunnissa järjestetään säännöllisesti piispantarkastuksia. Nämä tarkastukset eivät ulotu virallisesti herätysliikkeisiin tai järjestöihin. Siksi hengellisillä kesäjuhlilla kuunnellaan erityisen tarkasti, mitä piispalla on sanottavaa. Piispan puhe järjestön kesäjuhlilla ajaa usein tarkastuksen virkaa.

Sansa Neliöb. 14.11.-13.12. MJa

Piispoilta odotetaan etupäässä hengellistä ravintoa, uskovien rohkaisua mutta myös analyysia ja kannanottoja suomalaiseen kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Heidän odotetaan sanovan jotain myös herätysliikkeestä tai järjestöstä, sillä jokaista aina kiinnostaa, ”mitä meistä sanotaan”. Mielellämme kuulisimme itsestämme hyvää. Nuhteita on kenen tahansa vaikeampi ottaa vastaan.

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma pohdiskeli vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa herätysliikkeitten muuttunutta tilannetta kirkossa. Hän myönsi kirkkomme olevan moni-ilmeinen uskonnollinen yhteisö, johon herätysliikkeitten toiminta ja vaikutus kuuluvat oleellisesti. Tietyn herätysliikkeen alueella jopa niin, että rajaa paikallisseurakunnan ja herätysliikkeen välillä tuskin onkaan. Kuitenkin nyt joidenkin herätysliikkeitten jäsenten kokema nurkkaan joutuminen kirkossa nousee Luoman mukaan mielikuvasta, jossa kirkkoa ei ole nähty itsessään hengellisenä yhteisönä vaan ”pikemminkin erilaisten luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneiden hengellisten yhteisöjen yhdistäjänä”.  Luoma tähdensi, että kirkko ei ole pelkkä liikkeiden yhdistäjä vaan se on itsessään hengellinen yhteisö.

Luoman ajatus on pohtimisen arvoinen. Osittain virkakysymyksen vuoksi jotkut herätysliikkeet ja ryhmät ovat alkaneet järjestää yhä enemmän omia jumalanpalveluksia ilman mitään linkkiä paikallisseurakuntaan ja toimivat näin ikään kuin kirkko kirkossa. Herätysliikettä ja sen toimintaa ei nähdäkään enää vain hengellisenä kotina, vaan puhutaan seurakunnasta.

Miten on Kansanlähetyksen laita? Ohjelmassaan Kansanlähetys linjaa olevansa kansankirkossamme vaikuttava hengellinen liike ja kirkon virallinen lähetysjärjestö, ei siis oma erillinen seurakuntansa. Samalla kuitenkin Kansanlähetys haluaa tarjota kristittyjen yhteyttä sen kodikseen tunteville. ”Tarjoamme hengellisen kodin kaikille, jotka voivat yhtyä ohjelmassa esittämiimme linjauksiin”, ohjelman alkulehdillä todetaan.

Luterilaisen kirkon jäseninä tuskin minkään herätysliikkeen ystävät haluavat olla kivinä kirkon kengässä, vaan haluavat toimia rakastamansa kansankirkon yhteiseksi hyväksi ja rakennukseksi evankeliumin asialla. Mutta suolattomaksi ja mauttomaksi ne eivät toivon mukaan kuitenkaan muutu. Uskon, että luterilainen kansankirkkomme tarvitsee yhä Kansanlähetyksen ja muidenkin herätysliikkeitten panosta.