Hei, mennäänkö joskus kahville?

 

Kävin jokin aika sitten kahvilla ystäväni kanssa. Siinä me istuimme, me kaksi naista, ja teimme sitä mitä naiset tekevät, kun he ”käyvät kahvilla”. Jaoimme elämää. Painonhallintaongelmia, ihmissuhdekiemuroita, lasten ja nyt jo lastenlastenkin elämää. Pienempiä ja vähän isompiakin murheita, joita ei ollut yksin helppo pudistaa pois harteiltaan. Unelmiamme ja esteitä niiden tiellä – kaikkea sitä mitä elämästä löytyy. Ilonaiheitakin, totta kai.

Meitä yhdisti kolmenkymmenen vuoden ystävyys, joka loi tilan ja antoi luvan olla avoin ja rehellinen. Ei tarvinnut asetella sanojaan eikä pohtia, voiko jotakin sanoa ääneen vai ei. Siinä me puhuimme ja kuuntelimme. Ymmärsimme ja kyselimme. Kannustimme ja haastoimme. Ja lopuksi me rukoilimme. Laskimme vaikeat, kipeät asiamme isompiin käsiin. Siinä kahvilan kotoisan kilinän keskellä me painoimme päämme ja juttelimme hetken hiljaa Taivaan Isälle.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Kaksi naista kahvilla. Ei sen kummempaa. Parituntinen elämän jakamista, josta kumpikin lähti omalle taholleen, oman elämänsä keskelle, sen iloihin ja haasteisiin. Keräämään aineistoa taas seuraavaa kahvihetkeä varten.

Seuraavana aamuna satuin lukemaan johtajuuden asiantuntija John C. Maxwellin ajatuksia (kirjasta Leadership Promises for Every Day) ympäristöstä ja yhteisöistä, jotka luovat parhaat edellytykset kasvulle ja kehittymiselle. Kasvuun rohkaiseva ympäristö on Maxwellin mukaan seuraavanlainen:

Siellä on ihmisiä, jotka ovat edenneet sinua pidemmälle omassa kasvussaan, ja he haastavat sinua kasvamaan. Sinulta odotetaan kasvua, mutta sinulle myös tarjotaan malleja ja esikuvia siitä, mitä kasvamisella tarkoitetaan.

Siellä ollaan valmiita muutokseen ja muuttumiseen. Tahtotila ja suunta on mennä koko ajan eteenpäin, ja ilmapiiri on kannustava ja rohkaiseva.

Joudut astumaan ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltäsi, mutta siellä on myös muita, jotka haluavat mennä eteenpäin ja kasvaa.

Onpa upea ympäristö ihmisenä kasvamiselle, ajattelin. Mutta on varmasti pitkä, haastava prosessi saada sellainen syntymään vaikkapa seurakunnan keskelle. Se vaatisi rakenteellisia muutoksia ja toimenkuvien hiomista, kenties uuden työntekijänkin palkkaamisen….

Samassa mieleeni palasi minun ja ystäväni yhteinen kahvihetki. Tajusin, että siinähän oli ollut kyse juuri tuosta. Juuri noita asioita oli läsnä kohtaamisessamme. Ja juuri noita asioita tapahtui meissä sen parituntisen aikana, jonka vietimme yhdessä.

Kuka olisi uskonut, että se voisi olla niin yksinkertaista?

Me suomalaiset juomme eniten kahvia maailmassa. Miten loistava mahdollisuus kasvuun!

Koska sinä viimeksi olet ehdottanut jollekin: ”Hei, mennäänkö joskus kahville?”