Hämmennyksen tuhkat

 

”Ovatpa nämä ihmiset hämmentyneitä”, kommentoi aasialainen naapurini katsoessaan elämänsä ensimmäisiä Euroviisuja.

Yhtäällä puolalaisnainen esitteli kaikelle maailmalle avujaan (ja pyykinpesutaitojaan), kun taas toisaalla esiintyi parrakkaaksi naiseksi pukeutunut mies.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Kaukana ovat ajat, jolloin maailman suurinta musiikkikilpailua voitiin pitää koko perheen TV-viihteenä. Minusta on harmillista, että musiikilliset arvot jäävät kaikenlaisen skandaalinhakuisuuden ja politikoinnin varjoon.

Sekin on harmillista, että Putin sai kisan nuorimpien artistien kohtaamasta buuauksesta uuden propaganda-aseen ja todisteen lännen ”aggressiivisesta Venäjä-vihasta” sekä ”moraalisesta rappiosta”. Vaikken hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa, tuntui pahalta katsoa, kun syyllisyys siitä (ja mitä todennäköisimmin myös viha Venäjän homolakeja kohtaan) ulvottiin sijaiskärsijöiksi joutuneiden kaunisäänisten ja alaikäisten venäläisneitokaisten päälle. Niin että tervetuloa vaan pehmeiden arvojen Eurooppaan, Venäjä.

Euroviisut siis voitti itävaltalainen Thomas Neuwirth, joka esittää parrakasta naista nimeltä Conchita Wurst.

Mediassa on tuskin noteerattu, että roolinimen ensimmäinen osa on latinalaisessa Amerikassa alatyylinen ilmaisu naisen jalkovälille. Sukunimi puolestaan tarkoittaa makkaraa.

Pikaisella haulla selviää, että koko drag-rooli on Neuwirthin reaktio nuorena homomiehenä kokemaansa syrjintää vastaan.

Hänen laulunsa sanat ovat yksiselitteiset. Kreikkalaisessa mytologiassa feenikslintu syntyy yhä uudelleen nousemalla edeltäjänsä tuhkasta, mutta viisuvoittajan laulussa myytti on valjastettu uuteen ideologiseen käyttöön.

Kontekstissaan tarkasteltuna laulun sanat kertovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kaltoinkohtelusta, uudelleensyntymään verrattavasta ulkoisen muodon muutoksesta ja lisäksi rangaistuksen toivomisesta syrjijöille.

Tähän aikamme uuteen evankeliumiin Eurooppa on rakastunut.

Drag-artisti julisti voittonsa selvittyä 180-miljoonaiselle yleisölle ääni väristen: ”Tämä ilta on omistettu kaikille, jotka uskovat rauhan ja vapauden tulevaisuuteen. Tiedätte, keitä te olette. Me olemme yhtä. Ja me olemme pysäyttämättömiä!”

LGBTQ-liike on vallannut Euroviisut. Sateenkaariliput liehuvat myös muualla länsimaitten mediassa, politiikassa, kouluissa ja monissa protestanttisissa kirkoissa. Vähemmistöidentiteettiä esitellään dramaattisesti ja ylpeydellä. Conchitan performanssi on siitä malliesimerkki. Ideologian voitonmarssi on ollut ennennäkemättömän menestyksekäs.

Herää kuitenkin kysymys, pysähtyykö kaikki ”rauhan” ja ”vapauden” saavuttamiseen. Suvaitaanko lopulta vain oman ideologian hyväksyviä ja vaaditaanko yhä kovempia rangaistuksia niille, jotka ilmaisevat ääneen usein uskonvakaumuksesta nousevan näkemyksensä ihmisen seksuaalisuudesta? Vähän kuten laulussa vihjattiin:

Nouse kuin feeniks 

Tuhkien seasta

Etsien koston sijaan 

Rangaistusta

Sinua varoitettiin


Huomasiko tätä kukaan?

Näitä asioita ei pohdita vain meidän mantereellamme. Eräs amerikkalainen evankelikaaliystäväni perusti hiljattain hääsuunnittelufirman. Se on ollut naisen pitkäaikainen unelma. Kysyin häneltä ja hänen mieheltään, mitä sitten tapahtuu, jos heidän osavaltioonsa tulee sukupuolineutraali avioliittolaki. Mitä sitten, jos heidän firmaansa tullaan testaamaan mahdollisena herkullisena syrjintätapauksena?

Vastaukseksi sain, että jos rakkaudella ilmaistu kristillinen vakaumus ja sen mukaan toimiminen vie oikeuteen, olkoon niin. Ristin kantamiseen voi kuulua se, että menee firma ja kaikki muukin.

Vaikka kaikki muu palaisi poroksi, jäljelle jää usko syntisten Pelastajaan. Lopulta vain siinä on identiteetti, jonka varassa noustaan hämmennyksen tuhkista uuteen elämään.