Epätoivoisen rukous

Jotain uutta näyttää löytyvän jokaisella Israelin matkalla, vaikka kohteet olisivat periaatteessa jo vanhoja tuttujakin. Viime matkan yllätys tuli vastaan Kukonlaulun kirkon kellarista. Sieltä löytyi Psalmi 88. Jo Psalmin otsikko puhutteli: Epätoivoisen rukous. Psalmin kirjoittaja kertoi yölläkin rukoilleensa.

Minun yöllisiä rukouksiani voisi kutsua nukkuneen rukouksiksi. Olen periaatteessa samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanovat, että iltarukous kannattaisi pitää hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, siis riittävän virkeänä. En vain ole oikein päässyt siihen. Sängyssä pidetty rukous ei useinkaan pääty aameneen vaan nukahtamiseen.

Koen siitä hiukan syyllisyyttä. En tosin enää kovin paljon. Ajattelen, että se lienee kuitenkin synneistäni pienimpiä. Asiaan on lisäksi vanhemmiten tuonut uuden näkökulman se, että heräilen yöllä useammin kuin aiemmin. Ja kun silloin on tavoitteenakin nukahtaa uudelleen, ei aamulla tunnu ollenkaan pahalta, vaikka nukahtanut kesken rukouksen.

En osaa sanoa, onko oikein käyttää rukousta nukahtamistarkoituksessa. Mutta ehkä on parempi rukoilla kuin laskea lampaita. Tuossa toisessa vaihtoehdossa voisi käydä niin kuin tyttärellemme Elinalle joskus pienenä. Kun tyttö valitti, ettei saa unta, äiti neuvoi, että voisi laskea aidan yli hyppiviä lampaita. Pian tyttö tuli itkien sanomaan, että se yksi vain kököttää eikä suostu hyppäämään.

Yöllisiin rukouksiini tuli jo vuosia sitten uusi näkökulma, kun luin Aku Rätyn sattuvista sanonnoista tämän: ”Piti onnessani ihan kysyä, miten suuri Jumala on minulle niin laupias, että herättää yösydännä kanssaan keskustelemaan, minut yksinkertaisen miehen.”

Minä en ole yltänyt tuollaiseen kiitollisuuteen. Lähemmäksi tulee Olavi Rimpiläisen kokemus, josta hän kertoo eräässä kirjassaan. Iän myötä hänenkin kohdallaan aamu- ja iltarukous ovat saaneet seurakseen yörukouksen. Mutta kiitollisuuden sijasta hän sanoo heräävänsä yöllä kaikenlaisiin huoliin. Niin käy minullekin. Olen joskus hiestä märkä, kun huolet kasvavat pimeydessä isoiksi.

Rimpiläinen kertoo saaneensa piispa Väinö Malmivaaralta neuvon rukoilla yöllä ihmisten ja asioitten puolesta. Liekö kyseessä vanha körttiläinen rukousperinne. Olavi Kareksen kerrotaan käyttäneen joskus saarnavirttä, jonka yksi säkeistö kuuluu nykyään näin: ”Myös yöllä, kun mieltäni ahdistaa, vain sanasi sielua virvoittaa, jäät luokseni pimeyteen.”

Kukonlaulun kirkon kellarissa tuli selväksi, että yöllisellä rukouksella on körtti-isiäkin pitemmät perinteet. Jo aiemminkin oli Uuden testamentin evankeliumeista toki käynyt ilmi, että Jeesuskin oli yörukoilija. Mutta Psalmi 88 näytti sanoittavan sen, mitä Jeesus koki Getsemanen pimeässä yössä ja aamuhämärissä ylipapin palatsissa. Jos luet tuon Psalmin tästä näkökulmasta, voit aavistaa, miltä tuntui lukea se Kukonlaulun kirkon kellarissa.

Psalmit saavat uuden merkityksen, kun niitä lukee Jeesuksen rukouksina. Psalmi 88 tuo mieleen virren sanat: ”Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen”.

Aku Rätyn onnentunteeseen on siis minulla vielä matkaa. Kamppailen yhä kaikkien mahdollisten ja mahdottomien huolten kanssa.  Onneksi päivän valo pyyhkii niistä usein osan pois. Mutta todellisiin ongelmiin tarvitaan rukousta. Tai siis Häntä, jonka puoleen rukouksessa käännytään.

Unettomuuteen on monia neuvoja. Lampaitakin saa toki laskea, jos ne suostuvat hyppäämään ja jos siitä on apua. Vaimo tekee sudokuja.

Mutta isompiin ongelmiin tarvitaan järeämpi apu. Siitä apostoli kirjoittaa: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Jeesuksessa Kristuksessa.” (Fil. 4:6-7)

Ja jos olet ajatellut lähteä alkavana keväänä Israeliin kokemaan yllätyksiä, ilmoittaudu pian. Odotan kiinnostuneena, mitä uutta nyt löytyy.

Perusta artikkeli

Aiheet