Elämän rajallisuus

 

Olen ollut reissussa noin viisi viikkoa ja jo nyt olen saanut nähdä ja kokea jos jonkinmoista, johon en varmasti kotisohvalta olisi päässyt osalliseksi. Vaikka paljon hyvää, niin myös surullisiin uutisiin olen törmännyt. Tänä aikana Suomessa on muutama läheinen nukkunut pois ja jättäneet tämän maallisen ajan. Sellaisten uutisten jälkeen jään hiljaisena miettimään, ehdinkö sanoa tai tehdä heille omalta osaltani selväksi, kuinka tärkeitä ihmisiä he olivat? Kuinka tärkeä heidän elämänsä oli? Vaikka ihminen näkisi tai valloittaisi koko maailman, mikään ei silti korvaa toista ihmistä.

Eurooppalaisessa kulttuurissa kuolema on aihe, josta on vaikea puhua tai jota tuntuu olevan hankala käsitellä. Meillä kuolema, sairaus tai heikkous suljetaan sairaaloihin, steriileihin valkoisiin huoneisiin ja pois silmistä – pois mielestä. Monille kuoleman viesti on lopullista ja lohdutonta. Ymmärrän sen erittäin hyvin haudatessani vanhempani alle kaksikymppisenä. Kuolema tuntuu niin vaikealta hyväksyä ja sen jälkeen elämää on vaikea jatkaa, vaikka elämä ympärillä jatkuu omasta surusta huolimatta. Suru, ikävä ja monet kysymykset kalvavat mieltä ja elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Järjellä monet asiat voi yrittää pitää koossa ja selittää parhain päin, mutta tunne sydämessä ja sielussa on sitäkin riipivämpää ja repivämpää mitä läheisemmästä ihmisestä on kysymys.

OM neliöb.17.8.-13.9. MJa

Afrikkalaisessa ja aasialaisessa kulttuurissa sairaus, heikkous ja kuolema ovat läsnä arjessa. Sukulaiset ja perhe hoitavat ja pyrkivät pitämään läheisensä lähellään viimeiseen hengenvetoon asti. Hautajaisissa itketään mutta samalla myös ilo kulkee mukana. Kuolema ymmärretään samanlaisena tärkeänä osana elämää kuin syntyminen. Näissä kulttuureissa kuolema on tila, jossa siirrytään toiseen, parempaan paikkaan. Joissakin kulttuureissa hautajaiset kestävät monta päivää, jossa juhlitaan ja iloitaan elämästä. Siitä, mitä se on antanut ja myös siitä, mitä se on ottanut.

Kristillisessä uskossa Jeesus voitti kuoleman ja ylösnousemuksen kautta antoi myös ihmiselle mahdollisuuden ikuiseen elämään kuoleman jälkeen. Tämä ajatus kulkee symboliikkana monissa arkisissakin asioissa. Välillä on ”kuoltava” päivittäin, jotta uutta voisi syntyä itsessämme, tahdossamme, ajatuksissamme, teoissamme tai puheissamme, jopa läheisimmissämme. Ympärillämme olevan luonnon on kuoltava omassa kierrossaan, jotta uudella elämällä on mahdollisuus kasvaa ja tuoda tullessaan kauneutta ja hyvää satoa. Toisinaan kuolema tuntuu ihmissilmin ja mielin niin turhalta, ettei sellaista sallisi, mutta jos voisimme hetken nähdä kokonaisuuden Jumalan silmin, olisi tarkoituskin ehkä helpompi ymmärtää ja hyväksyä. Kuolema ei anna vaihtoehtoja, mutta kristillinen usko antaa. Kristillisessä uskossa on mahdollisuus ikuiseen elämään ilman suorituksia, uskomalla sydämessämme, että Jeesus on Jumalan ainoa poika, joka on kuollut syntiemme tähden. Jokaisen luodun.

Päätän levätä hetken matkustelustani ja kiittää elämäni lahjasta, ihmisistä niistä; joiden kanssa saan elämääni jakaa ja niistä, jotka ovat jo nukkuneet pois. Jälleennäkemisen toivo auttaa jaksamaan. Kun kuolema muistuttaa itsestään, nostaa se mieleeni sen, kuinka tärkeä ja arvokas elämä itsessään on. On tärkeä sanoa ja tehdä asiat tässä ja nyt. Pyytää anteeksi, antaa anteeksi ja rakastaa niinkuin kykenee. Arkun ääressä kaikki on liian myöhäistä. Hetki hetken aikaa. Elämä on tässä ja nyt.

Ensi viikolla kerron, olenko törmännyt asuntoautolla kenguruihin. Toivottavasti en, koska ne saavat aikaan pahaa jälkeä suurilla ja voimakkailla takajaloillaan ja hännällään. Aion silti ottaa riskin ja lähteä ajamaan pitkin Australiaa.

Elämän täyteistä viikkoa!