Ei syytä sukupuolineutraaliuspaniikkiin

 

Eduskunta keskustelee jälleen ”tasa-arvoisesta” avioliittolaista. Kansalaisaloitteen sanamuoto itsessään jo ratkaissee asian. Kukapa haluaisi leimautua äänestäjien edessä ”tasa-arvon” vastustajaksi?

Mikäli avioliittolaki ei muutu nyt, se muuttuu pian. Muut Pohjoismaat ovat jo sen tehneet. Suomi ei tahdo erottautua joukosta.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan Suomi onkin ”ihmisoikeuksien takapajula” (ks. linkki uutiseen tästä). Retoriikka on nyt kovaa. Yleensä tällaista kieltä käytetään Pohjois-Koreasta tai Venäjästä. Kukapa haluaisi erottautua yhteispohjoismaisesta linjasta ja tulla verratuksi vaikkapa itänaapuriin?

Arvon kristityt, valmistautukaamme siis siihen, että Suomen tasavallan määritelmä avioliitosta muuttuu nyt tai ihan kohta. Missään ei ole kirjoitettu, etteikö Jumala sallisi Suomen siniristilippukansan tehdä Hänen sanansa vastaisia päätöksiä. Suomi ei ole mikään pyhäin lintukoto.

Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla pelkästään huono juttu. 

Kun valtio irrottautuu yhä näkyvämmin juutalaiskristillisestä lakiperustastaan, käy entistä selvemmäksi, ettei kristityn elämän perimmäisenä turvana voi olla edes oma hyvinvointivaltio. Se voi olla vain Kristus.

Ja silti Jumala käyttää jopa Rooman imperiumin kaltaisia, keisaria jumalana palvoneita valtioita työvälineinään. Mikä mysteeri.

***

Täällä Britanniassa biologiasta irrotettu avioliiton määritelmä saa lainvoiman ensi kuussa. Englannin valtiokirkon johto vastusti lakialoitetta ja sai painostettua lakiin pykälän, joka tekee kahden miehen tai kahden naisen välisen avioliiton solmimisesta mahdotonta anglikaanikirkoissa. Muut uskontokunnat voivat alkaa vihkiä samansukupuolisia pareja niin tahtoessaan, Church of England ei ilman lainmuutosta.

Hiljattain anglikaanipiispat myös ilmaisivat, ettei kirkon virkaan ole asiaa, jos tällaisen avioliiton solmii (linkki englanninkieliseen pastoraaliseen ohjeeseen). Virassa olevia kehotettiin olemaan avioitumatta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Samalla kuitenkin soviteltiin vapaamuotoisen esirukouksen mahdollisuudella ja varotettiin sulkemasta ketään kirkon opin vastaisesti elävää sakramenttien yhteydestä.

Suomessa puolestaan Helsingin piispa ilmaisi eilen facebook-sivuillaan selkeän tukensa avioliittolain uudistamiselle: ”eikö kansanedustajien tehtävä ole huolehtia siitä, että kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti yhteiskunnallisen lain edessä?” Irja Askola myös teologisoi, että Lutherille avioliitto oli ”selkeästi yhteiskunnallinen asia” ja että ”yhtä raamatullista perhemallia ei ole”.

Lutherin kirjoituksia joskus raottaneena luulen, että hän arvelisi itseään nyt lainatun aivan väärässä asiayhteydessä. On Raamattuakin tullut sen verran luettua tietääkseni sanoa, että yksi perhemalli, jota siellä ei ole, on juuri lakiesityksen mukainen. Mutta retoriikka monesti voittaa faktat.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä Suomen kansankirkko tekee, kun valtion avioliittolaki muuttuu. Todennäköisesti jotain parisuhderukousta virallisempaa loihditaan. Eihän kansankirkkokaan halua olla ”tasa-arvoa” vastaan.

Ero retoriikassa Englannin ja Suomen enemmistökirkkojen välillä on yllättävän suuri, vaikkei Suomi maana ole yhtään Britanniaa liberaalimpi.

Yksi syy tähän lienee, ettei Englannin kirkolla ole jäsenrekisteriä, jäsentenverotusoikeutta eikä eroakirkosta.co.uk -uhkaa. Palkat ja eläkkeet eivät ole kirkon uskoon loukkaantuneista eroajista kiinni. Siihen voi siis joissakin asioissa vielä rohkeasti pitäytyä.

***

Kun kolmea neljäsosaa Suomen kansasta edustava kirkko on jo muuttanut seksuaalietiikkaansa ja muuttaa sitä valtion vanavedessä entistä enemmän, ei sekään ole yksinomaan huono juttu.

Ihmisten muodostaman kirkonkin voivat vallata sen omalle oppipohjalle vieraat ideologiat. On näin käynyt ennenkin kristinuskon historiassa. Tähän on taas terveellistä herätä.

Silti Kristuksen ruumis, Kirkko, säilyy loppuun asti.

Se säilyy selkeimmin siellä, missä sana saa olla sellaisena kuin se on, kaikesta inhimillisestä vaikeudestaan ja jokaiseen syntiseen erotuksetta kohdistuvasta loukkaavuudestaan huolimatta. Se säilyy selkeimmin siellä, missä sana tulee lihaksi jokaisen syntisen vuoksi uhratun Karitsan puhtaasti jaetuissa sakramenteissa ja kädet likaisiksi saavissa rakkaudenteoissa — siellä, missä ristiä sovelletaan ajan haasteisiin muttei koverreta ajan esteettisyysvaatimusten mukaiseksi.

Himmeä muistutus Kirkon täyteydestä välkkyy sielläkin, missä aina joku havahtuu tunnistamaan ristiriidan selkeästi luetun mutta muuksi selitetyn sanan välillä. Havahtuu ja alkaa etsiä vastauksia.

Ei siis syytä paniikkiin, kristityt. Taistelu on jo voitettu, ja pian (joskaan emme tiedä milloin) jo soivat loppufanfaarin trumpetit.

Pidetään siis risti korkealla, jotta yhä useampi näkisi siinä oman syynsä mutta myös Jumalan verenpunaisen rakkauden syntistä kohtaan.

Vain synnin tähden itsensä uhraava Rakkaus voi saada aikaa mielenmuutoksen: katseen kääntymisen omasta navasta kohti Voittajaa. Eivätkä tätä tarvitse vain ”nuo syntiset homot tuolla”, vaan meistä syntisistä ihan jokainen, päivittäin.

Vieläpä täysin tasa-arvoisesti.