Durban IV: Miksi ulkoministeriö flirttailee antisemitismillä?

 

Kuluneella viikolla, syyskuun 22. päivänä Yhdistyneet Kansakunnat vietti Etelä-Afrikan Durbanissa vuonna 2001 pidetyn ensimmäisen rasisminvastaisen konferenssin 20-vuotisjuhlaa maailmanjärjestön yleiskokouksen yhteydessä. Tapahtuman oli tarkoitus olla korkean tason kokoontuminen, mutta se lässähti virkamiestason kokoukseksi johtavien länsimaiden ja EU:n jäsenmaiden enemmistön vetäydyttyä siitä.

Koska suomalainen lehdistö ei ole asiasta juurikaan kirjoittanut, katson aiheelliseksi esittää ns. Durban-prosessin historian ja perusteet, miksi Suomenkin olisi pitänyt boikotoida tapahtumaa.

Uuden Tien verkkolehti (ilmainen kuukausi)

Durban I vuonna 2001

YK:n ensimmäinen ”Maailman Rasisminvastainen Konferenssi” pidettiin Etelä-Afrikan Durbanissa syyskuussa 2001, vain viikkoa ennen New Yorkin terrori-iskuja. Rasismin vastaisen taistelun sijaan Durbanin konferenssi kuitenkin yllytti siihen ja tapahtumasta tuli pahin kansainvälinen antisemitismin ilmentymä toisen maailmansodan jälkeen. Tapahtuma jäi historiankirjoihin määriteltyään Israelin apartheid-valtioksi, sionismin rasismiksi sekä jättämällä Israelin ulos valmistelevista kokouksista. Kun tapahtuman antisemitistinen luonne kävi ilmeiseksi, niin Israel kuin Yhdysvallatkin vetäytyivät konferenssista.

Durbanin julistuksen valmistelussa Aasian alueellisen ryhmän valtiot kokoontuivat Teheranissa helmikuussa 2001. Niiden luonnostelema teksti syytti Israelia uudenlaisesta apartheidista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhan tekemisestä.

Tämä teksti poistettiin Durbanin virallisesta julistuksesta viime hetkellä Euroopan unionin jäsenmaiden uhattua seurata Yhdysvaltoja ja Israelia ja vetäytyä konferenssista. Kuitenkin lopullinen teksti demonisoi Israelia mainitsemalla ainoana maailman konflikteista ”palestiinalaisten ahdinkoa ulkomaisen miehityksen alaisuudessa”.

Konferenssissa puhunut PLO:n puheenjohtaja Yasser Arafat kertoi puheenvuorossaan ”Israelin rasistisen politiikan ja käytäntöjen tuhoavuudesta Palestiinan kansaa vastaan”. Kuuban diktaattori Fidel Castro syytti Israelia ”hirvittävästä kansanmurhasta, joka tapahtui juuri tällä hetkellä palestiinalaisia ​​veljiämme vastaan”.

Virallisen YK:n konferenssin kanssa samaan aikaan pidetyssä kansalaisjärjestöfoorumissa kansalaisjärjestöt julistivat Israelin ”rasistiseksi apartheid-valtioksi” ja syylliseksi ”kansanmurhaan”. Kansalaisjärjestöt kehottivat kansainvälistä yhteisöä ”ottamaan käyttöön Israelin täydellisen ja täydellisen eristämisen politiikan, kuten Etelä-Afrikan tapauksessa, mukaan lukien pakollisten ja kattavien pakotteiden ja saartojen määrääminen”.

Kansalaisjärjestöfoorumin näyttelyssä jaettiin pilakuvia rahanhimoisista juutalaisista, joilla oli koukkunenät ja veriset hampaat. Tuhannet kansalaisjärjestöjen edustajat marssivat palestiinalaisten johtamissa antisemitistisissä mielenosoituksissa Durbanin kaduilla, pitäen esillä mm. kylttejä, joissa toivottiin, että Hitler olisi saattanut aloittamansa työnsä päätökseen. Kansalaisjärjestöfoorumin juutalaisia osanottajia peloteltiin ja uhkailtiin fyysisesti, ja väkijoukot huusivat heille: ”ette kuulu ihmiskuntaan!”

Yhdysvaltain kongressin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, holokaustista selviytynyt Tom Lantos otti konferenssiin kantaa seuraavasti:

Minulle, joka olen itse kokenut holokaustin kauhut, tämä oli mitä sairain ja häikäilemättömin vihan osoitus juutalaisia ​​kohtaan, mitä olen nähnyt natsikauden jälkeen.

Kirkkojen maailmanneuvosto mukana Israelin demonisoinnissa

Erikoinen piirre liittyen Durbanin rasisminvastaiseen konferenssiin oli Kirkkojen Maailmanneuvoston samanaikainen operaatio Israelin demonisoimiseksi. KMN:n sivuilta löytyy edelleenkin elokuulta 2001 oleva raportti, jossa kerrotaan neuvoston Jerusalemiin ja Länsirannalle lähettämän delegaation tiedonkeruumatkasta. Raportti on ensinnäkin aivan käsittämättömän yksipuolinen, minkä lisäksi esitetään mahdollisuutena, että Israel olisi ryhtymässä laajamittaiseen palestiinalaisten joukkomurhaan. Raportissa kirjoitetaan mm. seuraavaa:

Väkivallan kierre kasvaa edelleen. Siirtokuntalaisten yllyttäminen väkivaltaan ja Israelin armeijan toimesta tapahtuva siirtokuntalaisten suojelu on huolestuttava suuntaus. Paikalliset kumppanit pelkäävät, että palestiinalaiset ovat ajautumassa kohti laajamittaista joukkomurhaa.

Raportti esittää myös suosituksia strategioista ja taktiikoista, joilla sen ekumeeniset kumppanit voisivat toimia Israelia vastaan, ja yllättäen suositukset sisältävät Israelin rinnastamisen apartheid-valtioon, aivan Durbanin valmistelukokouksen agendan mukaisesti:

…ekumeenista liikettä olisi informoitava sen omista strategioistaan ja taktiikoistaan, jotka kamppailevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Alueellisia ja kansainvälisiä ekumeenisia rakenteita olisi valtuutettava ja kannustettava osallistumaan kaikin mahdollisin tavoin. Paikallisia pappeja/pastoreita ja kansainvälisiä toimittajia on informoitava tietoisuuden lisäämiseksi, mobilisoimiseksi tai yksinkertaisesti taistelussa mukana olevien äänestämiseksi.

Mahdollinen lähestymistapa on käyttää apartheidin kieltä ja kuvia ja kehittää solidaarisuusstrategioita, jotka perustuvat apartheidin vastaisiin tai kansalaisoikeusliikkeisiin. Kaikilla kampanjoilla tai puolustusohjelmilla tulee olla käytännölliset ja saavutettavissa olevat tavoitteet. Sen pitäisi rohkaista kaikkia työskentelemään ekumeenisesti ja uskontojen välillä, mukaan lukien yhteistyö asianmukaisten Israelin rauhanjärjestöjen sekä juutalaisten ja islamilaisten rauhanryhmien kanssa kansainvälisesti.

Lisäksi raportti kehottaa kansainvälistä ekumeenistä perhettä mm. tuomitsemaan Israelin armeijan miehityksen ja vahvistamaan palestiinalaisten vastarinnan oikeutusta epäoikeudenmukaisuutta ja ulkomaista miehitystä vastaan.

Vaikka raportista on kulunut jo 20 vuotta, KMN:n ja monien sen jäsenkirkkojen asenne ja tavoitteet ovat säilyneet ennallaan: palestiinalaisten israelilaisiin siviileihin kohdistama terrori katsotaan oikeutettuna vastarintana ”miehitystä” vastaan. Apartheidista puhuessaan KMN ei myöskään koskaan ole nähnyt mitää mitään ongelmaa siinä, että palestiinalaiset itse tavoittelevat täysin juutalaisista vapaata (saks. Judenfrei) valtiota. Sen sijaan apartheidista syytetyssä Israelissa asuu viimeisen västölaskennan (syyskuu 2021) mukaan yli 1,9 miljoonaa arabia.

Durban II vuonna 2009

Elokuussa 2007 YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti ryhtyä suunnittelemaan Durbanin arviointikonferenssia eli Durban II:ta, jonka tavoitteena oli tarkastella, miten maat olivat panneet täytäntöön rasisminvastaisen julistuksen vuonna 2001. Suunnittelukomitea nimitti puheenjohtajakseen Libyan diktaattorin Muammar Qaddafin Geneven-suurlähettilään Najat Al-Hajjajin siitä huolimatta, että Qaddafin hallinto oli jo pitkään syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Iranin islamilaisen tasavallan edustaja valittiin yhdeksi suunnittelukomitean varapuheenjohtajista.

Durban II -konferenssin alkaessa huhtikuussa 2009, 10 valtiota oli ilmoittanut boikotoivansa kokousta:  Alankomaat, Australia, Israel, Italia, Kanada, Puola, Saksa, Tšekin tasavalta, Uusi Seelanti ja Yhdysvallat.

Yksi konferenssin avajaisten pääpuhujista oli Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad, joka määritteli puheessaan holokaustin ”epäselväksi ja kyseenalaiseksi tapahtumaksi” ja ”tekosyynä Israelin rasismille palestiinalaisia ​​vastaan”. Ahmadinejadin mukaan ”toisen maailmansodan jälkeen miehitettyyn Palestiinaan perustettiin rasistinen hallitus juutalaisten kärsimyksen verukkeella”.

Kesken Ahmadinejadin puheen paikalla olleiden EU-maiden diplomaatit poistuivat mielenosoituksellisesti kokoussalista.

Durban III vuonna 2011

Vuonna 2011 järjestettiin Durban III juhlistamaan Durban-liikkeen 10:ttä juhlavuotta, ja siitä jäi pois jo 14 valtiota: Alankomaat, Australia, Bulgaria, Iso-Britannia, Israel, Italia, Itävalta, Kanada, Puola, Ranska, Saksa, Uusi Seelanti, Tšekin tasavalta, Yhdysvallat.

Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2001 Durbanin julistus ja toistettiin Israelia vastaan aiemmin esitetty kritiikki ja boikottivaatimukset. Kokous kritisoi myös voimakkaasti poisjääneitä valtioita. Puheessaan Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi tuomitsi ”rasistisen sionistisen hallinnon” ja hyökkäsi konferenssia boikotoivia länsimaisia demokratioita vastaan nimittäen niitä ”valheellisiksi ihmisoikeuksien puolustajiksi”, jotka toimivat ”oman edun, kaksinaismoralistisen ja valikoivan politiikan perusteella”.

Presidentti Barack Obaman Valkoisen talon lehdistösihteeri kommentoi Durban III -konferenssia seuraavasti:

Durban-prosessi, joka käynnistyi Etelä-Afrikan Durbanissa v. 2001 pidetyssä Maailman Rasisminvastaisessa Konferenssissa, on sisältänyt inhottavia suvaitsemattomuuden ja antisemitismin osoituksia.

Durban IV vuonna 2021: peräti 38 maata boikotoi mutta Suomi osallistui!

UN Watch -järjestön mukaan tämän vuoden Durban IV -konferenssistä vetäytyi ennätykselliset 38 maata: Alankomaat, Albania, Australia, Bulgaria, Dominikaaninen tasavalta, Espanja, Georgia, Honduras, Iso-Britannia, Israel, Italia, Itävalta, Kanada, Kolumbia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Moldova, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Serbia, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekin tasavalta, Uusi Seelanti, Ukraina, Unkari, Uruguay, Viro ja  Yhdysvallat.

Kuten huomasit, Suomi ei ollut poisjääneiden listalla, vaan ulkoministeriö päätti osallistua lukuisista poliitikkojen, diplomaattien ja kansalaisjärjestöjen vetoomuksista huolimatta tähän 20 vuoden ajan antisemitismillä marinoituun Israelin  ja juutalaisvastaiseen ”juhlakonferenssiin”. Itse olin allekirjoittamassa Israel-ystävyysjärjestöjen yhteistä vetoomusta, jonka lähetimme 19.8. mm. ulkoministerille ja tasavallan presidentille. Saimme ulkoministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksiköstä ympäripyöreän vastauksen, jossa valiteltiin Durbanin prosessin vaikeutta ja kerrottiin Suomen harkitsevan osallistumista.

Onkin erikoista, että naapurimme Ruotsi, jota on jo vuosikymmenten ajan vaivannut mitä pahin Israel-allergia, ja joka mm. ensimmäisenä EU-maana tunnusti palestiinalaisvaltion vuonna 2014 , päätti jäädä pois konferenssistä. Maan ulkoministeriön tiedotusosasto taustoitti osallistumisboikottia seuraavasti:

Durbanin konferenssin ja sen seurantakokousten taustalla on pitkä ja poliittisesti ladattu historia. Aiempia konferensseja on mm. arvosteltu siitä, että ne eivät ole käsitelleet itse asiaa eli rasismin torjuntaa riittävästi. Niitä on myös arvosteltu antisemitistisistä elementeistä sekä Israelin suhteettomasta arvotelusta. Useat maat eivät siksi yhdistä Durbanin konferenssia rasismin torjuntaan, ja prosessi on politisoitunut. Tämän seurauksena useat maat ovat päättäneet olla osallistumatta lainkaan aiempiin kokouksiin, kuten tämänkin päivän kokoukseen. Muun muassa valtaosa EU:n jäsenvaltioista on päättänyt olla osallistumatta tätä taustaa vasten. Ruotsi on tehnyt saman päätöksen.

Kansanedustajat Sari Essayah ja Peter Östman esittivät 24.9. ulkoministerille kirjallisen kysymyksen, jossa he ihmettelivät, miksi Suomi, yhtenä harvoista EU- ja länsimaista osallistui kyseiseen kokoukseen. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla, miten ulkoministeri Haavisto tulee perustelemaan Suomen liittymisen pääasiassa Israelia vihaavien muslimimaiden ja Kiinan tai Venäjän vaikutuspiirissä olevien kehitysmaiden joukkoon.

Valitettavasti maamme osallistuminen Durban-prosessiin ei ole mikään yksittäinen tapahtuma Suomen Israelin-suhteissa, vaan kun sen rinnalle nostetaan vielä Suomen äänestyskäyttäytyminen YK:ssa ja sen alajärjestöissä Israeliin, maailman ainoaan juutalaisvaltioon ja Lähi-idän ainoaan demokratiaan liittyvissä äänestyksissä, ei voi kuin todeta Suomen siirtyneen pysyvästi maailman Israel-kriittisten valtioiden joukkoon.

UN Watch järjestön tietokannan mukaan Suomi on osallistunut vuodesta 2015 alkaen YK:ssa 116 Israelia koskevaan äänestykseen, joissa se on pidättäytynyt äänestämästä 24 kertaa (21 %) ja äänestänyt Israelin tuomitsevan päätöslauselmaehdotuksen puolesta 92 kertaa (79 %).

On suorastaan järkyttävää todeta, ettei Suomi ole kertaakaan näiden vuosien aikana puolustanut Israelia. Ei siis koskaan.

Kun katsomme eri YK:n eri elinten antamia tuomitsevia päätöslauselmia, on aivan pakko kysyä, minkälaisella oikeudentunnolla – ja omallatunnolla – maailman ja myös oman maamme ulkopoliittiset johtajat on varustettu, vai mitä ajattelet seuraavista tilastoista:

YK:n yleiskokouksen tuomitsevat päätöslauselmat maittain 2015-2021:

  • Israel 112
  • Venäjä 13
  • Syyria 8
  • USA 8
  • Pohjois-Korea 6
  • Iran 5
  • Myanmar 5
  • Maailman kaikki muut maat yhteensä 0

YK:n ihmisoikeusneuvoston tuomitsevat päätöslauselmat 2006-2021:

  • Israel 95
  • Syyria 37
  • Pohjois-Korea 14
  • Iran 11
  • Eritrea 11
  • Venezuela 2
  • Maailman kaikki muut maat yhteensä 0

YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan tuomitsevat päätöslauselmat 2015-2021:

  • Israel 4
  • Maailman kaikki muut maat yhteensä 0

Samalla viikolla New Yorkissa pidetyn Durban IV -konferenssin kanssa (18.-25.9.) Kirkkojen Maailmanneuvosto järjesti linjalleen uskollisena World Week of Peace for Palestine and Israel -– Arts for Justice and Peace –tapahtuman (suom. Maailman rauhanviikko Palestiinan ja Israelin puolesta – Taidetta Oikeudenmukaisuuden ja Rauhan puolesta).

Israelin miehitystä ja sen aiheuttamia ihmisoikeusloukkauksia ja konflikteja korostavan tapahtumaesitteen kannessa on tunnusjakeena Psalmi 71:22, jonka KMN esittelee muodossa ”I will also praise You with a harp, Even Your truth, O my God.” Kampanjapäälliköt olivat kuitenkin päättäneet leikata jakeen keskeltä poikki, koska se olisi jatkunut ”To You I will sing praises with the lyre, O Holy One of Israel (NASB1995).” Suomeksi (KR92) esitteessä oleva jae kuuluu ”niin lyyrani sävelin saan ylistää sinun totuuttasi Jumala”, mutta siitä puuttuu siis loppuosa ”ja harppuni kielillä kiittää sinua, Israelin Pyhä!”

Osana tämän ”rauhanviikon” ohjelmaa Bergenin katedraalissa Norjassa järjestettiin valokuvanäyttely, jossa mm. kerrottiin, että Israel ristiinnaulitsee palestiinalaisia päivittäin. Asiasta uutisoi Jerusalem Post 25.9.

Mitähän Israelin Pyhä ajattelee tästä kaikesta?