Arvokonservatiivi – ihmisoikeuksien vihollinen?

Sähköpostiini kopahti juuri Irlannin kansanäänestyksen alla kutsu muuan tapahtumaan. Siinä luki suunnilleen näin:

Abortinvastainen liike on voimistunut Euroopassa ja koko maailmassa. Hyvin järjestäytynyt ja rahoitettu liike ajaa ”luonnollisen järjestyksen” palauttamista – eli stereotypisia sukupuolirooleja ja ahdasta ydinperhekäsitystä. Liike vastustaa myös esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia

Oletko koskaan kuullut samanlaista retoriikkaa, mutta päinvastaisesta suunnasta? Minä olen.

”Vahva, kansainvälinen ja hyvin järjestäytynyt liike”… Ne jotkut jossain. Uhkan kokemusta ja altavastaajan asemaa. Moraalisen ylemmyyden tunnetta. Kaikkea paitsi kohtaamista.

Kaikkihan me kai puolustamme ihmisoikeuksia. Näemme ne vaan eri tavalla.

Perin ahtaita laatikoita ihmiselle

Kukaan ei halua tulla laitetuksi laatikkoon. Kaipaamme tulla kohdatuiksi sellaisina kuin olemme, monimutkaisina ja ristiriitaisinakin persoonina. Ellei ihmisyytesi sitten ole aivan ideologiasi syövyttämä.

Konservatiivi ja liberaali ovat esimerkkejä leimoista, joita meidän on helppo toisiimme lyödä ja sitten piileksiä turvallisissa koloissamme siilipuolustusasemissa. Konservatiivi on vähän huonossa huudossa. Kaikkihan me haluamme näyttäytyä eespäin katsovina, uudistusmielisinä ja suvaitsevaisina.

Me vastaan muut. Hyvät ja pahat. Pelottavaa ja tuntematonta ei tarvitse kohdata, kun sen voi sulkea siististi laatikkoon. Matka naapurin ajatusmaailmaan voi olla pidempi ja pelottavampi kuin yksinsoutu yli muoviroskan peittämän Atlantin. Harva sille rohkenee, heille nostan hattua.

Mikä yhdistää konservatismia ja liberalismia? 

Arvokonservatismi perustelee arvoja perinteellä ja uskomuksilla, riippumatta siitä, onko niissä mitään järkeä. Konservatismi on siis uskoa – edes johonkin. Arvoliberalismi taas on jo käsitteenäkin sisäisesti ristiriitainen. Lähinnä se kai tarkoittaa sitä, että puolustetaan niitä arvoja, mitkä milloinkin ovat muodissa, tai niitä mitkä huutavat lujimpaa.

Arvokonservatiiveja ja -liberaaleja kuitenkin yhdistää kaksi asiaa: älyllinen laiskuus ja käsitteellinen lepsuilu.

Ja jos luulemme voivamme kuvitella olevamme jotenkin muiden yläpuolella, erehdymme.

Onko siis parempi ruostua paikalleen ankkuroituna, vai ajelehtia ilman airoja tuulten vietävänä? Vastaus on ei.

Ei ihmistä vastaan

Voi olla vaarallista käyttää ihmisestä käsitteitä konservatiivi, radikaali, liberaali, tms. On ihmisiä. Olemme ristiriitaisia. Muutamme mieltämme ja toimimme jatkuvasti vastoin ”arvojamme”.

Uskomusten, ideologioiden, ismien ja arvojen olemassaolo on toki tosiasia. Niistä on vähän helpompi puhua, koska niitä voi arvostella hyökkäämättä ihmistä vastaan. (2. Kor. 10:5; Ef. 6:12)

Toisten arvot perustuvat erilaiseen maailmankuvaan kuin toisten. Ja monet eivät vaivaudu miettimään, millaisesta maailmankuvasta omat ”arvot” ja aatteet nousevat. Ja hyvin usein juuri nämä ovat niitä äänekkäimpiä! Samoin mediassa ääripäät aina nostetaan esiin, oli asia mikä tahansa. Kaikki tämä vaikeuttaa kohtaamista. Voi meitä ihmisiä!

Eespäin elävän mieli!

”Jos perinteet ovat huonoja, niistä tulee hankkiutua eroon. Kulttuuri joka ei tue ihmisyyttä, ei ole säilyttämisen arvoinen.”
– Sima Samar, Afganistanin ent. naisasiaministeri

Koska Venäjä on perinteisiin nojaava maa, jossa sukupuolten välisiä suhteita määrittävät vuosisatoja vanhat perinteet, yhteiskunta ei hämmästynyt eikä närkästynyt Slutskin täysin normaalin miehisen seksuaalisuuden ilmenemisestä. Me puolestamme ymmärrämme, että myönnytykset naisaktivisteille voivat käydä Venäjälle hyvin kalliiksi”.
–  D. Rakovski (HS 28.5.)

Taantumus on tosiasia asia joka uhkaa ihan jokaista, maailmankuvasta riippumatta. Muutosvastarinta. Muutoksen pelko. Arkuus. Haluttomuus muuttaa mieltä.

Ei siitä ole kuin sata vuotta kun suomalaiset älyköt arkkipiispaa myöten vastustivat esimerkiksi naisten oikeutta yliopisto-opintoihin. Muutamissa yliopistoissa tosin taisi esiintyä ”luutuneita asenteita” vielä kirkkoakin pidempään…

Jos ”konservatismi” tarkoittaa vain turvallisuutta ja säilyttämistä, on turha ihmetellä, jos nuoria ei kiinnosta. Liberaalit sentään väittävät olevansa menossa jonnekin, vaikkeivät tiedäkään, minne.

Saavutettuja etuja ja epämääräisiä käsitteitä

Konservatismi ei ole sama kuin kristinusko tai joku muu uskonto. Konservatismi on hyvin epämääräinen käsite, samoin kuin liberalismikin ja siksi ne ovat varsin vähän käyttökelpoisia.

Kristinuskon ytimessä eivät ole saavutetut yhteiskunnalliset edut. Eräänlainen vallankumousliikehän se oli ja on, mutta vallankumous kohdistuu ihmisen sisimpään, ei täydellisen yhteiskunnan luomiseen ja maanpäälliseen utopiaan.

Mitä se konservatismi oikein on ja mikä olisi sen oikea vastakohta? Lähinnä mieleeni tulee sana utopia.

Oleellinen ero konservatismin ja utopian välillä on suhtautumisessa ihmiseen. Konservatismi ymmärtää inhorealistisesti ihmisessä asuvan potentiaalin valtavaan pahaan. Konservatismi on nöyryyttä historian edessä. Liberaali taas uskoo ihmiseen enemmän. Ihminen voi muuttua. Sekin on totta.

Kaipaatko turvaa vai etsitkö riskejä?

Toiset meistä ovat enemmän turvallisuushakuisia, toiset uudistajia ja riskinsuosijoita. Tällä on pohjansa jo ihan aivojemme rakenteissa. Uudistajat pitävät muutoksista, riskinkarttajat arvostavat pysyvyyttä ja turvaa.

Toisaalta ihmisen psyyke on rakennettu niin, että me voimme parhaiten kun meillä on jokin päämäärä, jota kohti pyrkiä. ”Jokainen sukupolvi tarvitsee oman taistelunsa”, kuvataan tätä ilmiötä konservatistista ajattelua hahmottelevassa kirjassa Mistä Suomessa saa puhua? 

Yhdelle sukupolvelle tämä kamppailu oli orjuuden lakkauttaminen, toiselle naisten emansipaatio. Ihmisoikeustaistelun puolustettavien paikalle löydetään yhä pienempiä vähemmistöjä.

Ja oikein onkin puolustaa vähemmistöjä! Vai mitä oikein ajattelit? Ettäkö heikompia ei pitäisi suojella?

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Eespäin elävän mieli. Kuva: SpaceX

Kuka joutuu Goljatin paikalle?

Arvokonservatiiviksi itsensä mieltävälle voi olla terveellistä ymmärtää, että ne, jotka ajavat tai ajoivat vaikka esim. aborttioikeutta, eutanasiaa ja seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, nimenomaisesti mieltävät olevansa suuressa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta. He ovat oman tarinansa Nelson Mandela ja Martin Luther King.

Rakas konservatiivi: katso siis peiliin ja näet ongelman, taantumuksen synkän peikon, tuon ihmisoikeuksien ja kaiken hyvän vihollisen. Et näe peilistä pikku-Daavidia vaan ruman Goljatin.

Tosin osat ovat jo onneksi keikahtamassa ja me konservatiivit vuorostamme olemme niitä sorrettuja sananvapauden puolustajia.

Kestä siis kärsivällisesti vielä pieni hetki. Aivan kohta ne, ne pakottavat sinutkin poliittiseen korrektiuteen, pakottavat käyttämään heidän käsitteitään ja tunkevat ideologiansa kaikkialle kodeista kouluihin ja kirkkoihin.

Sitten sinä saat vihdoin olla taas vapaustaistelija – ja on taas syy elää!

Rakas liberaali. Ymmärräthän sen, että toisessakin leirissä koetaan pelkoa ja uhkaa. Ja se on poliittisen toiminnan tärkein käyttövoima.

Yksilön kokemus vs. periaate

Eri tavoin ajattelevan ihmisen ymmärtäminen on – jos mahdollista – vielä vaikeampaa kuin yrittää ymmärtää omaa ajatteluaan. Miksi ajattelen jostain siten kuin ajattelen? Miksi tuo toinen ajattelee noin?

Aina emme osaa edes huomioida sitä, miten valtavasti meidän omakohtaiset kokemuksemme vaikuttavat ajatteluumme.

Muutama viikko sitten Eduskunnassa keskustelutti eutanasiaa ajava kansalaisaloite. Käsitin, että aloite oli noussut lähiomaisen kärsimyksestä, pikemmin kuin syvällisestä ihmiskäsityksen uudelleenpohdinnasta. Kärsimyksen ja kuoleman teemojen läsnäolo onneksi piti keskustelun pääsääntöisesti kunnioittavana.

Aloitteentekijöiden tarkoitus tuskin lienee ollut avata jotain kaltevaa pintaa kohti lääkärin omantunnonvapauden rajoittamista ja ikääntyvän tai sairaan ihmisen ihmisarvon kyseenalaistamista. Kuitenkin tämänkin riskin ainakin joku näki.

Suojelijat vs. valloittajat seurakunnassa

Jännite uudistajien ja säilyttäjien välillä on tuttu jokaisesta yhteisöstä, eikä seurakunta ole poikkeus.

Tässä on nyt pari vuosituhatta katteltu tätä ”maan valloittajien” (apostolisuus jne) ja ihmisiä suojelevan paimenuuden (pastorit) jännitettä. Minun mielestäni me olemme aivan liian turvallisuushakuisia, mutta se, että ajattelen näin, johtuu omasta persoonastani.

Perin moni uskonpuhdistus, luostari- herätys- tai lähetysliike on joutunut etsimään oman uomansa alkuperäisen seurakuntarakenteen ulkopuolella. Positiivista on, jos välit on myöhemmin pystytty sopimaan (Gal. 2:9). Näin se vaan menee. Uudistajien ja säilyttäjien ei tulisi vihata toisiaan, vaan ymmärtää, neuvoa ja antaa tilaa.

Myopia vs. hyperopia? 

Myös mm. kysymys maahanmuutosta on jollain minulle täysin käsittämättömällä tavalla usein onnistuttu koplaamaan tähän konservatiivi-liberaali -vänkäykseen.

Voisiko olla, että ihmiset katsovat asioita vaan eri mittakaavoissa? Siis että maahanmuuttokriitikot ovat huolissaan yhteiskuntamme pidemmästä kehityskaaresta, kun taas turvapaikanhakijoiden oikeuksia painottavat ovat huolissaan kohtaamiensa yksilöiden ja perheiden välittömästä hädästä.

Kumpi sitten on oikeassa ja kumpi väärässä? Sekö, joka etsii kartasta rasteja vai se, joka tarkkailee maastoa ympärillään?

Kumpi on pahempaa sokeutta: liki- vai kaukonäköisyys?

Winter is coming!

Voimme vääntää kättä esim. maahanmuutosta loputtomasti kättä ja missata samalla todellisen haasteen, eli mm. ilmastonmuutoksen, kuivuuden sekä vesivarojen ym. luonnonvarojen kestämättömän käytön Lähi-Idän ja Keski-Aasian lähes romahtaneissa yhteiskunnissa.

Winter is coming! Talvi on tulossa – tai paremminkin kesä – ja sen mukana vain lisää pakolaisia – alkaen esim. Gazasta ja Israelin lähialueilta. Mitä me heille teemme? Rakennammeko muurin, ammummeko rajalle vai upotammeko Välimereen? Olisiko tämä missään mielessä ihmisoikeuskysymys?

Ja mistä me edes taistelimme?

Ihmisoikeuksista? Mitä ne edes ovat? Jotain syötävää?

Onko puhdas vesi ja terveellinen ravinto ihmisoikeus? Sano se nälkää näkevälle.
Onko terveys ihmisoikeus? Sano se parantumattomasti sairaalle.
Onko lasten saaminen ihmisoikeus? Sano se lapsettomalle.
Onko ihmisellä edes oikeutta elää? Sano se kenelle tahansa satavuotiaalle.

Kenellä on oikeuksia ja kuka ne oikeudet meille antaa?

Kenet vaadit tilille kun ne eivät toteudukaan? Jumalan vai luonnon?

Ihmisoikeudet ovat hyödyllinen käsite kun mietimme ihmisten välisiä suhteita. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määritellyt oikeudet heijastelevat juutalaiskristillistä ihmiskuvaa. Kuten on aina ollut, ihmisoikeudet ovat sidottuja kansalaisuuteen (Apt. 22:25-30). Mutta minään absoluutteina ihmisoikeuksia ei tietenkään ole olemassakaan. Me voimme pyrkiä antamaan niitä toisillemme, jotta tämä maailma olisi parempi paikka elää.

Mutta ei meillä ole oikeutta vaatia mitään, eikä ole tuomioistuinta, missä me Jumalan tuomitsisimme.
Niin päin se homma menee, että Jumala (ja luonto) tuomitsevat meidät.

Siksi tälle elämälle – ja itselleen saa nauraa.

 

Tapio Luoma-aho

Kuvat: SpaceX ja Stefan Cosma / unsplash.com