Arkihengellisyyttä

 

Kello on 01:00. Tyttövauva, vasta kaksi kuukautta vanha, huutaa. Tässä vaiheessa käännän vielä kylkeäni ja kuulen vieressäni imetyksen alkavan. Äidin osa on raskas. Sisko, vasta kaksivuotias, alkaa huutamaan äitiä ja isiä toisessa huoneessa. Nousen kiireesti ja siirryn viereiseen huoneeseen, ettei vauva taas heräisi. Päädyn lopulta nukkumaan matolla pinnasängyn vieressä. Viimein herään aamuun pikkutytön heleän äänen toistaessa: ”Isi, Minä heäsin, minä heäsin, isi kantaa alas.” Huokaan raskaasti silmät turvonneina ja pää lyijynraskaana.

Hiivin tyttö sylissä vanhan talon narisevia portaita pitkin alas. Katson kelloa, 06:30. Nostan puurokattilan liedelle. Kohta keittiöön tulee vaaleat hiukset pystyssä kaksi sinisilmäistä poikaa, kaksoset. Heidän pitäisi lähteä kouluun kohta. Kohta yläkerran narisevia portaita astelee alas kolmas pienempi pellavapää, hänet pitää saada kerhoon ajoissa. Lapset menevät hetkeksi katsomaan lastenohjelmia. Laitan sillä aikaa lautaset pöytään ja kahvin tippumaan. Haen kiireesti lehden, ja sisälle tullessani lapset ovat ryhtyneet riitelemään. Menetän hermoni ja huudan,: ”Olkaa nyt hiljaa, että äiti ja vauva saavat edes vähän nukkua.” Herätän heidät omalla huudollani, mutta tietenkin syytän lapsia. Komennan kaikki pöytään. Kaikki ryhtyvät syömään, kunnes joku pojista muistuttaa ruokarukouksesta. Rukoilemme.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa

Sitten yläkerran portaat natisevat taas. Kaksivuotias tyttömme toteaa siniset silmät loistaen, Äiti ja vauva heäsivät! Vaimoni kysyy heti, miksei vanhin pojista ole jo lähtenyt kouluun? Miksi kaikki ovat vielä yövaatteissa? Ovatko kerhoeväät valmiina? Alkaa paniikinomainen kiire. Menetän hermoni välittömästi kun he eivät toimi riittävän nopeasti. Viimein vien kaksi poikaa autolla kouluun ja kerhoon. Pyydän autossa anteeksi molemmilta ja sovimme. Takit repsottaen ja lakit vinossa pojat lähtevät kulkemaan hymyillen päivän toimiin. Ajan kotiin, ja huomaan olevani jo myöhässä pastorien nettipalaverista. Menen sisälle ja pyydämme anteeksi toisiltamme kotonakin. Viimein istun työpöydän viereiselle sohvalle. Työpöydällä en mahdu työskentelemään, koska sisälläkin tavaroita on siirrelty remontin vuoksi.

Vaihdan kuulumisia kollegoideni kanssa netissä. Pidämme rukoukset ja sovimme saarnanvalmistuspalaverin tekstit. Ennen kuin kerholainen pitää hakea, ennätän vielä vaihtaa vaipat vauvalle ja kaksivuotiaalle. Menen kävellen kerholle koirien kanssa. Tulemme kotiin. Ennätän syödä vähän, ja menen taas työhuoneen viereiselle sohvalle. Saarnanvalmistuspalaveri alkaa. Ennätän lukea kerran seuraavan sunnuntain evankeliumitekstin. En osaa sanoa siitä mitään, kun minun vuoroni tulee. Onneksi kuulen hienoja hengellisiä näkökulmia asiaan muilta.

Päivä menee vauhdilla eteenpäin niin että välillä joku nauraa ja toinen itkee. Joku suuttuu ja sitten taas sovitaan. On monta kolhua ja haavaa, joihin on pitänyt puhaltaa. Monta kertaa on halattu ja nostettu syliin. Pian on iltapuuron aika ja istumme taas kaikki pöydässä. Kaikki kertovat päivän tapahtumista innoissaan. Yöpukujen vaihto ja hampaitten pesu. Sitten kaikki menevät omiin sänkyihinsä. Kaksosten huoneesta kuuluu: Isi tule sanomaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Unohdin. Käyn vuorolla silittämässä jokaista lasta ja silmiin katsoen sanon: ”Sinä olet minun rakas poikani/tyttöni, jota minä rakastan ihan kamalasti. Varjelkoon sinun pyhä kasteesi sinun henkesi sielusi ja ruumiisi iankaikkiseen elämään. Muistathan sinä, että jo silloin kun sinut kastettiin, Jeesus antoi sinulle kaikki synnit anteeksi. Ja siksi sinä saat ne tänäänkin Jeesukselta anteeksi. Isän ja Pojan Ja pyhän Hengen haltuun, sanon ja teen ristinmerkin.” Sitten pyydämme vielä toisiltamme varmuuden vuoksi anteeksi kaikista asioista. Yksi toisensa jälkeen peittelen pieniä ihmisiä toukkamaisiksi mytyiksi. Nukahtavat hymy kasvoilla. Talo on rauhoittunut ja olisi hetki aikaa olla melkein kahdestaan avioparina. Kuuluu huuto. Isi, kakka tuli. Isi nostaa alakeetaan, Isi vaihtaa vaipan. Huokaisten nousen ja menen. Viimein ilta päättyy viimeisillä voimilla lausuttuun Isä-meidän rukoukseen. Seuraavan päivän kuvauksen voi lukea aloittamalla tämän alusta.

Jos usko tai anteeksiantamus olisi vähääkään kiinni omasta voimasta tai kyvystä. Olisin jo lopettanut pastorin hommat. Mutta kamalan kiireisessä elämän arjessa Kristuksen täytetty työ on ihmeellinen asia. Mitä väsyneempi ja tyhjempi ihminen itse on, sitä helpompi on muistaa joka päivä, että Kristus teki kaiken minun puolestani, puolisoni puolesta ja lasteni puolesta. Hänen anteeksiantamuksensa todellisuus saa vaikuttaa vähä vähältä perheen arjessa. Hän luo armon ilmapiirin, jossa ei tarvitse teeskennellä, vaan saa yhä uudestaan alkaa alusta. Saa epäonnistua. Saa vain olla täytetyn työn varassa.