Kirjoittanut
Jukka Norvanto on pastori, raamatunopettaja ja Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysteologiAikanaan monelle rakkaaksi tulleelta saarnamieheltä Aku Rädyltä kysyttiin, mitä hän tekisi, jos hän voittaisi veikkauksessa päävoiton. ”Ei kai Isä anna lapselleen niin terävää veistä”, oli hänen vastauksensa. Raamattu puhuu monessa yhteydessä omaisuudesta, tavarasta ja rahasta varoittavaan sävyyn. Ongelmamme taitaa olla, että unohdamme helposti sellaisten raamatunkohtien olevan Jumalan rakkauden osoitusta meille. Sillä tokihan hyvä Isä varoittaa lapsiaan vaarasta.
Vuorisaarnassa Jeesus varoittaa meitä aarteiden keräämisestä tämän maan päällä: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. – – Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:19–21) Viesti on selvä: Mitä enemmän omaisuutta, sitä enemmän huolta ja sitä vähemmän aikaa jää Jumalan valtakunnan asioille. Sillä kahta herraa ei voi palvella. Toinen vie aina voiton.
Jumalan sana ei päästä meitä helpolla. Jumalamme on jopa niin rohkea, että hän uskaltaa nostaa tarkastelun alaiseksi myös epäjumalamme.
Jumalan sanan varoitukset rahanhimosta ja tämän maailman voittamisesta tuntuvat niihin liittyvästä Jumalan rakkauden osoituksesta huolimatta ahdistavilta. Niiden avulla Jumalan sana pakottaa meitä pohtimaan, millainen on suhteemme omaisuuteen? Kuinka moni meistä nykyään näkisi, niin kuin Aku Räty aikoinaan, että suuri veikkausvoitto merkitsee ihmiselle samaa kuin terävä veitsi lapselle? Niin kuin lapsi helposti loukkaa veitsellä itsensä, niin myös suuri rikkaus tuhoaa helposti omistajansa. Entä kuinka moni meistä sydämestään rukoilee VT:n jakeiden opettamalla tavalla: ”Älä anna minulle rikkautta”? (Sananl. 30:8)
Kun Raamatun sivuilta lukee tämän maailman arvoille ja tavoille vieraita ajatuksia rahasta, omaisuudesta ja menestyksestä, joutuu pakostakin pohtimaan, kuinka kauas itse olen ajautunut siitä, mitä Jumala tahtoisi elämälleni.
Olisiko niin, että Raamatussa ahneudesta puhumisen tärkeimpänä viestinä eivät lopulta olekaan varoitukset rikkauden vaaroista vaan meidän sokeutemme? Olisiko niin, että puhumalla meille meidän epäjumalistamme Jumala tahtoo havahduttaa meitä näkemään pintaa syvemmälle, eli sen sumuverhon taakse, jonka avulla Paholainen tahtoo pitää meitä otteessaan?
