Indiana Jonesista tuli kylmän sodan aikana miljoonien ihailema sankari, mutta kulttuurintutkijat näkivät hänessä imperialismia ja taantumuksellisia arvoja. Syvemmällä tasolla Indiana Jones kertoo ihmisen rajallisuudesta ja kohtaamisesta pyhän kanssa.
Siviilipukuiset natsiagentit kulkevat Kairon ahtailla kujilla. Eletään vuotta 1936. Hitler on ollut vallassa jo kolme vuotta. Tohtori Henry ”Indiana” Jones Jr. siemailee viskiä murheeseensa. Hänen matkakumppaninsa ja mielitiettynsä Marion on juuri saanut surmansa kuorma-auton räjähdyksessä. Tai niin Indy uskoo.
Tämä kohtaus on tietenkin Steven Spielbergin ohjaamasta seikkailuelokuvasta Indiana Jones ja Kadonneen aarteen metsästäjät.
Kun Indy tuijottaa lasinsa pohjaa, natsit pakottavat hänet sisälle kuppilaan, jossa vastassa on sheeshaa tuprutteleva ranskalainen dandy, arkeologi René Belloq. Jones tuntee Belloqin entuudestaan ja halveksii tätä syvästi. Hitler on palkannut Belloqin arkeologikseen, jonka tehtävänä on löytää kadonnut aarre: liitonarkku, jossa muinaiset juutalaiset säilyttivät laintauluja.
Jonesia pidettiin vääristyneen maskuliinisuuden ja taantumuksellisuuden symbolina.
Jos Hitler saa käsiinsä liitonarkun, maailma on tuhon oma. Siksi Indyn on ehdittävä kadonneen arkun jäljille ennen Belloqia.
Kesällä tuli täyteen 45 vuotta siitä, kun Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa. Sen jälkeen Indiana Jones -elokuvia tehtiin neljä, viimeisin vuonna 2023. Kolme ensimmäistä ilmestyi 1980-luvulla, joten Spielbergin ja George Lucasin luoma Indiana Jones oli alun perin kylmän sodan aikana lapsuutensa eläneiden miljoonien poikien sankarihahmo.
Ristiriitainen sankari
Samaan aikaan, kun 1980- ja 90-luvuilla Indiana Jonesin ympärille syntyi antaumuksellinen ihailijakunta, monet kulttuurintutkijat esittivät voimakasta kritiikkiä kyseisiä elokuvia kohtaan. Jonesia pidettiin vääristyneen maskuliinisuuden ja taantumuksellisuuden symbolina. Tutkijoiden mukaan Indyn ”imperialistinen katse” ja nostalginen sankaruus edistivät Ronald Reaganin ajan oikeistolaisia arvoja ja valkoisen miehen patriarkaalista herruutta.
Kritiikissä on osatotuus. Yhden mielenkiintoisen näkökulman esittivät Moishe Postone ja Elizabeth Traube jo vuonna 1985. He arvioivat, että kun elokuva Indiana Jones ja Tuomion temppeli (1984) käsittelee lapsityövoimaa, se sijoittaa länsimaiden omat riistävät rakenteensa eksoottiseen ”Toiseen”. Tällöin imperialistinen länsi naamioidaan vapauttajaksi. Postone ja Traube huomauttavat, että todellisuudessa laajamittainen lapsityövoiman käyttö ei ollut perinteisen Intian vaan kapitalististen teollisuusmaiden ongelma.
Nimimerkki Fledge kirjoitti: ”Indy edustaa hyvin inhimillistä sankaruutta: valmiutta panna itsensä alttiiksi hurjissa seikkailuissa, vaikka hän on samalla epätäydellinen, heikko ja haavoittuvainen.”
Toisenlaisiakin analyysejä on esitetty. Tuomion temppelissä Jones jahtaa kuvitteellisia Sankaran kiviä, jotka tuovat kyläläisille hyvinvointia. Kivien avulla Indy kuitenkin aikoo saavuttaa ”rikkautta ja kunniaa”. Kun lopussa kivistä on jäljellä vain yksi, Indy ei pidäkään sitä itsellään vaan palauttaa kiven kyläläisille. Indiana Jonesia jungilaisesta näkökulmasta tutkinut James F. Iaccino näkeekin tässä kasvutarinan, jossa Indy kohtaa oman pimeän puolensa ja ryhtyy pelastamaan lapsia.
Jonesiin hyvin kriittisesti suhtautuva Susan Aronstein on todennut, että elokuvassa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) Indyn isän läsnäolo paljastaa pojasta toisen puolen: ylivertainen sankari taantuu lapseksi, joka kaipaa isänsä hyväksyntää. Spielberg ja Lucas nimenomaan halusivat epätäydellisen sankarin, joka kärsii inhimillisistä heikkouksista.
Tämäntyyppinen tulkinta nousi esiin, kun kysyin Facebookin kansainvälisessä Indiana Jones -ryhmässä, mitä Indiana Jonesin hahmo merkitsee. Nimimerkki Fledge kirjoitti: ”Indy edustaa hyvin inhimillistä sankaruutta: valmiutta panna itsensä alttiiksi hurjissa seikkailuissa, vaikka hän on samalla epätäydellinen, heikko ja haavoittuvainen.”
Pyhä MacGuffin
Mutta millaisen sankarin Spielberg ja Lucas oikeastaan loivat? Alun perin heidän tarkoituksensa oli luoda hahmo, joka muistuttaisi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon halpojen niin sanottujen pulp-seikkailulehtien sankarittyyppejä. 1940-luvun elokuvista saatiin asu, jollainen todellisuudessa oli tullutkin 1930-luvulla vapaa-ajan muotiin. Tältä pohjalta Spielberg ja Lucas loivat nahkatakkisen seikkailijan, jolla on hattu, pistooli ja ruoska.
Indiana Jones ei silti ole pelkkä baaritappelija vaan tohtori Henry Jones Jr., moderni tiedemies. Kadonneen aarteen metsästäjissä tohtori Jones sanoo suoraan, että hän ei usko ”yliluonnolliseen hokkuspokkukseen”.
Lue koko juttu osoitteessa www.sana.fi.
